Noin vuosi sitten kirjasin otsikon ylös, kuultuani ulkoministeri Stubbin ensilausunnon Georgian ja Venäjän sodasta.
Naivistin kuvassahan asiat ja henkilöt eivät saa luonnollisia suhteita. Yhteiskunnallisessa lausumassa tämä – mielestäni – tarkoittaa sitä, että historialliset ja kulttuuriset tekijät unohdetaan, ihmiset nähdään siinä paikassa ja siinä ajassa, jossa he sattuvat kulloinkin olemaan. Eräs ystäväni totesi taannoin, että kaikilla naivisteilla on jonkin asteinen ADHD-ongelma: he luovat selkeää, mutta suhteetonta kuvaa.
Vahingossa Stubbin televisionauhalle joutunut lausunto Suomen kirkon lähetystyöstä ja sen vertaaminen Nokian myyntityöhön oli suhteeton. Anteeksipyyntö oli vielä suhteettomampi: sanoin, mutta en tarkoittanut.
Kesän varhemmalla puolella jossain ajankohtaisohjelmassa Stubb lausui muun muassa Kreikasta ja Syyriasta tyyliin, että tällä meidän Suur-Suomella – huolimatta Kreikan Nato-jäsenyydestä – on kyky saattaa heidät ruotuun kansainvälisissä ja sisäisissä asioissa.
Stubbin suussa kansainvälinen retoriikka on saanut kepeämmän – kännykän numeronvaihtajan – kuosin, se on jonkinlaisen nettimaailman irtonaisista palasista kokoonpantu tai -panematon pläjäys, jota vanhempi valtiomies pelonsekaisin tuntein seuraa, että mitä tuo suu ja pää tuottaa. Tämän tyyppinen ulkopoliittinen, populistinen seurustelutapa tekee asian helpommin ymmärrettäväksi, kuten naivistinen kuva sanomansa. Se näyttää miellyttävän kansaa.
Stubbin Nato-kannasta (myönteisestä) puuttuvat myös kulttuuriset ja historialliset tekijät. Se on puhtaasti puolustuspoliittinen ratkaisu ilman yhteiskunnallisia kytkentöjä, kuten vain virkamies voi asian esittää.
Naivistisena voi myös pitää kuvaa, joka on piirtynyt ulkoministerin suulla Afganistanin operaatioon osallistumisesta. Me emme ole sodassa, emme edes aseellisen konfliktin osapuolena.
Rukkaspuolueen (kok) ”työväenhenkiset” ministerit ovat oivallisesti käyttäneet hyväksi kansan politiikasta vieraantumista. Näyttää siltä, että 30 vuotta jatkunut yhteiskunnallisen kiinnostuksen heikkeneminen, pitkä sykli, olisi päätepisteessään tai joidenkin tutkijoiden ja tutkimusten mukaan jo sivuuttanut sen.
Tämä kokoomuksen aika, joka on tuonut omista tekemisistään tiettäväksi yhteiskunnallisten arvojen ja yhteisöllisyyden puutteet on – toivottavasti – väistymässä ja sen myötä populistinen naivismi päättäjien sisäpiiristä.
lehti 