Netissä törmäsin mielenkiintoiseen venäläiseen selitykseen siitä, mitä on globalisaatio.
Moskovaan kutsuttiin kuuluisa taloustiedemies, jonka oli selitettävä, mistä globalisaatiossa on kyse.
– Kuinka voisin selittää sen yksinkertaisesti? aloitti luennoitsija.
Tuntuu siltä, että tämän päivän trendi on vedätys.
– Kuvitelkaa, että täällä tehdään savipillejä, joita toimitetaan Mongoliaan paikallisille paimenille, joiden tehtävä on kasvattaa lampaita. Lampaiden vuodat taas toimitetaan…
– Meille? kysyttiin paikalta.
– No ei, kysymys on nimenomaan globalisaatiosta. Mongolialaiset toimittavat vuodat Kreikkaan, jossa niistä tehdään erinomaisia raakaturkiksia ja toimitetaan…
– Meille?
– Ei, ne toimitetaan Ranskaan, jossa parhaat suunnittelijat tekevät niistä hienoja turkkeja ja nahkatakkeja ja toimittavat niitä…
– Meille?
– Kuinka kehtaattekin olla niin itsekkäitä? suuttui luennoitsija.
– Ette osaa ajatella globaalisesti. Turkit menevät USA:han ja niitä myydään parhaissa New Yorkin putiikeissa.
– Entäs meillä?
– Teille Valko-Venäjältä toimitetaan savea, josta te teette mongolialaisille paimenille savipillejä!
Tuo tuli mieleen kun kuuntelin Kataisen hallituksen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin innokkaita puheita vaivihkaa valmistellusta vapaakauppasopimuksesta EU:n ja USA:n välillä. En ole ekonomisti ja tuskin ymmärtäisin kaikkia asiapapereita, jos saisin ne käsiini. Mutta kyseisen ministerin innostuneisuus on minulle varoitusmerkki samalla tavalla kuin Guggenheimin tai NATOn puolustajien puheet – en voi sille mitään.
Tuntuu siltä, että tämän päivän trendi on vedätys. Huolimatta siitä, että tänään jokainen pääsee saamaan vaikka kuinka paljon taustatietoja kaikista mahdollisista lähteistä, päättäjät ja lobbarit uskovat siihen, että meille voi syöttää mitä tahansa ja me nielemme kaiken kysymättä.
Ja valitettavasti näin me teemmekin. Kuultuani presidentin puheesta Selkäranka-seminaarissa – jossa hän pahoitteli julkisen sektorin suuruutta ja ehdotti menojen supistamista, muttei suorittava portaan kustannuksella – en osannut kyseenalaistaa maan arvojohtajan tietoisuutta asiasta. Hyvin nopeasti löytyi ihmisiä, joille auktoriteetti ei ole este käsitellä faktoja faktoina – lähinnä somessa ja blogeissa.
En tiedä, lähtikö valtamedia purkamaan presidentin puheen lähtökohtia. Henkilökohtaisesti minulle jäi se käsitys, että toimittajat lähtivät lähinnä jalostamaan presidentin ajatuksia. Puheen päällimmäisestä ideasta tuli jo jonkinlainen totuus.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa seminaarin jälkeen luki:
”Suomessa julkisen sektorin osuus kokonaistuotantoon suhteutettuna on maailman huippua: yli 58 prosenttia. Se on enemmän kuin muissa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa”.
Siinä sotkeutuivat suhde- ja osuus-käsitteet, ja meni viikko, ennen kuin samassa lehdessä kirjoitettiin siitä, että julkisten palvelujen osuus bruttokansantuotteesta on viime vuosina ollut hiukan alle 20 prosenttia.
Saa vain toivoa, että täsmennetty tieto saavutti lukijoita. Epäilen kyllä, koska halu yksityistää julkisia palveluita on tietyillä piireillä suuri – eiväthän tavalliset kansalaiset uskalla kysyä, millä rahalla ne yksityiset palvelut sitten ostetaan? Puhumattakaan nyt siitä, että valtiolla ja kunnalla päätavoite ainakin teoreettisesti on saada ihmiset pysymään terveinä, mutta yksityinen palveluntarjoajan päämäärä on voitto, joka ei synny, jos ei ole asiakkaita.
En jaksa ajatella niitä veroparatiiseja ja kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, joilla on paljon enemmän resursseja saada vallanpitäjät uskomaan kuinka väärin on pyrkiä ylläpitämään hyvinvointivaltiota. Itse asiassa jo monet kansalaiset uskovat vakaasti että näin se on.
He ovat myös valmiit tukemaan aloitetta, joka pakottaa pitkäaikaistyöttömät tekemään jotain hyödyllistä sosiaalitukien saamiseksi. Kysyin yhdeltä innokkaalta, eikö hän ymmärrä, että hän itse voi jäädä työttömäksi, koska hänen työnantajansa voi tällä tavalla saada ilmaisen työntekijän. ”Onhan se tyhmää maksaa liikaa”?
Vaikka sain ylpeän vastauksen, ettei hänenlaisiaan noin vain löydy, katseessa näkyi pieni merkki siitä, että Nokian ja muiden saman alan yritysten kohtalo näyttäytyi hänelle uudella tavalla.
Totta kai kukin meistä haluaisi uskoa, ettei Suomea koskisi alussa mainitun taloustieteilijän visio globalisaatiosta. Mutta jotenkin tuntuu, että pelkkä halu ei enää riitä. Täytyy oppia kyseenalaistamaan meille syötettyjä totuuksia, jaksaa etsiä vaihtoehtoisia tietoja ja uskaltaa toimia – vaikkapa aluksi esittämällä oikeita kysymyksiä.
Jos olen ymmärtänyt oikein Suomen hyvinvointivaltion rakentamishistorian, varteenotettavaa kokemusta on ollut. Miksi sitä ei voi uudestaan ottaa käyttöön, olivat puitteet muuttuneet kuinka tahansa? Vai onko vaihtoehtona istuminen luentosalissa ja epätoivoinen huutaminen takarivistä ”Entäs meille?”
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 
