Hyvinvointiyhteiskuntamme on muodostunut itsetarkoitukseksi ja unohtanut yksilön, jota varten se on luotu. Pääpaino on järjestelmän hyvinvoinnissa, toimivan henkilöstön ja hoidokkien osaksi voi jäädä pahoinvointi.
Tilanne paljastuu kasvavissa kantelumäärissä ja työntekijöitten työviihtyvyyttä koskevissa tutkimuksissa, jotka osoittavat työvoiman supistamisen ja ylikorostetun tehovaatimuksen aiheuttamaa stressiä. Ihmiskeskeisessä hoitotyössä tällä on monia haitallisia kerrannaisvaikutuksia, jotka mitätöivät toiminnan myönteiset tavoitteet.
Oikeuslääketiede mielletään yleensä vaikeitten rikostapausten tutkintaan ja tunnistukseen liittyvänä lääketieteenä. Käsitys ei ole väärä, mutta se on vain osa totuutta. Oikeuslääkäri antaa suurimman työpanoksensa jokapäiväisten työ- ja liikenneonnettomuuksien uhrien, hoitovirheitten ja ammattitautien aiheuttamien kuolemien tutkintaan.
Yhtä tärkeää kuin korvaus- ja vastuukysymysten selvittely, on virheellisten olettamusten oikaiseminen, mikä vapauttaa vastuulliset henkilöt väärien epäilyjen paineesta. Se helpottaa myös omaisten surua, jota oikea tieto on kokemusteni mukaan aina keventänyt. Kysymys ei ole vain kuolemansyyn selvittämisestä, vaan oikeuslääketiedettä on myös jokaisen lääkärin antama lausunto potilaan sairauksien tai vammojen korvattavuudesta ja niihin liittyvistä vastuista.
Oikeuslääketiede auttaa näin kansalaisten oikeuksien toteutumista, mutta samalla se tuottaa runsaasti käyttökelpoista ja arvokasta tutkimustietoa yhteiskunnalle päätöksentekoa varten. Sen hyödyntäminen on toistaiseksi jäänyt lapsipuolen asemaan.
Osansa tilanteen syntymiseen on ollut koulutus- ja työvoimapolitiikalla. Jo muutaman vuosikymmenen ajan näkyvissä olleeseen erikoislääkärityövoiman vajeen syntymiseen ammattikunnan ikääntymisen seurauksena ei ole riittävän ajoissa reagoitu. Useita erikoistumisvirkoja on jäänyt käyttämättä, yliopistojen vastuut ammattiin kouluttamisessa ovat jääneet muiden intressien jalkoihin. Pahimpana tämä tuntuu asiakirjojen valmistumisen viiveenä.
Koska oikeuslääketiede edelleen on ehdottoman puolueeton, riippumaton ja taloudellisista intresseistä vapaa järjestelmä, tulisi sen kehittämiseen panostaa riittävän ajoissa ja turvata uusien yliopistomallienkin aikana alan rekrytointi ja nuorten lääkäreiden ansiotaso kilpailukykyisenä muitten alojen tarjoamien etuuksien ja keikkalääkäreiden luomassa tilanteessa.
Asialla on kiire, koska tällä hetkellä toimintaa ylläpidetään osin eläkeläisvoimin. Vaativan ja erittäin mielenkiintoisen alan koulutus on pitkä prosessi, joka luonnollisesti jatkuu koko uran ajan. Toimiin olisi pitänyt ryhtyä jo vuosia sitten, mutta vieläkään ei ole liian myöhä.
lehti 