Sotien aikana syntyneenä, kylmän sodan ilmavoimissa palvelleena ja nyt nostoväkeen kuuluvana en voi olla ihmettelemättä sodan ja sotien poliitikoissa, sotilaissa, tutkijoissa ja asekauppiaissa tuottamaa neuroottista ja jakomielistä viehtymistä. Sodan logiikka on kuin tulella leikkimistä: kun tarpeeksi raapii, palo saa alkunsa.
On tietysti hyväuskoista todeta, että sodaton maailma voisi elättää kaikki köyhänsä, parantaa sairaansa ja rakentaa aserahoilla maanpäällisen paratiisin. Ihanteen edellytykset katosivat noin 10 000 vuotta sitten ihmisen asetuttua keräilijäkauden jälkeen aloilleen ja keskittyessä puolustamaan reviiriään. Sota on itseään ruokkiva prosessi, jonka toimijat elävät uskonsa toteen uudelleen ja uudelleen.
Kiina, Venäjä ja USA sekä useat kehittyvän maailman maat varustautuvat kiihtyvästi, tietämättä mihin ja miksi, etsien selitystä yleensä kaikkialla lymyävästä terrorismista, joka on yhdelle terrorismia ja toiselle vapaustaistelua. Perinteistä valtioiden välistä sotaa ei juuri enää esiinny, kun vastakkainasettelun osapuolet määrittävät itse vihollisensa. Kyse on paljolti arvovallasta!
Toisaalta terrorismista on saatu varustelun sampo niin kuin on voitu osoittaa tapahtuneen muun muassa USA:ssa koko Bushin hallintokauden ajan. On selvinnyt, että silloisen puolustusministerin ja CIA:n toimet ovat olleet vähintäänkin kyseenalaisia terrorismia vastaan käytävän sodan varjolla tehdyissä hankinta- ja puolustuspäätöksissä.
Tätä taustaa vasten Suomessa käytävä keskustelu Afganistanin Nato-operaatioon liittyen on samaa kansainvälisen sotainnon heijastumaa. Olemmeko sodassa vai emme, kenen puolesta ja ketä vastaan? Näitä kysymyksiä ei tarvittu 65 vuotta sitten, jolloin Suomi uhreillaan ja torjuntavoitollaan lunasti oikeuden valita sodan ja rauhan välillä, kun kansainvälisestä solidaarisuudesta puhutaan.
Olemme puolustautumassa toisella puolella maapalloa, ettei maata tarvitsisi puolustaa laajenevien konfliktien tullessa rajoillemme, näin sanotaan. Puhe on turhaa tilanteessa, jossa Suomi on tehnyt ja tekee voitavansa vakauden säilyttämiseksi näillä kulmilla.
Puolustusoppimme kotoisella alueella toimii hyvin, mutta samaa ei voi sanoa sotatarviketeollisuudesta, jonka korruptoituneisuus näyttää ihan uskomattomalta. Eli perusväitteeni epäpyhästä armeijoiden, markkinoiden ja poliitikkojen liittoutumasta ei koske vain kasvotonta maailmaa vaan näyttää täälläkin Januksen kasvonsa.