Joulu on vihdoin koittanut, sillä Antti joulut alottaa, Tuomas tuppaan taluttaa, paha Paavo poes ajjaa. Antin nimipäivää vietettiin jo viime perjantaina.
Läntinen kristikunta muistelee marraskuun 30. päivänä Pyhää Andreasta, mutta venäläisillä muistopäivä on pari viikkoa myöhemmin, 13. joulukuuta. Tämä on ymmärrettävää maassa, jossa lokakuun vallankumous tehtiin marraskuussa ja joulua juhlitaan tammikuussa.
Meillä Antin päivä on saanut vakavia kansallisia sävyjä: 30. 9. 1495 kuultiin Viipurissa kova pamaus ja 30. 9. 1939 idempänä Kannaksella talvisodan ensimmäinen tykinjyrähdys.
Viipurin pamauksesta oli talvisotaan tasan 444 vuotta, kuten lukumystiikkaan uskovat ääni väristen henkäisevät.
Viipurin pamauksesta oli talvisotaan tasan 444 vuotta, kuten lukumystiikkaan uskovat ääni väristen henkäisevät. Historiantutkija Jouko Teperi on kuitenkin huomannut, ettei ajatus pidä kirjaimellisesti paikkansa.
Talvisodan aikaan Suomessa käytettiin nimittäin gregoriaanista ja pamauksen aikaan juliaanista kalenteria, joka oli jäänyt jo tuolloin kymmenisen vuorokautta luonnollisesta vuodenkierrosta jälkeen.
Venäjällä juliaaninen kalenteri eli ”vanha luku” hylättiin vuonna 1918, mutta kaikki kirkolliset juhlat määräytyvät yhä sen mukaan.
Pikantti erikoisuus on ”vanha uusi vuosi” tammikuun 14. päivänä. Monen venäläisen mielestä gregoriaaninen kalenteri heitti uuden vuoden täysin väärään paikkaan, joten onnen takaamiseksi samppanjapulloja korkataan sekä uutena vuotena että kahden viikon kuluttua ”vanhana uutena vuotena”.
”Komeat revontulet, ajatteli Knuut Posse, jo näin varhain marraskuun lopussa, ja samassa hänen suunsa aukeni ja hän huusi kumealla, kauas kuuluvalla äänellä: Andreaksen risti! Andreaksen risti!”
Kaari Utrion Viipurin kaunotar (1973) alkaa kuvauksella Viipurin pamauksesta. Pamausiltana kaupungin taivaalla nähtiin outo valoilmiö, joka saattoi olla revontulten loimua, mutta keskiaikaiset ihmiset tulkitsivat näyn Pyhän Andreaksen ristiksi.
Ensimmäinen kuva pamauksesta julkaistiin nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Olaus Magnuksen Carta marinassa, Pohjoismaiden merikartassa. Kuvan piirtäjä käsitti pamauksen tulivuoren purkaukseksi, vaikka Viipurissa räjähti ilmeisesti vain ruuti.
Venäläiset olivat parhaillaan hyökkäämässä Viipuriin, mutta pamauksen ja ristin takia he joutuivat pakokauhun valtaan, mistä riimikronikoitsija kertoo näin: ”Heidän joukossaan oli suuri sekasorto, he hyppivät toistensa päälle; toinen tahtoi toista vahingoittaa, ja niin heistä alkoi vuotaa veri; ja siinä venäläinen sotajoukko antoi periksi.”
Pyhä Andreas, Antti santti, oli entinen Galileanjärven kalastaja ja ahventen herra, joka istui airoissa, kun veli Pekka piti perää.
Marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 62 Andreas naulittiin kreikkalaisessa Patraksen kaupungissa X:n muotoiselle ristille. Harvinainen valo ympäröi kuolevaa Andreasta, mikä tarjosi ainesta muillekin valoon liittyville legendoille.
Viipurissa tilanne oli sikäli ongelmallinen, että Andreas kuului sekä ruotsalaisten että venäläisten pyhimyskaanoniin ja molempien valtakuntien kirkoissa oli hänen kunniakseen juuri suitsutettu ja messuttu.
Tasan puntit eivät kuitenkaan menneet. Ruotsin itäisellä laidalla Suomessa Andreakselle ei ollut kirkkoja liiemmin omistettu. Kemiöön oli valmistunut hiljan yksi, mutta sekin piti jakaa Neitsyt Marian kanssa.
Norjan Pyhälle Olaville suomalaiset pystyttivät keskiajan mittaan vähintään kaksitoista kivikirkkoa. Kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko vuoden 1997 tulipalossa tuhoutui, epäröimättä se palautettiin alkuperäiseen kuosiinsa.
Andreaksen mielestä Olavin suosio oli varmasti käsittämätön. Andreas itse oli opetuslapsi, mutta mitä oli Olavi? Väkivaltainen viikinki ja traaninhajuisen villiheimon päällikkö, jota alamaiset inhosivat ja pelkäsivät. Tätä riitapukaria suomalaiset sitten polvet ruvella palvoivat.
Venäjää Andreas totta puhuen rakasti. Vielä eläessään hän matkaili Kiovassa ja Mustallamerellä ja hurraava kansa alkoi kutsua häntä koko Venäjänmaan apostoliksi.
Andreaksen ruumis vietiin vuonna 357 juhlasaatossa Konstantinopoliin. Sieltä jokin luunsiru päätyi Italian Amalfiin, toinen Varsovaan, käsi Moskovaan ja kallo Roomaan. Nykyisin kallo on teloituspaikalle rakennetussa kirkossa.
Skoteilla on tapahtumista erilainen näkemys. Heidän mielestään Andreaksen ruumista kuljettanut laiva eksyi pohjoiseen ja haaksirikkoutui Skotlannin rannikolla. Myöhemmin skottien ja saksien välisessä taistelussa taivaalle ilmestyi – Viipurin tapaan – Andreaksen risti.
Marraskuun viimeinen, Antin päivä, on Skotlannin kansallispäivä ja Skotlannin lipussa sinistä taustaa leikkaa Andreaksen valkoinen vinoristi. Venäjän merivoimien lippuun ja sen pohjalta sommiteltuun Suomen lippuun värit tulivat toisin päin.
Pyhän Andreaksen ritarikunta jakoi Venäjällä maan korkeimpia kunniamerkkejä. Suomalaisista briljanttikoristeisen ristin saivat isä ja poika, Gustaf Mauritz ja Alexander Armfelt.
Ritarikuntien mukaan nimettiin myös Helsingin neljä katua, mutta nykyisin Pyhän Andreaksen katu on Lönnrotinkatu, Pyhän Vladimirin katu Kalevankatu, Pyhän Georgin katu Yrjönkatu ja Pyhän Annan katu arvatenkin Annankatu.
Suomenkieliset kutsuivat Lönnrotinkatua aiemmin Antinkaduksi ja jotkut paljasjalkaiset puhuvat yhä ”siitä kadusta, joka oli ennen Antinkatu”. Nythän Helsingissä on myös uusi Antinkatu, Annankadusta irrotettu tynkä.
Halusiko Andreas pelotella Viipuriin hyökkääviä venäläisiä, jotka kova pamaus oli jo säikyttänyt henkihieveriin? Ei tietenkään.
Ristin näkeminen on tarinoissa aina hyvä merkki. Konstantinus Suuri havaitsi vuonna 312 taivaalla punaisen ristin ja voitti Tiberjoen sillalla käydyn taistelun. Tanskalaiset saivat vuonna 1208 murskavoiton Liivinmaalla, kun taivaasta laskeutui punaiselle kankaalle ommeltu valkoinen risti, käyttövalmis Tanskan lippu.
Pakanat juoksevat tunnetusti ristiä karkuun, mutta toisin kuin legendan sepittäjät kuvittelivat, venäläiset eivät olleet kastamattomia raakalaisia, vaan Pyhään Andreakseen hartaasti uskovia kristittyjä. Tämän röyhkeän ylenkatseen vuoksi revontulista, kelmeästä kuutamosta tai tähtivalosta sukeutunut legenda sai sangen epäuskottavan luonteensa.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 