Tiedämme nyt, miten istuvan porvarihallituksen yliopistolain uudistuksen mädimmät hedelmät alkavat vaikuttaa erityisesti täällä Pohjois-Suomessa. Oulun yliopistoon syntynyt hätätila on tästä ikävällä tavalla vakuuttava esimerkki.
Tiedämme myös, että etelän uusi Aalto-yliopistoksi nimetty korkeakoulujen yhdistelmä on aaltotsunamin lailla huuhtelemassa pohjoisen yliopistojen talousresursseja tälle etelän ”suurelle ja kauniille”.
Joku on joskus jossain sanonut jotenkin näin: ”Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki. Ei tässä maassa oikeutta saa ellei itse sitä hanki”.
Olipa sanoja sitten vaikka Jaakko Ilkka tai joku muu, on tässä sanomassa kiteytetty eräs ongelmanratkaisutapa. Sitä toivoisi nyt Oulun yliopiston erityisen vakavasti miettivän ennen kuin se alkaa toteuttaa yt-lain mahdollistamia erittäin ikäviä tekosia: yksiköiden ja työpaikkojen lakkauttamisia ja sen semmoisia.
On myös sanottu, että yhteistyössä on voimaa, ja että joukkovoima on eräs sen ilmentymä. Kun katsomme maantiedettämme, huomaamme, miten laajan alueen kattavatkaan Oulun ja Lapin yliopistojen pääasialliset toiminta-alueet.
Toisaalta, kun katsomme, mitä tiedekuntia ja laitoksia nämä mainitut yliopistot sisältävätkään, ei voi olla huomaamatta, että tässäkin suhteessa meillä Pohjolan ihmisillä on käytössämme Sampo vailla vertaa. Kun nämä voimat järkevällä tavalla yhdistetään, jää tuo etelän aaltotsunami reippaasti toiseksi.
Miten olisi rehtorit Lauri Lajunen ja Mauri Ylä-Kotola, jos vaikka Oulun ja Lapin yliopistot perustaisivat yhteisen toiminta- ja työorganisaation vaikka työnimellä Revontuliyliopisto. Tässä olisi nähtävästi riittävä etäisyys etelän aaltotsunamia vastaan. Siinä eivät edes varpaat kastuisi. Toimintasarkaakin riittäisi, kun otetaan mukaan Pohjois-Kalotin laajat alueet aina Barentsia ja Kuolaa myöten, no oikeastaan Pohjoisnapakaan ei ole raja eikä mikään.
lehti 