Pintaa syvemmältä
Keskiviikon Kansan Uutisissa kerrottiin matkapuhelinten ja muiden elektronisten laitteiden komponenttien valmistuksessa tarvittavien mineraalien louhinnasta Kongon itäosissa.
Yhdysvaltalaisjärjestö Enough Project raportoi etenkin tinan ja tantaliittimalmin salakuljetuksesta sodan ja raiskausten keskeltä Aasian elektroniikkateollisuuden tarpeisiin ja loppujen lopuksi myös Nokian ja muiden merkkiyhtiöiden puhelimiin ja laitteisiin.
Tinaa tarvitaan elektroniikkateollisuudessa piirilevyjen juotoksiin. Elektronisten laitteiden kondensaattorit sisältävät puolestaan tantaalia, sähköä tehokkaasti eristävää metallia, jota jalostetaan tantaliittimalmista.
Tantaliittikaupan osuudesta Kongon sisällissodassa on tiedetty jo vuosien ajan, mutta valitettavasti asia on edelleen yhtä ajankohtainen.
Suurin osa maailman tantaliitista tulee tänä päivänä Australiasta ja Kanadasta, mutta sitä louhitaan myös Kongossa. Arviolta 60 prosenttia koko maailman tantaliittivaroista sijaitsee Kongon demokraattisen tasavallan maaperässä.
Tantaliittibisneksellä on rahoitettu Kongon sisällissotaa, jossa on kuollut miljoonia ihmisiä kymmenen vuoden aikana – enemmän kuin missään muussa aseellisessa konfliktissa sitten toisen maailmansodan.
Vuonna 2001 tantaliitin hinnan ollessa korkeimmillaan itäisen Kongon aseellisten ryhmien uskotaan tienanneen 300 miljoonaa dollaria tantaliittikaupalla.
Kongossa tantaliittia kaivetaan purojen pohjamudan alta miesvoimin hakuilla ja lapioilla ja salakuljetetaan yleensä rajan yli Ruandaan ja Ugandaan. Ulkomaiset malmin ostajat myyvät raakatantaliitin edelleen tantaalijalostamoihin Yhdysvaltoihin, Saksaan, Kazakstaniin ja Kiinaan.
Jalostettu tantaalijauhe toimitetaan kondensaattoreita valmistaville yhtiöille, joilta elektroniikkateollisuus ja matkapuhelinvalmistajat hankkivat tarvitsemansa komponentit.
Suurimmista kännykkäyhtiöistä Nokia, Motorola ja Sony Ericsson ovat kaikki viime vuosina kehottaneet tavarantoimittajiaan välttämään tantaliitin ostamista Kongosta.
Raaka-aineketju on kuitenkin niin pitkä ja mutkikas, etteivät firmat myöskään uskalla väittää, ettei niiden komponenteissa olisi Kongosta peräisin olevaa tantaalia.
”Sitä salakuljetetaan sieltä miten sattuu, ja viime kädessä kukaan ei pysty sanomaan, ettei meidän komponenteissa ole mukana joku siru, joka on peräisin Kongosta”, arveli Nokian ympäristöviestintäpäällikkö muutama vuosi sitten tekemässäni haastattelussa Voima-lehdessä.
Samaan aikaan kun yhdysvaltalaisjärjestö Enough Project käynnisti oman tantaliittikampanjansa, myös eurooppalaiset järjestöt vetosivat kulutuselektroniikan valmistajiin, jotta nämä jäljittäisivät omat raaka-ainelähteensä. Kansalaisjärjestöjen make IT fair -kampanja painostaa nimenomaan Nokiaa maailman johtavana matkapuhelinvalmistajana toimimaan asiassa edelläkävijänä.
Eurooppalainen kampanja keskittyy kännyköiden ja sylimikrojen akkujen raaka-aineen, koboltin tuotantoon. Kevyet, litteänmuotoiset ladattavat litiumioniakut eli lion-akut ovat tänä päivänä tavallisimpia virtalähteitä kannettavissa laitteissa. Akkujen keskeinen ainesosa on koboltista jalostettu kobolttioksidi.
Koboltin raaka-aineketju on yksinkertaisempi kuin monilla muilla mineraaleilla. Noin puolet koko maailman koboltista tuotetaan Katangan maakunnassa Kongossa. Koboltin kokonaistuotannosta puolestaan noin neljäsosa käytetään lion-akkujen valmistukseen, pääasiassa Etelä-Koreassa ja Kiinassa.
Tanskalaisen DanWatchin ja ruotsalaisen SwedWatchin selvitysten mukaan kongolaista kobolttia löytyy takuuvarmasti ainakin Nokian, LG:n, Motorolan ja Samsungin matkapuhelinten akuista.
n
Kobolttia louhitaan Kongon eteläisessä Katangan maakunnassa sekä teollisesti että käsivoimin. Teollisesti toimivat kaivokset ovat muutaman hämäräperäisen länsimaisen tai kiinalaisen yhtiön hallussa yhteistyössä valtionyhtiö Gécaminesin kanssa.
Kongon sisällissodan pahimmassa vaiheessa silloinen presidentti Laurent Kabila luovutti suuren osan valtion kaivoshankkeista lähipiirinsä ja Zimbabwen armeijan kenraalien yksityiseksi liiketoiminnaksi. Zimbabwen armeijan joukot taistelivat 90-luvulla Kongon hallitusarmeijan rinnalla maan itäosia miehittäneitä Ruandan ja Ugandan joukkoja vastaan.
Epävirallinen koboltinkaivu työllistää Katangassa noin 150 000 pienkaivajaa, joista noin kolmasosa on alaikäisiä, nuorimmat vain 7-vuotiaita. Belgialaisliikemies George Forrestin teollisella kobolttikaivoksella Luiswishissä on myös tavattu lapsityöläisiä.
Kaivosmiesten työ on raskasta ja vaarallista, palkka on urakkapalkkaa noin dollari päivässä, eikä sosiaali- ja terveyspalveluja ole olemassa.
Suuri osa Katangan koboltista viedään maasta epävirallisesti, jolloin hallitus ei saa siitä lainkaan tuloja.
Suomalaiset kytkennät Kongon kobolttiin eivät jää pelkästään Nokian akkujen ainesosiin. Yhdysvaltalaiseen metalliyhtiö OM Groupiin kuuluva OMG Kokkola Chemicals tuo Suomeen Katangan vanhojen kuparikaivosten kaivoskuonasta rikastettua kobolttia jalostettavaksi edelleen Kokkolassa. OMG hankkii kobolttia myös George Forrestin kaivoksesta.
OMG Kokkolan ansiosta Suomi on Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin jalostetun koboltin tuottaja. ”Tänä päivänä maailmanlaajuisesti jo lähes joka toinen kännykän akku sisältää Kokkolassa jalostettua kobolttia”, tehtaan nettisivuilla todetaan.
YK:n asiantuntijapaneeli kuitenkin syytti OMG:tä vuonna 2002 epäeettisen liiketoiminnan harjoittamisesta Kongossa sisällissodan aikana.
uutiskirje 
