Tähän saakka hallitukset Suomessakin ovat uskotelleet kansalaisille että talouden kasvu pelastaa köyhät, sairaat ja raihnaiset. Nyt on tullut vastaan sellainen aika jolloin ei taloudet kasva muuta kuin velkarahalla, joka on täysi illuusio hyvinvoinnista.
Suomen kauppatase ja vaihtotase joka mittaa rahan kulkua on ollut 18 vuotta ylijäämäinen, mikä ei tietenkään voi jatkua loputtomiin. Nyt joudumme ikään kuin pelissä voittamillamme rahoilla takaamaan hävinneille kuten Kreikalle ja Portugalille lainoja.
Islanti ja Irlanti itse keskenään lankesivat ahneuden ansaan, myivät toisilleen aina samaa sokeripakettia ja nostivat vain hintaa; luulivat tätä kasvuksi ja elintason nousuksi.
Karl Marx aikoinaan loi käsitteen tavaran arvosta: ”Tavaran arvoa lisää vain siihen kohdistuva yhteiskunnallisesti välttämätön työ”. Olemme viisaudessamme keksineet lisäarvon, odotusarvon ja kuinka tarpeellinen tuote on. Tämäkään ei riitä vaan luodaan tavaralle tarpeita mainonnan avulla.
Kullan hinta on malliesimerkki siitä, miten tänä päivänä arvot syntyvät eivätkä perustu mihinkään järkevää selitykseen. On varmaa että, kun on pari viikkoa ilman ruokaa niin kulta käädyt vaihtuvat leipään, ilman odotusarvoa, jos sellaiset omistaa. Tällä keinolla on luotu suuria omaisuuksia.
Meillä on käytössä kansantulon kakku joka on jaettavana. Jos siitä ottaa joku suuren palan, niin jollekin jää pienempi. Nyt muodostettavan hallituksen on kyettävä määrittelemään, mitä tarkoittaa oikeudenmukainen tulonjako.
Tähän saakka on ohitettu asia sopimalla hallitusneuvotteluissa, että köyhyys poistuu verotusta keventämällä ja yllyttämällä kansalaisia käymään kansantulon kimppuun ja uskottelemalla, että kyllä siinä rytäkässä roiskuu hyvinvointia kaikille.