Pintaa syvemmältä
Joskus 90-luvun lopulla ostin Bakusta kirjan Blood and Oil in the Orient (Verta ja öljyä idässä). Tämä Bakun juutalaisen Lev Nussimbaumin – Essad Beyn nimellä – kirjoittama valloittava kirja kertoo öljyteollisuuden alkutaipaleesta Azerbaidzhanissa, mutta kirjoittaja seikkailee myös Silkkitiellä mm. Samarkandissa. Kirjasta ei sen enempää, mutta sen nimi on osuva vielä tänä päivänä: öljysuonten verkosto pitää ihmiskunnan käynnissä, mutta öljystä vuodatetaan myös verta.
Viime perjantaina Prahassa pidettiin EU:n koolle kutsuma huippukokous ”Eteläinen käytävä – uusi silkkitie”. Öljy- ja kaasusuonia halutaan laajentaa, jotta Euroopan elimistö saisi uutta käyttövoimaa.
Isäntämaan eroava pääministeri Mirek Topolanek julisti viimeisenä virkatoimenaan, että ”tämä käytävä ei olisi yksisuuntainen väylä öljy- ja kaasuputkille, vaan uusi Silkkitie, missä tieto, tavarat, ihmiset ja energia virtaavat molempiin suuntiin”. Pääroolissa on kyllä energia, mutta totta on, että se virtaa useampaan suuntaan kuin aikaisemmin.
Ajankohtaisin osa tätä uutta verkostoa on kaasujohto Nabucco, jonka suunnittelua alettiin jo tällä viikolla, Prahan päätöksen jälkeen, tehostaa.
Giuseppe Verdin ooppera Nabucco kertoo juutalaisten vankeudesta Babyloniassa ja oletettavasti tarkoitus on nyt vapauttaa kaasun kulku länteen, mutta ei ainakaan alkuun Babyloniasta eli nykyisestä Irakista. Toiveena on saada kaasu kulkemaan Kaspian meren alueelta Turkin kautta Itä- ja Keski-Eurooppaan vuonna 2014.
Tähän putkeen liittyy monenlaisia intohimoja, sekä taloudellisia että poliittisia. Keskeinen tarkoitus on siirtää osa kaasuvirroista kulkemaan Venäjän ja Ukrainan ohi ja siten välttää viime talvina tapahtuneet hankalat kaasukatkokset, jotka ovat johtuneet maksukiistoista näiden maiden välillä.
Venäjällekin nämä katkokset ovat olleet kiusallisia ja maa on suunnitellut uusia kaasujohtoja Itämeren alitse Saksaan (North Stream) ja Mustan meren alle Varnaan ja eteenpäin Etelä-Eurooppaan (South Stream). Putkiperheeseen kuuluu jo Blue Stream Turkkiin.
Tällä tavoin Venäjä ohittaisi ”kuormasta syövät” maat, ennen kaikkea Ukrainan. Mutta Itämeren suunnassa varsinkin Puola, mutta myös Baltian maat ovat katkeria siitä, että johto ei kulkisi heidän alueensa kautta, heitä hyödyntäen. Puolalaiset ovat jopa verranneet North Stream -sopimusta Molotov-Ribbentrop -sopimukseen – varsin outo analyysi.
North Streamiin liittyvät poliittiset intohimot ovat kuitenkin laimeat verrattuna siihen ”suureen peliin”, jota nyt käydään Kaukasuksessa ja Aasiassa. Länsi haluaa lisää kaasua Kaspianmeren alueelta, mutta mieluummin ei Venäjän kautta. Varsinkin Turkmenistanilla on valtavat varannot, ja sen vuoksi se on kilpakosinnan kohteena. Venäjän Gazprom on ostanut kaasua sieltä aasialaiseen hintaan ja myynyt sitä länteen eurooppalaiseen hintaan. Venäjä haluaa nyt uutta putkea maiden väliin, mutta Turkmenistan on yhtäkkiä jarruttanut sopimuksen allekirjoittamista, koska muitakin kiinnostuneita löytyy.
Prahassa päätettiin kaasuputken rakentamista Turkin itärajalta Wieniin. Sen sijaan ei ole vielä selvää, mistä kaasu tulisi putkeen ja mitä kautta se tulisi Turkkiin. Georgiaa pidettiin aikaisemmin sopivana läpikulkumaana, mutta Ossetian sota on saanut sijoittajat varovaisiksi.
Armenia voisi muuten olla sopiva läpikulkumaa, mutta Turkki sulki rajan Vuoristo-Karabahin sodan jälkeen. Varovainen diplomatia maiden lähentymiseksi johtuu osittain juuri kaasuputkisuunnitelmista. Armenian vihollinen Azerbaidzhan on toistaiseksi pystynyt hillitsemään tätä lähentymistä. Öljyrikas Azerbaidzhan on kuitenkin paljon tärkeämpi kumppani Turkille kuin rutiköyhä Armenia.
Turkki itse on kova pelaaja. Tähän asti Turkki on jarruttanut Nabucco-hanketta siinä toivossa, että saisi EU:lta myönnytyksiä jäsenyysneuvotteluissa. Tämä kiristystaktiikka onnistui kuitenkin yhtä huonosti kuin vastaava taktiikka Naton pääsihteerivalinnassa jokin aika sitten, jolloin turkkilaiset viimeiseen asti yrittivät estää Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussenin valinnan vuosien takaiseen pilapiirroskriisiin vedoten.
Turkki olisi mielellään asettunut samaan asemaan kuin Ukraina ja ostanut 15 prosenttia putken läpi kulkevasta kaasusta alehintaan. Silloin tosin putkesta olisi ollut vielä vaikeampaa saada kannattavaa kuin mitä nyt on.
Iranilla taas olisi kyky ja halua toimittaa suuria kaasumääriä Eurooppaan, mutta sitä taas Yhdysvallat ei hyväksy. Ylipäänsä melkein kaikki maanosan jännitteet liittyvät energiaan.
Tämä kuulostaa varmaan monimutkaiselta. Asia muistuttaa käärmeenpesää, jossa kyyt ovat kiertyneet toistensa ympärille. Todellisuus on kuitenkin vielä paljon monimutkaisempi, ehkä myrkyllisempikin.
Brasilialainen lehtimies Pepe Escobar on mainion verkkolehden Asian Timesin kantavia voimia (nimimerkillä The Roving Eye), ja hän palaa usein eteläisen Aasian kipukohtiin. Hän taitaa olla myös Lev Nussimbaumin seuraaja öljyisen silkkitien kulkijana. Viime raportissaan hän kertoi ”Pipelineistanista” hauskasti eli kuinka hän viimeisen kymmenen vuoden ajan on seurannut näitä olemassa olevien ja mahdollisesti tulevien öljy- tai kaasuputkien reittejä nykyajan silkkitien varrella Shanghain ja Istanbulin välillä kuin huumeista riippuvainen. Tämä auttaa ymmärtämään myös tulevia konflikteja.
Tällä tiellä liikenne käy yhä vahvemmin Kiinan suuntaan. Maailmanlaajuinen lama on tehnyt Kiinan lainatarjoukset yhä houkuttelevimmiksi, ja maa on sopinut Venäjän kanssa Itä-Siperian öljyputken jatkamisesta Pohjois-Kiinaan. Keski-Aasian öljy- ja kaasuvarannot kiinnostavat Kiinaakin.
Myös Helsingin yliopistossa seurataan Eurasia Energy Group -nimisen kansainvälisen tutkimusohjelman puitteissa liikennettä öljyisellä silkkitiellä Viime tiistaina järjestetyssä seminaarissa kiinalaiset tutkijat antoivat valaisevan kuvan Kiinan kasvavasta energiantarpeesta. Heidän mukaansa Kiina voisi oppia esimerkiksi Suomen ydinvoimakokemuksista. Voihan niistä oppia jotain, vaikka sanonta oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi.
uutiskirje 
