Yritysvastuusta on tullut buumi, ainakin retorisesti.
Hallitusohjelman mukaan suomalaisten yrittäjien tulee olla yhteiskuntavastuun edelläkävijöitä. Jutta Urpilainen on lanseerannut ”eettisen markkinatalouden” käsitteen. Yritykset raportoivat kilpaa vastuuohjelmistaan.
Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen mukaan yritysvastuupuhe kertoo, että yritysten on pakko myöntää talouden poliittinen luonne.
Yhtäkkiä yritykset myöntävät oman julkisen roolinsa.
Aikaisemmin talous oli tehtaan porttien takana eli alueella, josta demokratia ja politiikka oli rajattu pois. Nyt ei enää tiedetä, missä tehtaat tai portit ovat. Tietotalous levittäytyy ympäri yhteiskuntaa ja maailmaa. Samalla leviää yritysmaailmasta tuttu epädemokraattinen hallinto.
– Kun talous laajenee, talouden poliittinen luonne saattaa tulla aiempaa ilmeisemmäksi. Siitä nousee kysymys, että pitäisikö demokraattisia arvoja soveltaa myös talousinstituutioihin, Teivainen sanoo.
Milton Friedman varoitti
Taloustieteilijä Milton Friedman kutsui yritysvastuupuhetta 40 vuotta sitten ”kumoukselliseksi doktriiniksi”.
Kun yritysjohtaja sanoo, että hän tavoittelee yritykselleen muutakin kuin voittoa, Friedmanin mukaan hän ottaa itselleen julkisen vallan tehtäviä.
Jos yritysjohtajasta tulee julkinen virkamies, silloin yritykset ovat myös julkisesti vastuussa. Tämä merkitsee yritysten demokratisointia – eli Friedmanin kammoamaa sosialismia. Friedman varoittikin yrityksiä puhumasta yhteiskuntavastuusta.
Yritykset eivät kuunnelleet Friedmania, Teivainen iloitsee: nykyään kaikki soveltavat vastuun käsitettä.
– Yhtäkkiä yritykset ovat murentaneet legitimiteettinsä perustaa myöntämällä oman julkisen roolinsa.
– Johdonmukainen seuraus siitä olisi hyväksyä demokratiavaatimukset yritysvaltaan.
Björn Wahlroos on oikeassa
Teivaista häiritsee, että valtasuhteita perustellaan liberalismilla ja muilla vapauteen liittyvillä käsitteillä. Pitäisi mieluummin puhua ekonomismista.
– Omistusoikeuksiin perustuvia etuoikeuksia pönkittäviä toimenpiteitä on harhaanjohtavaa kutsua liber-termeillä.
Teivainen kehuu Björn Wahlroosia, joka ei puolustele kapitalismia vapaudella vaan sanoo suoraan, että yritysjohtajat toimivat diktaattorien tavoin ja yritykset ovat autoritaarisesti hallittuja instituutioita.
Jos Wahlroosin vertaus otetaan vakavasti, niin yritysten yhteiskuntavastuupuheita voi verrata diktaattoreiden tekemiin pieniin myönnytyksiin.
Autoritaariset valtiot ovat alkaneet demokratisoitua usein yllättävän pienistä myönnytyksistä, kuten sananvapauden lisäämisestä. Seurauksena lumipallo on lähtenyt vyörymään ja vienyt vallankumoukseen.
– Missä määrin yritysvastuupuheesta voi löytyä samanlaisia taktisia myönnytyksiä ja miten yritysmaailma saa pidettyä ne niin, ettei lumipallo lähde vierimään, Teivainen pohdiskelee.
Kesko: Pakkausten optimointi työsuhteiden edelle
Teivainen suosittelee lukemaan yritysten yhteiskuntaraportit pientä pränttiä myöten.
Esimerkiksi Keskon vuoden 2011 raportissa näytetään kaaviolla, miten pakkausten optimointi on yritykselle vastuullisuuden kannalta tärkeämpää kuin vakaat työsuhteet. Vuotta myöhemmin Keskossa olikin laajat irtisanomiset.
Ei yritysvastuu täysin huijausta ole. Valistunut autoritaarinen hallinto on parempi kuin valistumaton, Teivainen sanoo mutta pyytää samalla pitämään mielessä kysymyksen:
– Minkä takia niin moni meistä, joka ajattelee elävänsä demokraattisessa yhteiskunnassa, alistaa suuren osan valveillaoloajastaan autoritaarisesti ja hierarkkisesti johdetun yrityksen käskytysvallassa toimimiseen?
Teivo Teivainen: Yritysvastuun umpikuja. Into & Kalevi Sorsa -säätiö 2013. 102 sivua.
lehti 