Englantilainen elokuvalehti Sight and Sound on järjestänyt joka kymmenes vuosi äänestyksen maailman parhaasta elokuvasta. Vuodesta 1962 ykköspaikkaa pitäneen Orson Welles -klassikon Citizen Kane (1942) pudotti kesällä julkistetussa äänestyksessä kakkoseksi Alfred Hitchcockin Vertigo – punainen kyynel (1958).
Vaihdos on yllättävä, onhan Wellesin opus valmistusajankohtansa eväin yhä studiotuotannon ja -tekniikan ylivertainen voimannäyte, sisällöllisesti äärettömän rikas teos, omissa raameissaan täydellinen elokuva, jonka syvätarkka mustavalkokuvaus on yhtä juhlaa. Kaikki eivät painota ja arvosta samoja asioita, mutta ehkä Vertigon liputus kansainvälisen äänestäjäkunnan keskuudessa on muun ohessa osoitus siitä, miten nykymaailmassa yksilökeskeisyys jyllää.
Vertigo on romanttisen mysteerin ja menneisyyden painolastin kannattelema psykologinen trilleri. Yksityisetsivä (James Stewart) kärsii korkean paikan kammosta, joten jossain välissä huimaa ja kunnolla, kun seurattava on kaunis ja salaperäinen Madeleine (Kim Novak).
Tuloksena on tyylikästä, hitchcockmaisen täyteläisesti soljuvaa tarinankerrontaa. Erityinen ilo silmälle on kaupunkikuvaus. Bernard Herrmannin musiikki on orkestroitu upeasti.
Kompleksisen mies–nainen-suhteen kuvauksena myöhempi Hitchcock-filmi Marnie – vaarallisella tiellä (1964) on Herrmannin musiikkia myöten astetta sähköisempi.
Vertigo – punainen kyynel. Yle Teema lauantaina kello 21.00.
uutiskirje 
