Anne Huotari kirjoitti kolumnissaan (KU 30.10.) siitä, kuinka nuorille on tulossa paineita. Annelle tiedoksi, että nuorilla ON jo paineita. Mielestäni Huotarin analyysi perustulon ja täystyöllisyystavoitteen ristiriidasta ei nyt ihan vakuuta. Eikö Vasemmiston yksi keskeisimpiä tavoitteita tulisi olla työn ja ansioiden ikiliiton kyseenalaistaminen?
Kirjoitusta lukiessa alkoi erityisesti jurppia muutenkin vallitseva harha siitä, että ikään kuin ”me nuoret” emme ymmärtäisi mitään yhteiskuntasopimuksesta, osaisi kantaa huolta huoltosuhteen kasvavasta vinoumasta tai pitää puoliamme lakiuudistusten yhteydessä. Itse katson kasvavan eriarvoistumisen johtuvan pohjimmiltaan ihan jostakin muusta kuin edustamani ”Sega-sukupolven” aivonystyröistä.
Pitäydyin tuossa taas Kelan toimistolla. Sain nimittäin eilen postitse kielteisen päätöksen koskien hakemustani opintotuen lisäkuukausista. Kela eväsi kohdallani oikeuden lisäkuukausien saamiseksi, koska en ole esittänyt syytä opintojeni viivästymiselle, mikä siis tarkoittaa suomeksi viranomaisen arvioimaa tarpeeksi pätevää syytä, jollainen olisi ollut esimerkiksi oma tai lähiomaisen vakava sairaus tai muu vaikea elämäntilanne. Hetken asiaa puntaroituani päätin luopua ajatuksesta lähteä vierailemaan sedän kummin kaiman luona lapio olalla ja päädyin (tylsästi) valituksen kirjoittamiseen.
Lokakuussa 2008 tapahtui jotain täysin hämärää: minut nimittäin valittiin elämäni ensimmäisissä kunnallisvaaleissa kaupunginvaltuustoon ja – hallitukseen. Luottamustoimia saadessani ja gradusuunnitelman kuumottaessa pöytälaatikossa päätin jättää silloisen sivutoimeni. Nyt sitten Kelan keppi heiluu ja paukkuu, kun en kyennytkään suoriutumaan gradustani määräajassa luottamustoimien ohella.
Tässä porkkanoita raastellessani puntaroin pitäisikö minun nyt jättää luottamustoimet vai lukita keskeneräinen gradu pöytälaatikkoon? Jompikumpi pitäisi tehdä, jotta voisin lähteä toteuttamaan yhteiskuntavastuutani niihin Anne Huotarinkin puolustamiin ”kunnon töihin”. Tähän pohdintaan minut pakotti tosin ihan vaan puhdas huoli toimeentulosta tulevina kuukausina – ei niinkään korkea moraali tai huoli ikäihmisten selviämisestä lähivuosina.
En pääse irti ajatuksesta, onko tilanne Suomessa nyt siis niin, että opiskelijat ja muut pienituloiset eivät voi osallistua politiikan tekoon menettämättä oikeuttaan sosiaaliturvaan? Kuinka siinä tapauksessa onnistuu tämän suuren joukon etujen ajaminen pidemmällä aikavälillä? Onko nuorilla tässä maassa todellista mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa – muutenkin kuin Kelan valituskirjeillä tai nousemalla barrikadeille?
Perustulo turvaisi ihmisten perusoikeuksien toteutumisen huomattavasti vähemmällä byrokratialla kuin nykyinen paskasysteemi. Toisaalta, niin kauan kuin emme ole määritelleet, mikä on ”kunnon työtä”, mikä paskaduunia ja mikä ei työtä ollenkaan, ei ole mielestäni myöskään järkevää vaatia täystyöllisyyttä. Järkevänä vaatimuksena pitäisin vaatimusta nykyisen perustuslain noudattamista myös opiskelijoiden kohdalla niin, että me viimeisillämme olevat ”innovaatiokoneet” ja maamme tulevaisuuden Toivot saisimme perusturvaa aina ”synnytyshetkeen” saakka ilman tarvetta juosta Kelan luukulta soskuun almuja anelemaan.
Mättääkö minussa vai systeemissä? Ei osaa sanoa, mutta yhdestä asiasta ainakin olen SATA varma: systeemi alkaa ottaa päähän ja pahasti.
uutiskirje 
