Vastaan Claes Anderssonille (Viikkolehti 9.4.) ja Erkki Virtasen työeläkeyhtiöiden mielipiteitä pursuavaan kirjoitukseen vastaan lähiaikoina. Työeläkemafiahan sai jo tahtonsa läpi eduskunnassa ja vain 5 vasemmistoliittolaista (Laakso, Mustajärvi, Tiusanen, Valpas ja Yrttiaho) äänesti uutta lahjalakia vastaan. Koko Vasemmistoliiton pitäisi toimia uskottavammin reaalikapitalismin korporatiivisten rakenteiden demokratisoimiseksi.
Euroopan laitavasemmiston puolueilla on karvaita kokemuksia osallistumisesta maidensa hallituksiin. Ranskassa ja Italiassa puolueet poljettiin sen jälkeen maanrakoon ja Norjassa sekä Suomessa kannatus laski. Kun sekä Tanskan että Ruotsin puolueet tavoittelevat ministerinsalkkuja tulevissa vaaleissaan, kysymys hallitukseen osallistumisesta kaipaa keskustelua.
Vuonna 1995 olimme vaalivoittajia ja osallistuimme hallitusneuvotteluihin. Claes kirjoitti, että olin niissä mukana ja että minulla pitäisi olla tarkat tiedot tapahtumista. Mutta eipä ole.
Osallistuminen Lipposen hallitukseen tuhosi SKDL:ltä perityn uskotta-vuuden.
Risto Uimonen kertoo uudessa Viinas-kirjassa, että silloisen hallitusohjelman talouspolitiikka ja sosiaaliturvan leikkaukset oli valmisteltu ennalta SDP:n ja kokoomuksen salaisessa työryhmässä. Ne piti hyväksyä sellaisinaan, ja hallitusneuvottelut olivat pelkkää julkisuuslumetta (samassa hengessä kuin vuoden 1999 hallitusohjelmaan hyväksytty Lipposen diktaatti euro- ja ulkopolitiikasta).
Toimittiin siis siihen tapaan kuin työnantajien puhemiehenä pitkään toiminut Seppo Riski todisti televisiohaastattelussa. Työehtosopimuksia tehtiin Eteläranta 10:ssä niin, että ensin työnantajat neuvottelivat ratkaisun sosialidemokraattien kanssa, sitten demarit kiersivät talon ja palasivat liittojensa edustajina hyväksymään valmiit ratkaisut. Hallitusneuvotteluissa demarit tekivät meille saman silmänkääntötempun.
Meidät erottaa Norjan sekä Tanskan ja Ruotsin tilanteesta se, että muissa pohjoismaissa ohjelmat sovitaan ennen vaaleja, kun taas Suomessa vasemmistoliitto hyväksyi muiden puolueiden valmisteleman ohjelman. Muualla vasemmistopuolueet tarjoavat vaihtoehtoa oikeistovallalle, mutta Suomessa liittouduttiin oikeiston kanssa.
Vuoden 1995 vaalien jälkeen kävimme Claesin kanssa – kahdeksan vuoden läheisen työtoveruuden pohjalta – kahdenkeskisiä keskusteluja puolueen tavoitteista. Silloin hän suhtautui esityksiini niin tylysti, että arvelin jonkun porukan tehneen ennakolta päätöksen hallitukseen osallistumisesta, hinnasta viis. Se porukka ei ollut eduskuntaryhmä, jossa tilanne oli kiikun kaakun. Kun nykyinen demari Matti Viialainen keksi ehdottaa ministeriksi uutta kansanedustajaa Terttu Huttu-Juntusta, tämän ääni hallitukseen osallistumisen puolesta ratkaisi eduskuntaryhmän enemmistön.
Vuosien varrella minulle on syntynyt kuva siitä, että puolueen politiikkaan vaikutti – puolue-elinten ulottumattomissa – joku demarisoituneiden vasemmistoliittolaisten ay-pamppujen kanssa solmittu korporatiivinen pyhäin yhteys. Korporatismia on sellainen kolmikanta valtiovallan, ay-liikkeen ja työnantajien kesken, joka perustuu valtiovallan hallitustamiseen ja eduskunnan sivuuttamiseen. Siitä, että vasemmistoliiton liepeillä on ollut tällainen yhteisö, saa kuvan myös Suvi-Anne Siimeksen kirjoituksista.
Tämä etujoukko, joka vei vasemmistoliiton vuonna 1995 hallitukseen, hoiti vielä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Claesin vaalirahoituksen. Siitä kiitokseksi (?) hän äänesti eduskuntaryhmän vähemmistössä EU:n perustuslain hyväksymisen puolesta.
Kun Claes kertoo tutun tarinan siitä, että hallitusneuvottelujen lopussa olisin luvannut hänelle ja Lipposelle olevani julkisesti kritisoimatta ratkaisua, hän ajaa mutkat suoriksi. Lupasin, että en äänestä eduskunnassa hallituksen kantoja vastaan. Pidin lupaukseni, enkä äänestänyt kuin ehkä yhden kerran (taitettua eläkeindeksiä vastaan). Kritisoin hallitusta maltillisesti antaakseni Anderssonille ja Huttu-Juntuselle näytön paikan puolueen voiman vahvistamisesta ministeriöistä käsin. Ei syntynyt sellaista näyttöä (ja Terttukin putosi eduskunnasta).
Osallistuminen kyseiseen Lipposen 1. hallitukseen tuhosi SKDL:ltä perityn uskottavuuden kansalaisten hyvän sosiaalisen voinnin puolustamisessa ja aloitti vaalitappiokierteen. Nöyryyttävin takaisku oli ainoan paikan menetys eurovaalissa, mikä johtui puolueen johdon (ei äänestäjien) linjattomuudesta EU-asioissa. Jotta tappioputki ei jatku, on nyt oltava tarkkana maahanmuuton ja eurohalpatyövoiman asioissa.
Puolueen palauttamiseksi sisäisen demokratian tielle toivon seuraavan puoluekokouksen edustajille rohkeutta uhmata näkymättömiä rakenteita.