Aivan tarkkaa ajankohtaa ei tunneta, mutta vuosi oli 1923 ja päivä joko 17. tai 18. heinäkuuta. Tuolloin, illansuussa, ennen Helsingin junan lähtöä sai Kouvolan rautatieasemalla alkunsa Tulenkantajien ryhmä.
Olavi Paavolainen oli tavoitellut jo kauan Katri Valaa, maalaisopettajaa ja provinssilupausta, mutta kohtaaminen onnistui vasta Valan perheen kesäasunnossa Vuohijärvellä. Nuorille modernisteille Valkealan meren aavat selät olivat kuitenkin turhan banaaleja, joten he päättivät haltioitua sameasta suolammesta.
Yhden tai kahden yön jälkeen Paavolainen kaipasi taas kotiin, ja niin kolisteltiin velipoika Erkki Vala esiliinana Savon rataa pitkin Kouvolaan.
Savolaiset halusivat ennen muuta Viipuriin ja Pietariin, joten harvoja Helsingin kävijöitä ei otettu täysin vakavasti.
Rautatieasemalla kolmikko näki ilmielävän Lauri Viljasen. Turkulainen kirjallisuudenopiskelija oli täällä raukoilla rajoilla niin iso ihme, että Paavolainen äityi vouhottamaan Anna de Noailles’n – pariisilaisen kreivittären – runoudesta. Viileämpää Viljasta moinen kiihko lähinnä tympäisi.
”Junaa odotellessa syntyi silti kuin huomaamatta nuoren runouden ydinsolu, joka laajeni ja jakautui. Lauri Viljanen solmi kohta avioliiton Kerttu Suomenlinnan eli Elina Vaaran kanssa. Tämän runoja Katri Vala oli jo Nuoressa Voimassa ihaillut ja heistä tuli pian ystävät. Kumpikin tunsi Yrjö Jylhän ja hänen värisyttävän väkivaltaiset runonsa. Alkoi muodostua se nuorten runoilijoiden ryhmä, jonka Olavi Paavolainen ottaa pian suojelukseensa”, Panu Rajala kirjoittaa teoksessa Tulisoihtu pimeään (2014).
Tähtiä oli poikennut ennenkin. Petri P. Pentikäisen Savon rautatiessä (2014) kerrotaan, miten Juhani Aho nousi syksyllä 1890 junasta Kouvolassa ja raportoi öisistä tunnelmista Päivälehdessä:
”Kuinka minä kadehdin seisoessani Kouvolan asemasillalla niitä onnen suosimia, jotka olin juurikään jättänyt junaan ja jotka saivat jatkaa matkaansa Pietariin saakka ja vasta aamulla tarvitsivat lähteä ulos vaunujen runollisuudesta.”
Vuodesta 1875 alkaen Kouvolassa oli Kymiyhtiön tarpeisiin rakennettu tavara-asema, mutta oikean matkustaja-aseman Kouvola sai vasta vuonna 1889, kun Pietarin radasta vedettiin pohjoiseen Savon rata.
Savolaiset halusivat ennen muuta Viipuriin ja Pietariin, joten harvoja Helsingin kävijöitä ei otettu täysin vakavasti. Tästä seurasi se merkillinen tosiseikka, että Helsinki-Kuopio-reitin junat pitää Kouvolassa edelleen kääntää. Jos helsinkiläinen on istunut nenä mukavasti menosuuntaan, Kouvolan jälkeen hän huomaa kiitävänsä selkä edellä kohti Savoa.
Kouvola ei kuulunut Pietarin radan alkuperäisiin asemiin, mutta Kymiyhtiön Kymi (nykyinen Koria) ja Utti kuuluivat. Ne olivat kuitenkin vaatimattomia verrattuina Kaipiaisten ainutlaatuiseen saariasemaan, joka tarjosi kakkosluokan upeat palvelut ja niin ison ravintolan, että sen työntekijöille oli rakennettava oma asuinkasarmi. Kaipiaista korkeampi status oli vain Pietarin Suomen asemalla.
Rudyard Kiplingin mukaan itä on itä ja länsi on länsi eivätkä ne koskaan kohtaa, mutta todellisuudessa idän ja lännen kohtauspiste oli Kaipiaisissa, sillä 1870- ja 80-luvulla aseman toisella puolella noudatettiin Pietarin ja toisella Helsingin aikaa.
”Niin surullinen sunnuntai-ilta; ajattelen juuri näitä tunteja viikko sitten – Pörssissä! Ihanaa: crepe de chine, musiikkia, keltainen hohde pöydällä. – Kirjoita nyt kohta, ihanien päivien jälkeen on aina niin alakuloista! Olavi.”
Olavi Paavolainen lähetti Katri Valalle yhdeksäs maaliskuuta 1924 postikortin, jonka osoitteeksi oli merkitty ”Neiti Karin Wadenström, Selänpää, Multahovi, kansakoulu”.
Posti tuli koululle Selänpäästä, Savon radan asemalta. Selänpää oli yllättävänkin virkeä paikka, sillä siellä lastattiin juniin Kymiyhtiön Verlan tehtaassa – Unescon maailmanperintökohteessa – tuotetut pahvit.
Tulenkantajien tutkija Kerttu Saarenheimo sijoitti Katri Valan runoudelle niin tärkeän Multahovin Hyvinkään lähelle, mikä jaksaa minua huvittaa. Vietin nimittäin ensimmäiset elinkuukauteni Multahovissa, kävin neljä vuotta Multahovin kansakoulua ja Hyvinkäällä – siltä pahasti näyttää – jonakin päivänä kuolen.
Multahovin kansakoulu oli luonnollisesti samalla suunnalla kuin Vuohijärvi, tarkemmin sanottuna Kouvolasta Vuohijärvelle vievän maantien varressa. Valat matkustivat kesäasunnolleen kuitenkin junalla Multamäen, Savon radan pikkuaseman, kautta.
Katri Valan aikaan kouluna toimi vanha torppa, jonka takahuoneissa asuivat opettajaneidin lisäksi hänen äitinsä ja veljensä Niilo ja Erkki. Juuri tuolloin, oletan, Erkki Vala toimitti Kouvolan Sanomia.
Maalaiskoulun perustaja, Kymiyhtiö, tunsi huolta alustalaistensa jälkikasvusta, sillä nouseva teollisuus kaipasi tunnollisia työntekijöitä. Yhtiön omistama Multahovin kartano sijaitsi Multamäen kylässä, mutta Multahovin kansakoulu rakennettiin aivan toiseen kylään, Mannariin. Tilanne tuo mieleen Kouvolan aseman ja Savon radan, jotka eivät osuneet liioin kohdakkain.
Valkealan kirjastossa on nykyisin Katri Valan muistotaulu, mutta vasemmistolainen maine oli kaiketi syynä siihen, ettei Kouvolan seudulla tiedetty aikoihin opettajasta, joka kirjoitti harmaalla koululla aistillisen värihehkuisia runoja.
Erkki Valasta tuli Tulenkantajat-lehden päätoimittaja, porvariston teräväkynäinen kriitikko ja sodan aikaan myös vastarintamies ja ”vakooja”, sillä hän informoi brittejä Suomessa liikkuvista saksalaisjoukoista.
Unto Seppänen ei ollut muiden tulenkantajien mukana asemalaiturilla, mutta seitsemän vuotta myöhemmin hän pestautui loppuiäkseen Kouvolan Sanomiin, Erkki Valalle tuttuun lehteen.
Vaikka Seppäsen tanakka näköispatsas pönöttää keskellä Kouvolaa, häntä ei ajatella niinkään tulenkantajana kuin menetetyn Karjalan mannekiinina. Kannaksen riemuista Seppänen nautti kuitenkin vain kesävieraana ja asui koko 1930-luvun Kouvolassa.
Unton isä Robert Seppänen oli ”Moskovan maisteri” ja samaan ilmansuuntaan on mieltynyt myös pojanpoika, adjutantti ja tietokirjailija Esa Seppänen. Vielä on mainittava Unton sisko, Kouvolan tyttölyseossa kauhua kylvänyt Irja Seppänen-Pora. Päivästä ja säätilasta riippumatta kotitalousopettajamme ärisi ja rähisi kuin ahteriin ammuttu karhu.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 