Jo viimeisimmässä puoluevaltuuston laivakokouksessa minua hätkähdytti nuoren sukupolven ideologinen kiihkeys ja usko lopullisen totuuden hallussapitoon. Samoin minua hätkähdytti Viikkolehdessä (17.12.) Koivulaakso–Peltokoski–Tenhunen-kolmikon Horisontti-kirjoitus, jossa määriteltiin heti aluksi, millainen on oikea vasemmistolainen ja millainen ei. Mieleeni nousi välittömästi takaumia menneiltä vuosikymmeniltä.
Kirjoittajakolmikko uskoo perustulolla olevan vapauttavan vaikutuksen työntekijän suhteessa pääomaan, ja saattavat he siinä olla oikeassakin. Mutta perustulonkin oloissa tarvitaan yksilöiden aktivointia ja tukitoimia. Myös työpolitiikka ja sosiaalipolitiikka kulkevat rinta rinnan jatkossakin.
Toisin kuin kolmikko näkee, työllistämisessä ollaan tekemisissä erilaisten elävien yksilöiden kanssa, ei abstraktisen työväenluokan.
Jos me kaikki kiipeämme uuninpankolle makoilemaan, ei synny mitään jaettavaa.
Vasemmisto on tähän asti uskonut, että ihmisten hyvä perusturva ja heidän aktivoimisensa auttavat heitä palautumaan takaisin työelämään. Kirjoittajakolmikko taas tuntuu uskovan, että tulevaisuudessa toimeentulo tipahtaa jostakin perustulona ja että siihen ei saa liittää mitään työvelvoitteita tai aktiivista tukityöllistämistä, koska silloin myös perustulo muuttuu sorron välineeksi.
Myönnän, että minut on kasvatettu vanhanaikaisesti arvostamaan työtä ja ihmisen omaa aktiivista ponnistelua elämässään. Nuoremman sukupolven erilainen suhtautuminen työhön herättää minussa välillä suoranaista setämäistä närkästystä, mutta koetan siitä huolimatta ymmärtää heidän lähtökohtiaan.
Viime aikoina yleistynyt paskaduuni-käsite on kuitenkin minulle hyvin vastenmielinen. Sen viljeleminen kertoo mielestäni enemmänkin termin käyttäjien suhtautumisesta työntekoon yleensä.
Kokonaista nuorta sukupolvea en menisi leimaamaan laiskureiksi ja työtä vieroksuviksi. Mutta ainakin jokin murros suhtautumisessa työhön, ja nimenomaan palkkatyöhön, on tapahtumassa. Selvää kuitenkin on, että mahdollinen perustulokin täytyy jostain kustantaa.
Perustulon kaltaista kansalaistuloa puolustetaan sillä, että se saattaisi tarjota mahdollisuuden työnteon, opiskelun ja oman harrastamisen sopusointuiseen yhdistämiseen. Siten se sisältäisi yksilön kannalta autonomiaa lisääviä ja suhteessa työn teettäjään vapauttavia elementtejä.
Perustulo on juuri siksi vasemmistolle pohdinnan arvoinen ajatus, ja siksi itse olen, kaikista epäilyistäni huolimatta, sitä mieltä, että perustulo-ajatusta on vakavasti kehiteltävä ja että siitä on kriittisesti keskusteltava.
On kuitenkin annettava arvo ja tunnustus erilaisille kokeiluille ja malleille, jotka pyrkivät muilla keinoilla aktivoimaan ihmisiä ja ehkäisemään heidän syrjäytymistään yhteiskunnasta. Sellaisten toimien yliolkainen mollaaminen ja vähättely on myös niiden ihmisten hädän vähättelyä, joiden elämänlaatua niiden avulla pyritään parantamaan.
Vasemmistoliiton on puolustettava sekä työtä että työläisiä pääoman pakkovaltaa vastaan. Kaikki keinot on silloin oltava käytössä.
lehti 