Vasemmistonuoret on puheenjohtajansa aktiivisella myötävaikutuksella pitänyt yllä vaatimusta kaikille kansalaisille vastikkeettomasti maksettavasta perustulosta. Kantavana ajatuksena näyttää olevan, että sen turvin voitaisiin kieltäytyä vastaanottamasta paskaduuneja.
Nuorille on toki sallittava jonkinmoinen määrä idealismia. Mutta kun tuon vaatimuksen takana on päälle kolmekymppisiä, jo jonkinlaista elämänkokemusta omaavia taivaltajia, ei asia enää ole aivan yksinkertainen.
Elävä elämä on niin pirullinen ”party”, että jos me kaikki kiipeämme uuninpankolle makoilemaan, ei synny mitään jaettavaa. Ja kun näin on, en ymmärrä, millä oikeudella jotkut kieltäytyisivät jaettavan kakun kasvattamisesta.
Olen vakaasti sitä mieltä, että sosiaaliturvan tason on annettava inhimillisen elämän eväät heille, jotka eivät sairauden, vamman, työttömyyden tai muun sellaisen vuoksi kykene ansaitsemaan toimeentuloaan.
Työhön kykenevien velvollisuus on hankkia toimeentulonsa työtä tekemällä. Sosiaalisen tuen, sanottakoon sitä vaikka perustuloksi, myöntämisen perusteeksi ei riitä se, että joitakin kansalaisia ei hotsita nousta aamulla ylös.
Tässä asiassa olen valmis ripeäänkin takinkääntöön, kun käy luotettavasti ilmi, että meille kaikille elintärkeä mallasohra alkaa kasvaa ”juutupissa” ja ”vasepokissa”.
Ennen tämän toteutumista aika moni ihminen joutuu tekemään niitä paskaduuneja, ennen kuin vaahtoava tuoppi helmeilee kädessämme.
uutiskirje 
