Maailman parhaasta koulujärjestelmästä huolimatta suomalaiset ovat elämässä vähän eksyksissä. Jos otetaan kolme suomalaista ja näytetään heille tien varressa kasvavia havupuita, joukossa on jo yksi, joka ei erota kuusta männystä.
Tietämättömyys tuntuu erikoiselta, sillä joulukuuset ovat kohtalaisen syvälle juurtunut traditio. Vai onko uskottava, että aina jouluisin muutama tuhat taattoa hankkii naapurin metsästä vahingossa männyn?
Joulun tausta on kaupallisen rummutuksen ansiosta tuttu, mutta vuotuisjuhlista ainakin helatorstai ja helluntai ovat suomalaisille yhtä outoja kuin hindujen sankranti tai buddhalaisten paranirvana.
Suomalainen nuorisokulttuuri syntyi nurkkatansseissa, sillä tilaisuudet olivat poikien ja tyttärien itsensä järjestämiä eikä aikuisväestöllä ollut niihin asiaa. Tämä oli isku päin vanhempien auktoriteettia ja perheiden sisäisen eripuran lähtölaukaus.
Työnantajien vaatimuksesta helatorstai oli lyhyen aikaa selkokielisesti Kristuksen taivaaseenastumisen päivä, mutta nyt ollaan taas tilanteessa, jossa kellään ei ole aavistusta, miksi juhlaa vietetään tai mitä juhlan kunniaksi olisi tarkoitus tehdä.
Helluntaista suomalaiset tietävät vain heilan. Suunta on kuitenkin oikea, sillä juhlan kristillisen kuoren alta pursuili pitkään väkevää seksuaalista energiaa. ”Hellunta heppimälläs, lehmän mammat reppimälläs”, vanha kansa tuumasi.
”Heilani on kuin helluntai ja oraspellon kukka, sillä on silmät sametista ja poski kuin nurmen nukka”, Larin Kyösti puolestaan riimitteli ja jatkoi osuvan kaksimielisesti: ”Älä sinä kultani sitä sure, jos köyhänä naida pitää, köyhänkin pelto se kuokkien kasvaa ja köyhänkin jyvä itää.”
Tuhat vuotta kirkko on yrittänyt liimata mittumaarin päälle Johannes Kastajaa, mutta siinä missä Ivan Kupala on venäläisille rakas perinnehahmo, Suomessa miekkosta ei ensinkään muisteta. Juhlan nimi on sentään sinne päin, sillä Johanneksen murteellinen muoto on Juhannus.
Sydänkesän maagisena huippuhetkenä suomalaiset taantuvat pakanoiksi ja palvovat kaikkeuden neljää peruselementtiä, vettä, tulta, ilmaa ja maata.
Vettä edustaa järvi, tulta kokko ja ilmaa kokosta nouseva savu. Maata edustavat koivut ja lemmelle otolliset lehdot. Mutta mikä on grillimakkara? Se on Ukolle, juhannuksen alkuperäiselle herralle, omistettu uhri, Lunkulansaaren uhripässin teollinen sovellus.
Jotkut ovat sitä mieltä, että vanhaa äijää tarkoittava Ukko on vain kiertoilmaisu. Oikeasti sään ja hedelmällisyyden jumala olisikin ollut Perkele, mikä on sinänsä helppo uskoa, sillä niin taajaan hänen nimeään juhannusyössä mainitaan.
Meidän nuoruudessamme helluntai kesti aaton ja kaksi päivää ja ennen vuotta 1774 helluntai, pääsiäinen ja joulu olivat nelipäiväisiä. Helatorstai oli niin suuri pyhä, että sen kunniaksi huilattiin koko alkuviikko.
Vuosien saatossa juhlat ovat lyhentyneet ja kovasti hämärtyneet. Loppiaisaatto muistetaan William Shakespearen komedian ansiosta, mutta David Edgarin Ryhmäteatterissa esitetystä Helluntaiaatosta ei apua heltiä. Kohta helluntaiaatto kuulostaa yhtä merkilliseltä kuin kiimasunnuntai, ituperjantai tai rukouslauantai.
Rukouslauantait sinnittelivät kalenterissa vuoteen 1968 ja aiheuttivat paljon mielipahaa, sillä mitään tanssiin liittyvää ei saanut teatterissa katsoa, konsertissa kuunnella tai heilan käsivarsilla kokea.
Lavat ammottivat tyhjyyttään ja ravintoloissa keskityttiin juomiseen. Jos joku ei välittänyt viinasta, joka mökin lääkekaapissa oli vielä 1950-luvulla sekä heroiinia että morfiinia.
Identtiset kaksosserkkuni Maikko ja Taikko olivat menettää rukouslauantaiden takia järkensä. ”Kemut” olivat heille henki ja elämä ja lauantai-ilta ilman tangoa kuin ansaitsematon kotiaresti.
Aina ennen tansseja Maikko ja Taikko loikoivat kotinsa peltikatolla, pitelivät käsissään seinäpeilejä ja heijastivat kasvoilleen auringonvaloa. Ruskettumisen sivutuotteena he saivat Kippari-Kallen hauikset.
Rippikoululaiset ovat kautta aikojen kyselleet, onko tanssi syntiä. Uutta viiniä vanhaan leiliin tuo Vauva-lehden keskustelupalsta, jossa aprikoidaan, onko zumba syntiä vai samanlainen harrastus kuin koiranhoito.
Tanssin ylivertainen syntisyys johtuu siitä, että se on magneetti, joka vetää puoleensa muita paheita. Tupakan voi polttaa tarttumatta heti jallupulloon tai työkaverin sepalukseen, mutta tanssi vaatii rohkaisuryyppyjä ja hermosauhuja ja sen seurauksena on pelottavan usein pielustelu eli coitus.
Sitä paitsi tanssi on kapinaa. Aina 1700-luvulle saakka kodeissa toteltiin urputtamatta isää ja kunnioitettiin niskoja nakkelematta äitiä, mutta nurkkatanssit rikkoivat sovun ja harmonian.
Suomalainen nuorisokulttuuri syntyi nurkkatansseissa, sillä tilaisuudet olivat poikien ja tyttärien itsensä järjestämiä eikä aikuisväestöllä ollut niihin asiaa. Tämä oli isku päin vanhempien auktoriteettia ja perheiden sisäisen eripuran lähtölaukaus.
Kun ensimmäinen maailmansota ravisteli Eurooppaa, tanssiminen oli Suomessa osan aikaa kiellettyä. Nurkkatanssit nousivat suosioon, joka jatkui toisen maailmansodan vuosina. Kotirintaman moraalin kannalta vaarallista ei ollut tanssi, vaan tanssin inhottavin lieveilmiö seksi.
Sodan jälkeen rukouslauantaiden tanssikiellot säilyivät, mutta sen verran asenteet höltyivät, että toisinaan viihdemusiikille myönnettiin esittämislupa. Näin tapahtui kesällä 1965, kun Tanhurinteen lavalle oli tulossa suomettunut brittibändi The Renegades.
Kuten arvata saattaa, nuoriso ei voinut ihania pitkätukkia liikahtamatta kuunnella. Hätääntynyt järjestysmies soitti nimismiehelle ja vaati virallista tulkintaa. Olisiko käsien ja jalkojen outo nytkyttely sittenkin tanssia?
Nimismies veti piuhat kesken Cadillacin seinästä, mistä raivostuneena nuoriso ryhtyi rikkomaan paikkoja ja heittelemään virkavaltaa kivillä. Riehujia yritettiin rauhoittaa kyynelkaasulla ja paloautojen vesitykeillä, mutta mellakka vain yltyi ja levisi Korson keskustaan.
Korson kapina oli kuitenkin mitätön episodi verrattuna Vanhan valtaukseen, suureen sukupolvikokemukseen ja viittä vaille vallankumoukseen. Kyynelkaasu ja vesitykit tosin puuttuivat, mutta ilman niitäkin meno oli syksyllä 1968 tosi kauheaa.
Jokainen voi kuvitella, miten hermostuneina valtaajat odottivat, ilmaantuuko jostakin vahtimestari, joka sanoo, että soo, soo, lattialla ei saa istua tai muuten parkettia joutuu taas tuntikausia puunaamaan.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 