Tauno Hovirinta kysyy (Viikkolehti 19.7), pitäisikö Suomeen synnyttää yksi vahva vasemmistopuolue. Perusteena hän käyttää sitä, että maailma ympärillämme on muuttunut.
Hovirinnan mukaan maailma muuttuu (mikä on kiistämätöntä) ja päätyy siksi esittämään SDP:n ja vasemmistoliiton toiminnan yhdistämistä. Millä tavalla maailman muutos saadaan hallintaan, jos kyseiset työväenpuolueet yhdistyvät? Siihen ei Hovirinta vastaa.
Oma kokemukseni demareista on, että siellä puoluekuri on erittäin vahva. Johto jyrää, ja kun päätös on tehty, sitä ei muuteta. Rangaistuksena ”aisan yli hyppimisestä” on eristäminen ja poliittisen urakehityksen pysäyttäminen. Tämä odottaisi vasemmistoliittolaisia, jotka menisivät demarien kanssa samaan kimppaan.
Olisiko seurauksena ”laajaa joukkokannatusta nauttiva vahva vasemmistopuolue”, kuten Hovirinta hehkuttaa? Ei varmasti. Pikemminkin toisenlaiseen toimintaan tottuneet vasemmistoliittolaiset tekisivät kuten niin moni ennen heitä; lopettaisi puoluetoiminnan kokonaan.
SDP ei nykyisellään ole mielestäni vasemmistopuolue vaan toimii ennen kaikkea poliittisen kentän keskustan ehdoilla. Se puolustaa jo ennestään yhteiskunnallisesti vahvoissa asemissa olevien hyvätuloisten työntekijöiden asiaa.
Vasemmistoliitto on pitänyt esillä pienituloisten ja vähemmistöjen asiaa. Heidät runnottaisiin maan rakoon, mikäli poliittinen linja valittaisiin ”tulevan vahvan vasemmistopuolueen” enemmistön ehdoilla.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että radikaalia vasemmistopuoluetta tarvitaan, sillä kukapa muu haastaisi nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän. Luonnon ja kehittyvien maiden työläisten riistoon, aiemmin rakennettujen hyvinvointijärjestelmien romuttamiseen, rikkaiden ja suuryritysten aseman vahvistamiseen perustuvaa järjestelmää pitää vastustaa ja kehittää sille vaihtoehto. Yhteiskunnan valmiiseen pöytään syötettäväksi tulevan demarieliitin johdolla tuota vaihtoehtoa ei totisesti rakenneta.
uutiskirje 
