Liisa Liimatainen uskoo hitaan muutoksen mahdollisuuteen
– Olen neljännesvuosisadan ajan tehnyt 1–4 minuutin mittaisia raportteja. Tämä on uutistoimittajan kosto, Liisa Liimatainen sanoi, kun hänen yli 300-sivuinen Irania käsittelevä teoksensa julkistettiin.
Liimatainen oleskeli Iranissa vuosina1997–2008 useaan otteeseen, aluksi nimenomaan uutistoimittajana ja sittemmin myös tietokirjailijana. Tuore kirja Iran – huntu ja haaste (Like ja Suomen Rauhanpuolustajat 2009) ei paneudu vain musliminaisten käyttämiin huntuihin, vaan raottaa koko Iranin yhteiskuntaa peittävää huntua.
Liimatainen sanoo kirjan olevan välillisesti arvostelua valtavirtajournalismia kohtaan, joka valitsee maailmasta vain pieniä siivuja käsiteltäväkseen. Iranista on viime vuosina kirjoitettu paljon, mutta huomio on keskittynyt lähinnä maan ydinohjelmaa koskevaan kiistaan sekä presidentti Mahmud Ahmadinejadin kulmikkaisiin Israel-lausuntoihin.
– Maailma on unohtanut Iranin yhteiskunnan, Liimatainen pahoittelee.
Uskonto ei
säätele kaikkea
Teos pohjautuu kymmeniin haastatteluihin ja laajaan tietopohjaan. Haastateltujen joukossa on niin kadunmiehiä kuin korkeassakin asemassa olevia, sekä uudistusmielisiä että konservatiiveja.
Iranilainen yhteiskunta näyttäytyy moniäänisenä ja ristiriitaisenakin. Uskonnollisten konservatiivien ote on politiikassa vahva, mutta arjessa on aivan muunkinlaisia sävyjä. Teheranilaiset eliittinuoret kertovat seksielämänsä olevan yhtä vapaata kuin länsimaisilla nuorilla, ja ehkäisyvälineitäkin saa ostaa apteekista ongelmitta. Nuorten on kuitenkin pidettävä elämäntapansa piilossa vanhemmilta ja viranomaisilta.
Julkisessa terveydenhuollossa panostetaan syntyvyyden säännöstelyyn. Liimatainen muistelee vierailuaan julkisessa terveydenhuoltolaitoksessa, jossa oli muiden palvelujen ohella myös vasektomiaklinikka.
– Tarjottiin mahdollisuutta, että kun on kolme lasta syntynyt, niin miesten siemenjohtimet voidaan kiinalaisella tekniikalla sulkea. Haastattelemani miehet suhtautuivat siihen ihan luonnollisesti. He eivät halunneet, että heidän vaimojensa terveyttä rasitetaan ehkäisyvälineillä.
Iranissa on Liimataisen mukaan valtava huumeongelma ja sen vuoksi myös AIDS-ongelma. Monenlaiset kiellot osaltaan jopa lietsovat laitonta käyttäytymistä.
– Jo kauan sitten eräs naiskustantaja sanoi Iranin prostituutiosta, että kaikki ei ole tarpeista johtuvaa, vaan myöskin halua rikkoa seksuaalisuutta koskevia normeja. Iran on kovien kieltojen maa. Vapauden ja protestin tarve purkautuu monilla eri tavoilla.
Vapaa kommunikaatio kukoistaa internetissä, jossa iranilaisia bloggaajia riittää. Siihenkin vallanpitäjät tosin yrittävät puuttua.
– Nyt on perusteilla tai perustettu internet-ministeriö, joka tutkii internet-rikoksia ja puhuu internet-imperialismista.
Lehdistöä
tukahdutetaan
Liimatainen sekä monet hänen haastattelemansa ihmisoikeusaktivistit ja lehdistönvapauden puolustajat pitävät uudistusmielisen Mohammad Khatamin valintaa presidentiksi vuonna 1997 merkittävänä askeleena, vaikka hän ei lopulta saanutkaan perustavanlaatuisia muutoksia aikaan. Presidentin valta Iranissa on rajallinen, koska keskeiset valtaoikeudet ovat hengellisellä johtajalla ja muilla nimitetyillä, ei vaaleilla valituilla instituutioilla. Khatami vältteli konflikteja eikä halunnut asettua vahvasti poikkiteloin uskonnollisen valtakoneiston kanssa.
Liimataisen haastattelema journalistien järjestön puheenjohtaja Mohammed Mazrooie muistuttaa, että itämaisen despotismin perinne on Iranissa vahva. Persian suurvallalla on 2 500-vuotinen historia, johon ei demokratiaa ole kuulunut. Vuoden 1906 vallankumousyritystä seurasi paluu diktatuuriin ja sotilasvaltaan. 1950-luvun kansallismielisen liikkeen muutosyritykset tukahdutti Yhdysvaltojen ja Britannian tukema vallankaappaus, jossa valta palautui itsevaltaiselle šaahille.
Islamilaista vallankumousta 1979 seurasi pitkä sota länsimaiden silloin tukeman Saddam Husseinin Irakin kanssa sekä jälleenrakennuskausi. ”Vasta presidentti Khatamin aikana me yritimme kokeilla demokratiaa. Minusta me etenemme kohti demokratiaa askel askeleelta, mutta siihen totuttelu vaatii aikaa”, Mazrooie sanoo kirjassa.
Khatamin vaalivoiton jälkeen muutoshaluisten toiveet olivat korkealla ja valtajärjestelmää arvosteleva vapaa lehdistö aktivoitui nopeasti. Konservatiivien hallitsema oikeuslaitos ryhtyi kuitenkin pian tukahduttamaan sitä: lehtiä lakkautettiin ja toimittajat joutuivat vaikeuksiin. Liimataisen haastattelema journalisti Ahmad Zeidabadi kertoo kirjassa kauhukokemuksiaan kuukausien vankeudestaan, josta kaksi ensimmäistä kuukautta kului eristyssellissä.
Vastaavasta kertoo myös naisten oikeuksia ajanut asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti Mehrengiz Kar, joka vietti kaksi kuukautta vankilassa. Sittemmin hänellä todettiin syöpä, ja hän pääsi lähtemään ulkomaille sitä hoitamaan. Sen sijaan hänen Iraniin jäänyt aviomiehensä pidätettiin ja on kokenut vankeudessa kovia. Hän on kidutuksella höystetyissä kuulusteluissa kertonut valheita puolisonsa poliittisesta toiminnasta.
Pitkä ja
mutkainen tie
Vuonna 2005 alkaneella Ahmadinejadin presidenttikaudella sananvapaus- ja ihmisoikeustilanne ei ole kehittynyt ainakaan parempaan suuntaan. Lakkautetuksi on joutunut muitakin kuin selkeästi uudistusmielisiä lehtiä.
Vielä tammi-helmikuussa 2007 Liimatainen kohtasi Iranissa yhteiskunnan, jossa toivo oikeusvaltiosta, kansalaisyhteiskunnasta ja demokratiasta kyti. Seuraavalla matkalla huhti-toukokuussa 2008 tilanne oli jo selvästi huonontunut ja pessimismi oli vallanut alaa. Kansalaisjärjestöt ja naisliike olivat entistä enemmän poliisin hampaissa, ihmisoikousloukkaukset ja kuolemantuomiot sekä erityisesti kurdien vastaiset kovat poliisitoimet olivat lisääntyneet.
Nyt maassa valmistaudutaan 12. kesäkuuta pidettäviin presidentinvaaleihin. Ahmadinejadilla on mahdollisuus toiseen kauteen, mutta hänen arvostelijoidensa joukko on kasvanut viime kuukausina. Siihen on liittynyt muun muassa Iranin parlamentin puhemies, entinen ydinneuvottelija Ali Larijani.
Ahmadinejad on saanut useita haastajia, joista vahvimpana pidetään tällä hetkellä entistä pääministeriä Mir-Hossein Mousavia. Aiemmin Khatamikin ilmoittautui mukaan kisaan, mutta vetäytyi Mousavin ilmoitettua ehdokkuudestaan. Molemmat ovat maltillisia uudistusmielisiä.
– Todennäköisesti Khatami ajatteli, että Mousavi voisi saada myös kriittisten konservatiivien ääniä, mikä Iranin nykyisessä tilanteessa voisi olla aika oleellista, Liimatainen sanoo.
Liimatainen arvelee, että tie kohti uudistuksia ja demokratisoitumista saattaa olla hyvin pitkä ja mutkainen.
– Voi jopa olla, että eteenpäinmenoa yritetään hyvin pitkään konservatiivien täydellisen vallan alla. Mutta ehkä pieniä askeleita voidaan silti ottaa.
uutiskirje 