Pintaa syvemmältä
”Ole mies, ota huntu!” Sadat iranilaiset miehet ovat noudattaneet tätä käskyä ja pukeutuneet Iranin naisille määrättyyn tukkaa peittävään asuun ja julkaisseet kuvan tästä netissä, esimerkiksi Facebookissa. Vastavuoroisesti jotkut naiset ovat esiintyneet tekoviiksien kanssa.
Tämä uusi vastarinnan aalto syntyi jo samana päivänä, kun Iranin vallankumouskaartia lähellä oleva uutistoimisto Fars julkaisi kuvan pidätetystä opiskelijajohtaja Majid Tavakolista mustassa chadorissa väittäen hänen yrittäneen paeta ”rikospaikalta” koko vartalon peittävässä asussa. Siitä ei todellakaan helposti näe, onko teltan sisällä nainen vai sittenkin mies.
”Rikospaikka” oli Teheranin Amir Kabir-yliopisto, jossa 22-vuotias Tavakoli piti palopuheen opiskelijoiden päivänä, hyvin tietäen todennäköiset seuraukset. Hänet pidätettiin ja silminnäkijöiden mukaan häntä käsiteltiin hyvin raa’asti.
Naisiksi pukeutuneet miehet ovat osoittaneet solidaarisuuttaan, ei ainoastaan vangittua toveriaan kohtaan, vaan myös kaikkia Iranin naisia kohtaan.
Seuraavana päivänä hallitukselle kuuliaiset lehdet julkaisivat kuvan Tavakolista chadorissa, väittäen hänen yrittäen paeta tässä asussa. On mahdollista, että poliisi on kovakouraisesti pakottanut hänet tähän asuun, mutta kuva näyttää manipuloidulta, ja pienempi vaivahan on käyttää Photoshopia. Tämän kuvan vieressä oli kuva Iranin islamilaisen tasavallan ensimmäisestä presidentistä Abolhasan Bani-Sadrista, joka hävittyään valtataistelun pakeni Ranskaan, islamistien mukaan naiseksi pukeutuneena.
Kun islamistit pukevat vastustajiaan naisiksi, tarkoitus on tietenkin leimata heitä epämiehekkäiksi, pelkureiksi. Kun ”uutistoimisto” suorittaa tämän tempun, se osoittaa olevansa propagandatoimisto, ja temppu heijastaa ilmeisesti vallankumouskaartilaisten tapaa hahmottaa maailma.
Sen sijaan opposition aktiivien nopea vastaisku osoittaa, paitsi hirtehishuumoria, myös pyrkimystä uuteen kulttuuriin, jossa naisia ei enää pidetä vähempiarvoisina. Tästä heitä on kiittänyt Nobelin rauhanpalkinnon saanut ihmisoikeustaistelija ja feministi Shirin Ebadi.
Tällä hetkellä naisen arvo Iranissa on tasan puolet miehen arvosta, yhdellä miestodistajalla on tuomioistuimissa sama arvo kuin kahdella naistodistajalla. Ebadin mukaan naisiksi pukeutuneet miehet ovat osoittaneet solidaarisuuttaan, ei ainoastaan vangittua toveriaan kohtaan, vaan myös kaikkia Iranin naisia kohtaan. Tämä on tärkeä askel taistelussa tasa-arvon puolesta.
Tämän huntu-liikkeen tunnuslause on ollut ”Olemme kaikki Majid Tavakoli”. Tämä viittaa Turkkiin, jossa armenialaisen kirjailijan murhan jälkeen pari vuotta sitten tuhannet, enimmäkseen etnisesti turkkilaiset, mielenosoittajat huusivat ”Me olemme kaikki Hrant Dink”.
Murhan takana olleet äärikansalliset turkkilaiset piirit olivat ilmeisesti toivoneet teon johtavan armenialaisvastaisiin mellakoihin, mutta näin ei käynyt. Kansallisten ryhmien välinen solidaarisuus osoittautui vahvemmaksi. Nyt syntynyt sukupuolten välinen solidaarisuus Iranissa voi osoittautua tärkeäksi tulevaisuutta ajatellen.
Opiskelijoiden päivän mielenosoituksia järjestettiin ympäri Irania. Nyt näyttää siltä, että opposition liikehdintä on edennyt uuteen vaiheeseen. Kaikissa aikaisemmissa mielenosoituksissa kesäkuun presidentinvaalien jälkeen (virallisten tietojen mukaan) hävinneet ehdokkaat ovat olleet keskeisesti mukana, mutta näin ei enää ollut asian laita yliopistomielenosoituksissa.
Tämä merkitsee oppositioliikkeen radikalisoitumista. Vihreän liikkeen johtohahmo Mir-Hussein Moussavi, ehdokas, joka todennäköisesti sai eniten ääniä presidentinvaaleissa, ei olisi voinut pukeutua huntuun. Hän haluaa maltillisena muuttaa järjestelmän sisältäpäin. Opiskelijoista monet sen sijaan ovat alkaneet epäillä koko järjestelmää. Ja opiskelijoita on paljon, viisi prosenttia koko väestöstä.
Iranin kokenein poliitikko, entinen presidentti Ali Akbar Hashemi Rafsanjani on jo varoittanut ”nuorten ja eliitin vieraantumisesta vallanpitäjistä” ja arvostellut hallitusta poliisin ja basij-miliisin käyttämisestä mielenosoittajia vastaan.
Mutta Hashemi Rafsanjani alkaa hänkin olla entinen vallanpitäjä, vaikka hän edelleen johtaa kahta Iranin erikoisen valtarakennelman keskeistä neuvostoa. Nämä neuvostot ovat yhä selvemmin osoittautumassa kulisseiksi ja maan tiedusteluministeri on jo uhannut Hashemi Rafsanjania ja hänen perhettään voimatoimenpiteillä ellei ajatolla – jota ei enää, virallisten ohjeiden mukaan kutsuta ajatollaksi – pidä suutaan kiinni.
Samoin viikonloppuna kuollutta suurajatolla Hossein Ali Montazeria ei enää saanut kutsua suurajatollaksi, koska hän jo pitkään oli ollut eri linjoilla kuin valtaapitävät. Hän puolusti ihmisoikeuksia ja edellytti ainakin alkeellista demokratiaa. Montazerista oli aikoinaan määrä, teologien keskinäisen arvohierarkian perusteella, tulla ajatolla Ruhollah Khomeinin seuraaja maan ylimpänä johtajana. Se peruuntui, koska Montazerilla oli väärät mielipiteet maallisissa asioissa.
Jo tällöin siis osoittautui, että Iranin johtajia ei valita teologisten sääntöjen mukaan, vaikka niin annetaan ymmärtää, vaan varsin raadollisen politiikan tuloksena. Tämä pätee myös nykyiseen presidenttiin Mahmoud Ahmadinejadiin, joka tukeutuu paitsi eräisiin äärimmäisiin hengellisiin johtajiin myös, ja ennen kaikkea, vallankumouskaartiin, jossa hän itsekin on toiminut komentajana. Kaartilla on tosin myös tärkeä ”teologinen” tehtävä.
Ahmadinejad uskoo hyvin vahvasti shiiojen Messiaan, Mahdin, saapumiseen lähitulevaisuudessa ja katsoo, että hänenkin pitää mahdollistaa se, myös asein.
Äskeisessä puheessaan Ahmadinejad on viitannut Yhdysvaltain joukkoihin Irakissa. Niiden tehtävä ei ole niinkään öljyvarojen hamuaminen, vaan ”ne tietävät, että jotain on tapahtumassa tällä alueella: Jumalan käsi on pian saapumassa lopettamaan sortovallan maailmassa”.
Myös Yhdysvaltain entisellä presidentillä George W. Bushilla oli messianistinen käsitys tulevasta maailmanlopusta. Onneksi hänen ympärillään oli niin monta toisinajattelevaa, että messianismi ei ratkaisevasti vaikuttanut politiikkaan. Ahmadinejadilla sen sijaan ei ole tarpeeksi vastavoimia omassa hallituksessaan.
Iranin politiikassa äärilaidat ovat siis kaukana toisistaan ja ”huntuun pukeutuneet miehet” ovat tärkeitä tulevaisuutta ajatellen.