”Emme ole minkään isäntiä, edes oman itsemme”
Havannassa asuva Natalia Fernández, 62, on tyypillinen sukupolvensa edustaja. Kuuban vallankumouksen voittaessa vuonna 1959 hän ei ollut vielä edes teini-iässä, mutta paria vuotta myöhemmin jo aktiivisesti mukana viemässä vallankumouksen politiikkaa eteenpäin. Vain 14-vuotiaana hän osallistui tuhansien ikätovereidensa kanssa opettajana lukutaitokampanjaan, jonka ansiosta Kuuba julistautui Latinalaisen Amerikan ensimmäiseksi lukutaidottomuudesta vapaaksi alueeksi.
Fernández muistelee nostalgisesti nuoruuttaan ja esittelee kunniamerkkejä, joita on kertynyt lukutaitokampanjan lisäksi mm. asevoimien hyväksi tehdystä työstä.
– Meille koko maailma oli auki. Emme epäröineet laittaa itseämme peliin. Muistan kun lukutaitokampanjan jälkeen seisoimme vallankumousaukiolla ja huusimme yhteen ääneen Fidelille, että mitä meidän pitää seuraavaksi tehdä. Hän vastasi, että tärkeintä on opiskella, opiskella ja opiskella.
” Jatkuvat marssit, iskulauseet, mielivaltaisuudet, taloudellinen epätoivo ja poliittinen vieraantuminen ovat uuvuttaneet meidät”Kuitenkin pidän tätä järjestelmää parempana kuin sitä, että maa joutuisi kapitalististen yritysten käsiin.
Vielä eläkepäivilläänkin Fernández hoitaa asuinkorttelinsa asioita. Hän on mukana vallankumouksen puolustuskomiteassa ja järjestää naisliiton tilaisuuksia – yhdessä muutaman muun eläkeläisnaisen kanssa. Nuorempia ei juuri toiminnassa näy, paitsi järjestöjen virallisissa jäsentilastoissa.
– Tällä alueella on hyvin vakava sukupolviongelma. Meillä on paljon nuoria, jotka eivät tee mitään hyödyllistä, Fernández sanoo. Hän on työskennellyt pari vuotta hallituksen projektissa, jossa nuoria yritettiin integroida yhteiskuntaan.
Vaikka varsinainen työttömyysaste Kuubassa on erittäin alhainen, on hallituksen tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan kaksisataa tuhatta työikäistä nuorta omasta tahdostaan ilman työ- tai opiskelupaikkaa.
Mustan pörssin kauppa, ulkomailta tulevilla rahalähetyksillä eläminen ja erilaiset hämäräbisnekset takaavat tämän päivän Kuubassa paremman elintason kuin valtion työpaikat.
Natalia Fernándezin sukupolvelle opiskelun ja työnteon kunnioittaminen ovat itsestäänselvyyksiä. Heidät tunnetaan myös niin sanotun ”historiallisen sukupolven” työn jatkajina. Historiallisella sukupolvella viitataan Fidel ja Raúl Castron ikätovereihin, jotka toimivat maanalaisuudessa sotilasdiktatuurin aikana ja tekivät vallankumouksen. Heidän työtään jatkaneet 1960- ja 70-luvun nuoret innostuivat sosialismista, opiskelivat Neuvostoliitossa ja lähtivät sotilaiksi Angolaan tai opettajiksi Nicaraguaan.
Pysähtynyt
vallankumous
Alle nelikymppisten ja erityisesti kaikkein nuorimpien näkemys maailmasta on toisenlainen. Vaikka Kuuba edelleen tarjoaa ilmaisen ja laadukkaan koulutuksen, hyvät terveyspalvelut ja mahdollisuuden harrastaa kulttuuria kaikille, perustuu nuorempien ikäluokkien kokemus yhteiskunnasta Neuvostoliiton romahtamista seuranneeseen jatkuvaan talouskriisiin, niukkoihin mahdollisuuksiin ja arvojen rapautumiseen.
He eivät muista sosialismin lihavia vuosia ja elinolosuhteiden jatkuvaa paranemista tai vallankumouksen alkuvuosikymmenten poliittista innostusta.
– Me jotka synnyimme vallankumouksen voiton jälkeisinä vuosikymmeninä emme voi ajatella samalla tavoin kuin ne, jotka taistelivat tavalla tai toisella vallankumouksen puolesta tai elivät sen tapahtumat lähietäisyydeltä. Me olemme eläneet vain tässä järjestelmässä, jonka sanottiin turvaavan kaikki tarpeet. Pieninä meidät opetettiin uskomaan, että olemme oman tulevaisuutemme isäntiä, sanoo kirjailija Irina Echarry.
– Vanhempani, niin kuin enemmistö kaikkien ystävieni vanhemmista, antoivat kaiken sen eteen, että tulevaisuudessa meidän ei pitäisi elää köyhyydessä ja epävarmuudessa, että ei olisi sensuuria, puutetta terveyspalveluista, korruptiota tai eriarvoisia mahdollisuuksia. Mutta kasvaessamme huomasimme, etteivät asiat ole niin. Raahaamme mukanamme samoja ongelmia, jotka vanhempamme uskoivat ratkaisseensa vallankumouksella. Emme ole minkään isäntiä, edes oman itsemme, Irina Echarry sanoo.
Pessimismistään huolimatta Echarry näkee, että Kuuballa on mahdollisuuksia parempaan. Sukupolvien väliset näkemyserot nousevat kuitenkin esiin, kun muutoksista aletaan puhua.
– Emme elä täydellisessä yhteiskunnassa. Jos tunnustamme tämän, voimme saada aikaiseksi joitakin muutoksia, jotka tekisivät siitä paremman. Mutta monille yli 50-vuotiaille on vaikeaa tunnustaa tämä asia, koska he ovat käyttäneet koko elämänsä työhön, jonka piti tuoda parempi tulevaisuus.
– Yli 50-vuotiaiden sukupolville vallankumouksen tuomat muutokset olivat käsin kosketeltavia. Meille käsin kosketeltavaa on vain vallankumouksen pysähtyneisyys, Echarry sanoo.
Nuorten maasta-
muutto ongelmana
Nuori nainen, joka ilmoittaa nimekseen vain Sara, kertoo, ettei hänen ystäväpiirissään kukaan ole erityisen kiinnostunut politiikasta.
– Ei se kuulu meille, koska kukaan ei halua kuulla meidän mielipiteitämme, eikä kukaan täällä tiedä missä päätökset tehdään. Uskon että suurin osa nuorista kyllä rakastaa kotimaataan ja haluaa puolustaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jonka olemme vallankumouksen ansiosta saavuttaneet, mutta en näe tulevaisuutta kovin valoisana, hän miettii.
Yksi Kuuban – kuten muunkin Latinalaisen Amerikan – suurimpia ongelmia on nuorten maastamuutto. Myös monet Saran tuttavista ovat jättäneet Kuuban.
– Valitettavasti monet haluavat muuttaa ulkomaille. Ei se ole mielestäni mitenkään epäisänmaallista tai vastavallankumouksellista, vaikka itse haluankin jäädä tänne. He vain haluavat työn, josta maksetaan palkkaa, ja mahdollisuuden matkustaa ja tehdä sitä, mitä huvittaa. Täällä meistä tuntuu, että kaikki mikä ei ole pakollista, on kiellettyä.
Samaa mieltä on kommunistinuorten toimintaan osallistuva Yunior.
– En ymmärrä, miksi emme saa etsiä tietoa internetistä, miksi emme saa matkustaa ulkomaille ilman lupaa, miksi emme saa katsoa musiikkivideoita tai saippuasarjoja satelliittikanavilta, tai edes Telesur-kanavaa, josta Kuuba omistaa suuren osan, Yunior ihmettelee.
Yunior pitää kommunistinuorten kokouksia muodollisuuksina, joissa ei käsitellä nuoria kiinnostavia asioita.
Sara puolestaan uskoo, että nuorissa olisi potentiaalia osallistumiseen.
– Vaikka suurta osaa nuorista tuntuu kiinnostavan vain bilettäminen ja merkkivaatteet, monia kiinnostaisi aidosti tehdä jotain oman yhteisönsä tai maan hyväksi. Mutta kaikki oma-aloitteisuus on pahasta. Kannattaa vain mennä joukon mukana, jos ei halua ongelmia. Siksi me kyllä osallistumme vapaaehtoistyöhönkin, josta lehdet ja televisio tekevät innostuneita raportteja, vaikka oikeasti kaikki inhoavat pellolla raatamista, sanoo Sara.
”Sukupolvi ilman
identiteettiä”
Kolmekymppinen filosofi Erasmo Calzadilla uskoo, että kaikilla sukupolvilla on aina ollut ja tulee olemaan erilaiset näkemykset asioista. Hän kuitenkin sanoo, että Kuuban tapauksessa tilanteeseen kytkeytyy monia erikoisuuksia.
– Eniten minua hämmästyttää meitä edeltäneessä sukupolvessa se, kuinka paljon he kaikki muistuttavat toisiaan, ikään kuin he tulisivat samasta muotista. Huomattavinta heissä on karaistunut, väsymätön ja jyrkkä luonne, uskollisuus, puritaaninen moraali ja erityisesti heidän hyvin vähäinen valmiutensa vuoropuheluun ja asioiden pohtimiseen.
– Kyse on ihmisistä, jotka ovat lähtöisin hyvin vaatimattomista kodeista ja jotka näkivät vallankumouksessa mahdollisuuden tuntea itsensä arvokkaiksi ja pyrkiä siihen, että kaikkia kohdellaan ihmisinä, ja osittain vallankumous toteuttikin sen. He ovat hyvin tervehenkistä ja kiitollista väkeä, mutta heidän poliittinen näkemyksensä perustuu uskollisuudelle vahvaa johtajaa kohtaan, jossa he näkevät toiveidensa mukaisen suurmiehen, sanoo Calzadilla.
Calzadillan mukaan nuori sukupolvi on mielipiteiltään ja asenteiltaan moninaisempi.
– Meidän poliittiset näkemyksemme eivät ole yhtä lujia ja jyrkkiä, ensinnäkin siksi, että toisin kuin vanhemmillamme, meillä on ollut mahdollisuus opiskella. Toisaalta emme ole myöskään kokeneet kapitalismin kauhuja tai siunauksia. Mutta ennen kaikkea se johtuu siitä, että jatkuvat marssit, iskulauseet, mielivaltaisuudet, taloudellinen epätoivo ja poliittinen vieraantuminen ovat uuvuttaneet meidät niin perinpohjaisesti, ettemme jaksa jatkaa samaa rataa, Calzadilla sanoo.
Erasmo Calzadillan mukaan nuoret ovat myös hämmentyneitä. Osittain se johtuu vanhempien ihmisten yrityksestä iskostaa omat ajatuksensa nuorten mieliin sen sijaan, että nuoret itse saisivat löytää oman identiteettinsä.
– Hyväsydämisistä aikeistaan huolimatta vanha sukupolvi on onnistunut luomaan uuden, jolla ei ole mitään identiteettiä ja joka juuri siksi on niin ailahtelevainen ja altis mille tahansa ideologiselle illuusiolle, muodille tai roskalle.
Vanhukset
pitävät valtaa
Kovaan kapitalismiin siirtymistä ja vallankumouksen perinnön tuhoamista ei juuri kukaan Kuubassa kannata. Erityisesti nuoret sukupolvet odottavat kuitenkin Raúl Castrolta talousuudistusten lisäksi myös perusteellisempia ajattelutapojen ja toimintamallien muutoksia.
Kansainvälisen Gallup-yhtiön taannoin tekemän laajan haastattelututkimuksen mukaan ainakin Kuuban suurkaupungeissa kytee sukupolvikonflikti, joka saattaa vielä aiheuttaa myllerryksiä Kuuban yhteiskuntajärjestelmässä. Mielipidemittaus, jota Kuuban tiedotusvälineet eivät julkaisseet, paljasti, että nuorimpien sukupolvien näkemys asioista on monesti täysin päinvastainen kuin keski-ikäisillä ja vanhemmilla kuubalaisilla.
Se näkyy myös poliittisessa uskollisuudessa: kun vanhemmissa ikäluokissa valtaenemmistö vastaajista osoitti luottamusta maan poliittista johtoa kohtaan, vain 38 prosenttia Havannassa ja Santiago de Cubassa asuvista nuorista ilmoitti olevansa tyytyväisiä johtaviin poliitikkoihin.
Odotuksista huolimatta valtiovalta on Raúl Castron kaudella sementoitu yhä tiukemmin historialliselle sukupolvelle. Ylimpään valtaeliittiin kuuluvat ovat lähes poikkeuksetta yli 70-vuotiaita entisiä sissitaistelijoita.
Sosialismi
kiinnostaa
Vieraantuminen politiikasta ja epäluulo johtajia kohtaan ei välttämättä tarkoita, että nuoret haluaisivat luopua sosialismista. Sen sijaan he peräänkuuluttavat järjestelmän uudistamista ja mahdollisuutta vaikuttaa.
– Pidän itseäni kriittisenä monen Kuubassa tapahtuvan asian suhteen, mutta kuitenkin pidän tätä järjestelmää parempana kuin sitä, että maa joutuisi kapitalististen yritysten käsiin. Vanhoille sukupolville on kuitenkin ollut todella vaikeaa tunnustaa mielipide-eroja sekä luottaa ja jakaa valtaa heidän jälkeensä tuleville, koska heidän mielestään meidän pitäisi ensin tulla heidän kaltaisikseen, sanoo Erasmo Calzadilla.
Erityisesti yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa on viime aikoina virinnyt uutta mielenkiintoa sosialistisiin aatteisiin, mutta yliopistojen hallintoportaassa ja poliittisissa järjestöissä tähän innostukseen on suhtauduttu nuivasti.
Kaikki poliittinen toiminta halutaan kanavoida tapahtuvaksi kommunistisen puolueen ohjauksessa olevien nuorisojärjestöjen kautta, jotka nuoret itse kokevat byrokraattisiksi ja keskustelun kieltäviksi.
Opiskelija Daisy Valera kertoo blogissaan kuinka hän ystäviensä kanssa halusi esittää oppilaitoksessaan Howard Zinnin kirjoittaman näytelmän Marx in Soho televisiosovituksen, joka kertoo Karl Marxin elämästä. Kommunistinuorten ja opiskelijajärjestön johtajat kävivät repimässä kaikki näytöksen mainosjulisteet pois kampusalueelta, koska tapahtumaa ei järjestetty virallisten järjestöjen kautta yliopiston professorien valvonnan alaisena.
Myös Erasmo Calzadilla joutui vaikeuksiin alettuaan kokoontua yliopisto-opiskelijoiden kanssa vapaamuotoisesti filosofian laitoksen pihanurmikolla keskustelemaan marxilaisista ajattelijoista ja teorioista. Opiskelijat kutsuttiin puhutteluun ja Calzadilla menetti työpaikkansa yliopiston opettajana. Hän on vienyt laittomana pitämänsä irtisanomisen oikeuteen. Itsenäistä ajattelua ja kamppailua byrokraattien mielivaltaisuutta vastaan hän ei aio lopettaa.
– Mieluisinta minulle olisi, että kritiikkini auttaisi ihmisiä ajattelemaan itse ja ilman pelkoa, että oppisimme sen olevan hyvin terveellistä yhteiskunnalle, Calzadilla sanoo.
uutiskirje 
