Mitä Israel tavoittelee maahyökkäyksellään Gazaan?
Vaikka jätettäisiin moraaliset näkökohdat sivuun, on vaikea ymmärtää, mitä Israel pyrkii maahyökkäyksellään Gazaan saavuttamaan. Väistämättä vaikuttaa siltä, ettei Israelin johto itsekään sitä oikeastaan tiedä.
Israelin Gaza-operaatiota on jatkuvasti verrattu sen hyökkäykseen Hizbollah-järjestöä vastaan Libanonissa kesällä 2006. Silloin päämääräksi ilmoitettiin tuhota Hizbollahin taistelukyky – mutta todennäköisesti Hizbollah on tänään vahvempi kuin ennen tuota sotaa. Ainakin poliittisesti se vahvistui, koska se näytti antavan kelpo vastuksen Israelin sotavoimalle.
Nyt Israelin johtajat ovat puhuneet tavoitteistaan epämääräisemmin ja ristiriitaisemmin. Perusmantra on ollut se, että tehdään loppu rakettien ammuskelulle Gazasta Israelin eteläosiin.
Hallituksen kärkikolmikko, pääministeri Ehud Olmert, ulkoministeri Tzipi Livni ja puolustusministeri Ehud Barak ovat varoneet asettamasta tavoitteeksi vaikeasti lunastettavaa päämäärää Hamasin kaatamisesta. Sen sijaan varapääministeri Haim Ramon vaati perjantaina, että Israel ei lopeta operaatiotaan ennen kuin Hamas on häädetty vallasta Gazassa.
Valettu lyijy
sulaa käsiin?
Israelin ylivoimaisen sotakoneiston on helppo tunkeutua Gazaan. Mutta se ei vielä ratkaise mitään.
Israel luopui Gazan miehittämisestä 2005. Sen jälkeen se on tehnyt kolme laajaa (joskaan ei nykyisen laajuista) operaatiota, joita on perusteltu rakettiuhkan poistamisella. Yksikään niistä ei tässä tavoitteessa onnistunut.
On vaikea nähdä, miten nykyinen operaatio ”Valettu lyijy” onnistuisi tässä sen paremmin. Raketteja ja rakettipajoja voidaan tuhota, mutta operaation päätyttyä Israelin viholliset saavat ne korvattua uusilla.
Vaikka Israel pystyisi pakottamaan Hamasin tulitaukoon itse sanelemillaan ehdoilla – mikä sinänsä on epätodennäköistä – on halukkaita raketin ampujia muitakin. Tähän saakkakin Hamasia pienempi järjestö Islamilainen Jihad on ilmeisesti ampunut suuren osan raketeista.
Jos Israel haluaa Hamasin panevan tulevaisuudessa rakettien ampujat kuriin, se käytännössä toimii tätä tavoitetta vastaan tuhoamalla Hamasin poliisivoimia ja hallintorakenteita. Jos tuhoaminen jatkuu tarpeeksi pitkään, kukaan ei hallitse Gazaa ja siellä vallitsee anarkia. Se ei ainakaan lopeta rakettien ampumista.
Entä jos Israelin lopullisena tavoitteena onkin miehittää Gaza uudelleen? Silloin olisi palattu vuotta 2005 edeltäneeseen tilanteeseen. Siten myös kaikki syyt, joiden vuoksi Ariel Sharon tuolloin miehityksen lopetti, olisivat jälleen olemassa.
Vaaliase
tylsyy käytössä?
Monissa arvioissa Israelin hyökkäyksen syynä on pidetty maan lähestyviä parlamenttivaaleja. Joko niin, että kyseessä on hallituspuolueiden kyyninen yritys saada suosiota sodan avulla, tai niin, että yleisön suuttumus raketteja kohtaan pakotti hallituksen ns. ”tarttis tehdä jotain” -tilanteeseen.
Pääministeri Olmert jättää politiikan, joten nykyistä sotaa voi pitää ennen kaikkea Livnin ja Barakin sotana. Ensimmäisen sotaviikon aikana sekä Livnin keskustaoikeistolaisen Kadima-puolueen että Barakin työväenpuolueen kannatus onkin noussut. Ennen sotaa näytti siltä, että pääministeriksi olisi nousemassa oikeistolaisen Likudin Benjamin Netanyahu.
Vaaleihin on kuitenkin vielä toista kuukautta aikaa. Jotta Barak ja Livni todella hyötyisivät sodasta, pitäisi sitä ennen saavuttaa jotain, minkä voisi kiistatta tulkita voitoksi.
Tai vaihtoehtoisesti sodan pitäisi edelleen jatkua vaalien aikaan. Silloinkin sen pitäisi näyttää siltä, että eteenpäin ollaan koko ajan menossa. Jos sota polkee viikosta toiseen paikoillaan ja samalla maataisteluiden myötä tulee vääjäämättä myös israelilaisia kaatuneita, on sota huono vaaliase.
Israel toteuttaa
Hamasin ehdon?
Israelin päätukijan Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice kertoi perjantaina sodan päämäärät Israelin puolesta. Tavoitteena on Ricen mukaan ”kestävä tulitauko”, joka ei salli status quo anteen (eli sotaa edeltäneeseen tilanteeseen) palaamista.
On vaikea kuvitella kestävää tulitaukoa ilman että Israel lopettaa 18 kuukautta jatkuneen ja Gazan entistäkin suurempaan kurjuuteen vieneen taloussaarron.
Mutta juuri saarron lopettaminen on ollut Hamasin ehto tulitauolle. Silloin Israel olisi sodalla saavuttanut sen, että se itse taipuu Hamasin alkuperäiseen ehtoon!
Tietysti voi ajatella, että rakettien ammuskelu olisi jatkunut, vaikka saarto olisi poistettu jo kauan sitten. Mutta olisiko ollut riskialttiimpaa kokeilla saarron poistamista kuin laajamittaista sotaa?
Välttämätön
vihollinen?
Monien todisteiden mukaan Israel alkoi valmistautua nykyiseen sotaan Hamasin otettua vallan Gazassa kesäkuussa 2007. Intensiivisiä valmisteluja on tehty ainakin viime kesästä lähtien. Vaikka tähtäimessä ei olisikaan ollut sota juuri nyt, on sotaa Hamasin kanssa pidetty jossain vaiheessa väistämättömänä.
Mutta onko Israelin johdolle käynyt samalla tavoin kuin Yhdysvalloille sen hyökätessä Irakiin keväällä 2003? Itse sota suunniteltiin hyvin, mutta suunnittelematta jäi, mitä tehdä sen jälkeen.
Jos Israel ei murskaa Hamasia, Hamas vahvistuu poliittisesti. Jos Israel murskaa Hamasin, vahvistuvat sitäkin jyrkemmät palestiinalaisryhmät. Israelin suosikikseen ilmoittama maltillisen presidentin Mahmud Abbasin Fatah ei voi ottaa Gazaa hallintaansa ”Israelin panssarivaunujen päällä istuen”, niin kuin sanonta kuuluu.
Ehkä tämä sota käydään vain Israelin vaalien tähden, mutta samalla laajassa mielessä status quo anten säilyttämiseksi. Ehkä Israelin johtajat todellisuudessa tarvitsevat Hamasia, jotta he voivat välttää oikeisiin rauhanneuvotteluihin ryhtymisen palestiinalaisten kanssa.
Todelliset rauhanneuvottelut edellyttäisivät kompromisseja eikä pelkkää sanelua, eikä yhdelläkään Israelin johtajalla ole vielä ollut rohkeutta todellisia ydinkysymyksiä koskeviin kompromisseihin.
lehti 