Suomalaisessa työmarkkinaelämässä eletään uudenlaisia aikoja. Työnantajat ovat poikkeuksetta alalla kuin alalla hyökänneet vahvasti olemassa olevia työehtoja vastaan. Viime vuosien työtaisteluista huomattava osa on käyty asetelmassa, jossa työnantajat haluavat heikentää työehtosopimuksia. Tähän he ovat pyrkineet jopa työsulkua käyttäen, mikä on poikkeuksellista suomalaisessa työmarkkinakulttuurissa. Samoin uutena ilmiönä työtaistelutilanteissa on pyrkimys ”rikkurityövoiman” värväämiseen mikä on hyvin tuomittavaa.
Työnantajien pyrkimyksiin työehtojen heikentämisessä edesauttaa olennaisesti se, että maata hallitsee vahva porvarienemmistö. Ammattiyhdistysliikkeen saavutukset ovat olleet historiallisesti suorassa kytköksissä poliittiseen ilmapiiriin ja työväenluokan edustukseen eduskunnassamme. Eduskunnan oikeistolaistuessa ovat työnantajien otteet koventuneet eri alojen neuvottelupöydissä.
Mikäli nykyinen hallituspohja saa jatkokauden, on selvää että saamme monia heikennysesityksiä työehtoihin tulevalla eduskuntakaudella. Tästä on saatu esimakua, kun hallituksen suunnalta on lämmitelty ajatuksia lakko-oikeuden rajoittamisesta ja eläkeiän nostamisesta. Elinkeinoelämän keskusliiton puolelta puolestaan väläyteltiin ajatusta vuosilomien lyhentämisestä. Nämä keskustelunavaukset eivät ole sattumanvaraisia, vaan hyvin harkittuja, sekä hallituksen että työnantajaliittojen suunnalta.
Työnantajapuolen hylättyä tulopoliittiset kokonaisratkaisut tulee ammattiliitoissa terävöittää keskinäistä yhteistyötä. Emme voi katsoa, kun ammattiliitto kerrallaan joutuu työehtojen polkemisen kohteeksi. Tämä edellyttää sopimuskausien sekä sopimustavoitteidenkin harmonisointia sekä ennen kaikkea solidaarisuutta ammattiyhdistysliikkeen sisällä.
Ammattiyhdistysliikkeen ryhdistäytymisen lisäksi tarvitsemme myös poliittisen tasapainon, joka ei kannusta työnantajaosapuolta voimapolitiikkaan. Työehtomme jotka vuosikymmenten saatossa ovat tulleet, eivät ole itsestäänselvyyksiä. Työehtojemme tai palkkatasomme alentamisella emme luo hyvinvointia suomeen, vaan päinvastoin romutamme hyvinvointiyhteiskuntamme perusteet ja kasvatamme tuloeroja entisestään. Samalla menetämme hyvin säilyneen yhteiskuntarauhamme. Tätä tuskin meistä kukaan toivoo.
uutiskirje 
