Pari päivää sitten uutisoitiin, että Kreikka on viime viikolla estänyt EU:n yhteisen lausuman Kiinan ihmisoikeuksista.
Kyseessä on kolmesti vuodessa YK:n ihmisoikeusneuvostossa annettava lausuma eri maiden tilanteesta. Nyt ensimmäistä kertaa EU-maat eivät pystyneet muotoilemaan yhteistä kantaa.
Kreikan toimintaa on nyt sitten syvästi paheksuttu sekä diplomatiassa että mediassa. ”Se oli lievästi sanottuna häpeällistä”, sanoi eräs EU-diplomaatti Reutersille.
Kiina on EU:n toiseksi suurin kauppakumppani.
Voisin olla Kreikan menettelystä tuohtuneempi, jos arvostelijat olisivat itse osoittaneet suurempaa johdonmukaisuutta ihmisoikeuskysymyksissä.
Samat maat, jotka paheksuvat Kreikkaa, käyvät innokkaasti kauppaa Kiinan kanssa ja toivottavat tervetulleiksi kiinalaiset sijoitukset. Kiina on EU:n toiseksi suurin kauppakumppani.
Kun EU-maiden johtajat käyvät Kiinassa, he eivät yleensä puhu Kiinan ihmisoikeuksista yhteisissä lehdistötilaisuuksissa. Kysyttäessä he vastaavat rutiininomaisesti, että ihmisoikeudet on otettu esille kahdenkeskisissä keskusteluissa. Miljardikauppojen tekemistä sen ei anneta häiritä.
EU-maat antavat ymmärtää, ettei ole varaa sellaiseen ylellisyyteen, jossa Kiinan – tai juuri minkään muunkaan maan – ihmisoikeustilanne haittaisi kauppasuhteita.
Nyt köyhältä Kreikalta kuitenkin vaaditaan juuri tätä ylellisyyttä. Sen pitäisi olla paavillisempi kuin paavi itse.
Lainoittajat, EU:n komissio muiden muassa, ovat vaatineet Kreikkaa yksityistämään suunnilleen kaiken, joka liikkuu tai ei liiku. Kiinalaiset ovat joko tehneet parhaan tarjouksen tai olleet ainoita tarjoajia – en tiedä – monissa Kreikan suurissa yksityistämisissä, kruununjalokivenä Pireuksen satama.
On vaikea sanoa, olisiko kiinalaisten sijoituksiin Kreikassa vaikuttanut mitenkään se, vaikka Kreikka olisikin muiden EU-maiden rinnalla arvostellut Kiinan ihmisoikeuksia. Mutta kyllä moni muukin on ajanut kaksilla rattailla, pikkuisen arvostellut Kiinaa pitäen kuitenkin samalla huolta, ettei se haittaa kaupankäyntiä.
Ihmisoikeudet on ihmisten maailman tärkein asia. On ikävää, että ne kuten ”yhteisistä arvoista”, ”transatlanttisista arvoista” tai ”arvopohjasta” puhuminen ovat suunnattoman hurskastelun välikappaleita.
Ihmisoikeudet nostetaan tikun nokkaan silloin kun se on poliittisesti tarkoituksenmukaista, niiltä ummistetaan silmät silloin kun se on edullisempaa.
Donald Trump ilmoitti viime perjantaina tiukentavansa Kuuba-politiikkaa, jotta saarivaltio parantaisi demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Kuukautta aikaisemmin samainen Trump humppasi iloisena sapelitanssia Saudi-Arabian diktaattorien rinnalla.
Euroopassa näyttää välillä siltä, että esimerkiksi Venezuelan ihmisoikeudet ovat vakavampi huolenaihe kuin vaikkapa sotilasvallankaappauksen kokeneiden Thaimaan ja Egyptin ihmisoikeudet. Niillä on se ero, että Thaimaa ja Egypti ovat suurempia maita kuin Venezuela, ja niiden kanssakäyminen EU-maiden kanssa on tiiviimpää.
En tarkoita sitä, ettei Kuuban tai Venezuelan ihmisoikeuksia pitäisi arvostella. Niissä on paljonkin arvostelemista. Mutta vähän johdonmukaisuutta kehiin.
Siksi kunnioitan Amnesty kaltaisia järjestöjä, jotka uskaltavat arvostella kaikkien ihmisoikeusrikkomuksia. Järjestöt eivät ole erehtymättömiä ja täydellisiä, mutta niille ihmisoikeudet eivät ole politiikan välikappaleita.
YK:n ihmisoikeusneuvostossa on 47 maata, jotka voivat olla korkeintaan kaksi kolmivuotiskautta peräkkäin jäseninä. Ne valitaan alueellisten kiintiöiden pohjalta.
Tällä hetkellä edellä mainituista maista ovat jäseninä Kiina, Saudi-Arabia, Egypti, Kuuba ja Venezuela.
Saudi-Arabia valittiin tänä vuonna alkaneelle toiselle kolmivuotiskaudelle. Amnesty ja Human Rights Watch vaativat viime vuonna Saudi-Arabian erottamista neuvostosta, koska niiden mukaan sen ihmisoikeusrikkomukset ovat omaa luokkaansa.
Amnesty ja Human Rights Watch arvostelivat myös nyt Kreikan menettelyä EU-lausumassa. Niillä voi sanoa olevan siihen varaa.
lehti 