Kesän sadesäät ovat jääneet kakkoseksi puheenaiheissa, kun Euroopan talouskriisi on vienyt mediahuomion. Kärkipolitiikkoja ja talousasiantuntijoita on vilahdellut heinäkuun uutislähetyksissä lähes joka ilta. Jopa eduskunta kutsuttiin koolle kesken istuntotauon. Tosin siitä päällimmäiseksi uutiseksi näytti jäävän se, ehtivätkö edustajat tutustua asiakirjoihin riittävästi.
Entisenä kansanedustajana ihmettelen tätä valitusta, sillä ei edustajilla mitään lomaa ole, heillä on istuntotauko ja heidän on oltava periaatteessa aina valmiustilassa päätöksentekoon. Heillä on kokonaistyöaika ja kokonaispalkka. Kriisitilanteissa on oltava valmiina lukemaan paperit heti, eikä viiden päivän varoitusajalla. Toki kansanedustajalla täytyy olla oikeus saada paperit ajoissa tutustumista varten, jos se vain on mahdollista.
Jokainen tietää, ettei tähän talouskriisiin ole helppoa ratkaisua, vaikka Soini populistisesti heittää sellaisesta vitsin tynkää ja lastenloruillaan yrittää sekoittaa kansalaisten pään. Jos meillä olisi rinnakkainen maailma, voisimme kokeilla Soinin mallia. Se olisi omassa lintukodossa elämistä ilman yhteistyötä ja kauppaa ulkomaiden kanssa, rajat olisivat kiinni. Kun vienti ei vetäisi, seuraisi siitä jättityöttömyys ja pian olisimme kotikutoisessa talouskriisissä. Tämän tietää Soinikin, mutta mitäpä hän siitä välittää, sillä senkin kriisin voisi laittaa aina hallituksen piikkiin.
Olemme EMU-maista parhaassa talouskunnossa.
Olen verrannut Euroopan talouskriisiä aviokriisiin. Pitäisikö avioparin osapuolista se, joka kriisin aiheutti, heittää liitosta ulos saman tien? Ilman, että yritetään etsiä ratkaisua neuvottelemalla ja toista tukemalla, jopa ulkopuolisen avun kera? Avioeroahan se tarkoittaisi heti ensimmäisen kriisin kohdatessa. Tuskin ajattelu sopisi katolisen Soinin maailmaan. Kuitenkin hän oli valmis heittämään Kreikan ulos eurosta heti rasistisen kielenkäytön kera, kun ensimmäiset ongelmat tulivat ilmi, ei löytynyt armoa. Soinilta voisi kysyä, oliko Suomi hulttiomaa ja maamme kansalaiset haukkumisen arvoisia 1980-luvun lopussa, kun oma pankkikriisimme alkoi paljastua?
Jos Suomi ei olisi saanut lainaa mistään 1990-luvun alun pankkikriisissä, olisi koko hyvinvointivaltio kaatunut ja leikkauslista olisi ollut huomattavasti rajumpi kuin se oli myöhemmin 1990-luvulla. Sekin oli liian raju ihmisten kannalta. Kun pankit pelastettiin, mutta pankit eivät pelastaneet yrityksiä, niitä kaatui, yrittäjiä joutui ikuiseen velkakierteeseen ja moni hävitti itsensä. Tätä virhettä euromaissa ei saisi nyt tehdä.
Suomi kuitenkin selvisi kriisistä teknologiakehityksen ja voimakkaan talouskasvun ansiosta. Nyt olemme EMU-maista parhaassa talouskunnossa. Historiasta voi usein oppia, mutta ei sitä voi kopioida, joten Euroopan talouskriisiin on löydettävä täysin omat ratkaisunsa. Haukkumalla Etelä-Euroopan maita rasistisesti hulttiovaltioiksi tätä kriisiä ei ratkaista, vaan lisätään vain eripuraa ja rasismia muita kansoja kohtaan. Toivon, että vasemmistolaiset eivät sorru moiseen.
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.