On taas se aika vuodenkierrossa, kun on käyty luokkasodan muistomerkeillä. Viety se pakollinen kukkakimppu. Käytäntöjen tapojen muuttuessa rutiineiksi, on vaarana, että jotakin katoaa siitä ymmärryksestä, minkä takia niitä kivenmöhkäleitä pitäisi palvoa. Varsin pahalta tuntuu kuulla näissä yhteyksissä nykypoliitikkojen itsekehuisia lausumia siitä, miten kaikki luokkasodan aikaiset köyhälistön esittämät vaatimukset sietämättömien olojensa parantamiseksi, on nyt hoidettu.
1990-luvun alun lamasta alkaen ovat tuloerot revenneet käsittämättömän suuriksi. Sosiaaliturvaa nakerretaan hyvin johdonmukaisesti. Ihmiset on alistettu pelkiksi kapitalistisen kvartaalitalouden kertakäyttöhyödykkeiksi ja kuluttajiksi.
Olisikohan aika tehdä päivitykset Forssan kokouksen Irti porvareista- ja vuoden 1917 Me vaadimme -julkilausumiin ja koota voimia yhteen tuontyyppisten, toki nykypäivään sovellettujen, vaatimusten läpiviemiseksi? En millään soisi, että meidän aikamme työväenliikettä muistetaan sadan vuoden kuluttua hampaattomana, ideologiansa kadottaneena.
uutiskirje 
