Thaimaalaisten marjanpoimijoiden asema Suomessa kertoo myös siitä minkälaisia työelämän käytäntöjä globaalissa palvelutuotannossa voi olla.
Tänne saapuvien marjanpoimijoiden määrää ei tiedä kukaan. Kukaan ei myöskään valvo heidän työolojaan, eikä -ehtojaan.
Niinpä on mahdollista tämä, mitä elo-syyskuussa kolme viikkoa Pohjois-Suomen marjanpoimijoiden leirejä kiertänyt Junya Yimprasert kertoo. Thaimaalaisen Thai Labour Campaign -verkoston vetäjä valotti torstaina Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuusjärjestö SASK:n tilaisuudessa ensi tietoja raportista, jota hän on tekemässä siirtotyöläisten hyväksikäyttöä vastustavalle NAT-verkostolle.
Kaikki leirit olivat aina aamukuudelta tyhjiä.
Maksettava kaikesta
Ennen matkalle lähtöä marjanpoimija joutuu sitoutumaan erilaisiin välitysmaksuihin, määrältään 1 500–1 650 euroa. Saavuttuaan työpaikalleen hän joutuu maksamaan kaikesta; majoituksesta, ruoasta, autokuluistaan 1 100–1 250 euroa. Ennen kotiinlähtöä häneltä laskutetaan vielä polttoainekustannuksia 130–350 euroa.
Yimprasertin laskelman loppusumma poimijalle koituvista kustannuksista on 3 000–3 200 euroa. Kuvaan kuuluu tietenkin se, että poimijan tänne välittänyt taho on antanut ymmärtää kulujen muodostuvan huomattavasti pienemmiksi.
– Marjanpoimija tekee työtä keskimäärin 48 päivää siihen, että saa katettua itselleen koituvat kustannukset, kertoo Yimprasert.
Sen jälkeen hänelle jää viisumin pituudesta riippuen ehkä parikymmentä päivää aikaa hankkia työmatkaltaan myös tuloja kotiin vietäväksi.
Yimprasertin marjoja poimijoilta ostavilta yrityksiltä saaman selvityksen mukaan noin 10 prosenttia poimijoista yltää Suomessa noin 2 000–4 000 euron tuloihin, kun joka viidennen tulot jäävät alle tuhannen euron. Keskimääräinen ansio on noin 1 100 euroa. Kotimaassaan hän saattaisi ansaita maanviljelijänä tuosta noin puolet.
Metsään aamukolmelta
Yimprasertin kertoma siitä, minkälaista työpäivää thaimaalainen marjanpoimija teki saadakseen matkansa tuottoisaksi kertoo thaimaalaisesta kulttuurista paljon. He haluavat käyttää kaiken oloaikansa täällä marjojen poimimiseen.
– He saattoivat lähteä työhön aikaisin aamulla, jopa aamukolmelta ja palata illalla myöhään, jopa puoli kahdeltatoista. Kaikki leirit olivat aina aamukuudelta tyhjiä. Edes kuume ei estä poimimaan lähtöä. Vain rankkasade keskeyttää työnteon.
Poimijat asuivat erittäin ankeissa oloissa. Parakeissa tai vanhoissa koulutiloissa saattoi yksi huone olla jopa 20 henkilön asuinsija. Joillain leireillä jouduttiin olemaan jopa viikkoja ilman toimivaa wc:tä ja suihkua. Yimprasert sanoo nähneensä pesukoneen vain yhdessä leirissä.
Millään leireistä ei Yimprasert löytänyt ensiaputiloja, ei edes ensiapupakkauksia.
Työsuhde – on vai ei?
Junya Yimprasert näkee, että thaimaalaisten marjanpoimijoiden työolojen ja -ehtojen nostaminen ihmisarvoiselle tolalle vaatii yhteistyötä. Siihen tarvitaan viranomaisia, poimijoilta marjat ostavia yrityksiä ja ammattiyhdistysliikettä.
SASK:n tiedotuspäällikkö Jukka Pääkkösen mukaan ulkoministeriössä on herätty, mutta siellä alkamassa olevasta selvitystyöstä ei tuloksia kannata odottaa ennen ensi kesää.
Entä ammattiyhdistysliike?
SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto joutuu toteamaan ay-liikkeen eväiden olevan vähäiset.
– Heidän on luokiteltu itsenäisiksi yrittäjiksi, jotka tulevat omasta vapaasta tahdostaan Suomeen, käyttävät hyväksi jokamiehen oikeutta ja keräävät marjoja sekä kustantavat kaikki kulunsa itse.
Ay-liikkeen asema muuttuisi, jos poimijat olisivat yrittäjiin työsopimussuhteessa.
Yrittäjät kieltävät tällaisen suhteen olemassaolon tiukkaan. He vain ostavat marjat niitä myyviltä poimijoilta.
Junya Yimprasert on tästä eri mieltä. Hänen mukaansa yritykset ja poimijat ovat tehneet suullisen sopimuksen.
– Sellaisenkin pitäisi olla pätevä.
lehti 