Vasemmiston tavoitteet sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kestävästä kehityksestä saavat laajasti vastakaikua ihmisiltä. Kenen tahansa kanssa kun tulee puhuneeksi, ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että politiikassa tarvitaan suunnan muutos. Tästä huolimatta Vasemmiston vaalikannatus ei ole osoittanut elpymisen merkkejä. Vasemmiston ja Sosialidemokraattien yhteenlaskettu kannatus on 30 prosentin tuntumassa, mikä ei anna oikeata kuvaa ihmisten yhteiskunnallisista näkemyksistä.
Mistä kummasta on kysymys? Siitäkö, että valtajulkisuus vaikenee meidät kuoliaaksi? Vai siitä, että emme osaa kertoa tavoitteistamme uskottavasti, luottamusta herättävästi? Onko kyse siitä, että sanamme ja tekomme eivät ole aina olleet yhtä tai ainakin niin on kannattajiemme keskuudessa koettu. Hallitusvuosina tehtyjä kompromisseja ei olla hyväksytty.
Ainakin yksi osa vastausta voi olla se, että puolueet näyttäytyvät julkisuuteen päin melko samanlaisin tavoittein. Muutkin puhuvat hyvän työllisyyden, perusturvan ja puhtaan ympäristön puolesta, vaikka toimisivatkin käytännössä toisin. Median merkitys politiikassa on kasvanut ja kasvaa, jolloin tekoja tärkeämmiksi muodostuvat puolue -ja mainostoimistoissa rakennellut mielikuvat. Tämä on tietysti onnetonta Vasemmiston kannalta, niin myös demokratian.
Vasemmistolla ei ole eikä pidäkään olla vippaskonsteja oman imagonsa ja näkyvyytensä kohentamiseksi. Mahdollisuutemme lisätä meihin tunnettua luottamusta löytyvät itse politiikasta. Sitä on yritettävä selkeyttää, tehdä paremmin ymmärrettäväksi ja näkyväksi se millaista yhteiskunnan kehitystä tavoittelemme ja miten. Uskon että ihmiset kaipaavat näköaloja; kokonaisempaa näkemystä siitä millainen voisi olla uudenlainen demokraattinen yhteisvastuun yhteiskunta, jossa heikoimmillakin olisi ihmisarvo.
Tällä hetkellä vallitseva käsitys on se, että vaikka uusliberalistinen kapitalismi kokee erilaisia kriisejä niin se on kuitenkin ainoa uskottava talousjärjestelmä. Kunhan vain talous saadaan laman jälkeen uuteen nousuun niin kaikki on hyvin ja voidaan jatkaa entiseen malliin.
1990- ja 2010-lukujen talouslamat nähdään ohimenevinä poikkeustiloina, joista selviämiseen tarvitaan vain ”pieniä” uhrauksia kansalaisilta. Säästöjä terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta, koulutuksesta – vielä vähän lisää vyön kiristystä kansalaisille. Niin saadaan laman vauriot paikattua eikä mitään itse järjestelmän perusteissa tarvitse muuttaa. Kansalaiset ja valtaosa päätöksentekijöistä on saatu sisäistämään talouskasvun ja kilpailukyvyn välttämättömyys – ikään kuin niistä automaattisesti seuraisi oikeudenmukaista tulonjakoa.
Uskon meidän tarvitsevan kesäkuussa hyväksytyn tavoiteohjelmamme tueksi kokonaisemman näkemyksen siitä, millä tavoin hyvinvointivaltio (tai sen rippeet) voidaan pelastaa ja millä tavoin yhteiskuntaa kehitetään kestävällä tavalla. Tarvitsemme kykyä ja rohkeutta haastaa järjestelmä, joka ei toimi kansalaistensa parhaaksi, vaan kasvottoman pääoman voittojen maksimoimiseksi. Kun samaa taloudellisiin voittoihin tähtäävää ideologiaa tuodaan terveydenhuoltoon, vanhustenhuoltoon ja lastensuojeluun ollaan jo pelottavan lähellä sitä mihin konservatiivinen brittihallitus nyt ohjaa maataan. Britannian hallitushan on antanut ministeriöille ukaasit leikata budjettejaan jopa 40 prosentilla ja pitää visionaan ”suurta yhteiskuntaa vastavoimana suurelle valtiolle”. Jokainen voi kuvitella mitä tuo suuri yhteiskunta tarkoittaa köyhien ihmisten kannalta. Ajatuksia ”liian holhoavasta” valtiosta on kuultu meilläkin ja olen varma, että David Cameronin hallituksen innoittamana tuo keskustelu voimistuu.
Vasemmistossa on toki kyseenalaistettu uusliberatistisen markkinatalouden toimivuus, mutta ei niin, että meillä olisi laajasti tunnistettava näkemys tavoittelemamme toisenlaisen yhteiskunnan rakenteista. Ei se hetkessä synnykään, mutta olisi mielestäni oikea tie profiloitua poliittisena muutosvoimana, erottua puolueista joissa retoriikan tasolla vaaditaan kaikkea hyvää kaikille, mutta tosiasiassa jähmetytään pelkoon markkinoiden reagoinneista eikä kyetä vaatimaan niiltä mitään. Tunnistettavuus vakavasti otettavana muutosvoimana on Vasemmistolle elinehto.
uutiskirje 
