Hallituksen budjettiriihi järjestetään puolentoista viikon kuluttua. Kovien odotusten riiheen satelee ulkopuolelta neuvoja kuin kyseessä olisi viimeinen hetki pelastaa Suomi kaikilta katastrofeilta heinäsirkkojen hyökkäystä myöten.
Irvokkainta on, että kovia päätöksiä ja kansan pysyvää elintason laskua vaativat äänekkäimmin ne, jotka ovat aina pitäneet eniten huolta omastaan ja joiden omaan elintasoon kansan elintason heikentämisellä ei ole vaikutusta.
On totta, että teollisuudesta on koko kesän tullut karmeita lukuja. Viimeksi torstaina Tilastokeskus kertoi teollisuuden liikevaihdon sukeltaneen maalis–toukokuussa 5,7 prosenttia edellisestä vuodesta. Suomalaiset tuotteet eivät käy kaupaksi. Palkansaajien syyllistämisen sijaan on kuitenkin kysyttävä, miten bonus- ja optiopalkitut johtajat ovat kannustuneet innovoimaan uusia tuotteita vanhojen menestysalojen kuihtuessa. Suomen suurin kilpailukykyongelma on kapitalistiemme ja heidän palkkajohtajiensa heikko tuottavuus.
Suomen suurin kilpailukyky- ongelma on kapitalistiemme ja heidän palkkajohtajiensa heikko tuottavuus.
Kuumana käyvään ”elintaso alemmaksi” -keskusteluun saatiin terve muistutus paniikkisäästöjen todellisista vaikutuksista keskiviikkona. Kansaneläkelaitoksen johtava tutkija Pertti Honkanen kertoi Sosiaali- ja terveysturvan päivillä edellisen laman aikana ja vaikutuksesta tehtyjen kannustimien pudottaneen 20 000 kotitaloutta kaikkien verotettavien tulojen ulkopuolelle. Tulottomien määrä kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Henkilöinä puhutaan yli 25 000 ihmisestä.
Lisäksi syntyi aivan uusi ilmiö ”pitkäaikaistulottomuus”. 63 prosentilla tulottomista ei ollut tuloja myöskään viisi vuotta sitten. Pelkän asumis- ja toimeentulotuen varassa elämisestä on tullut pysyvä olotila tuhansille.
Ihmiset köyhyyteen ajaneen politiikan juuret ovat 1990-luvulla, jolloin edellisen kerran piti tehdä ”kovia ja kipeitä ratkaisuja”. Vielä 1990-luvun alussa Suomessa vallitsi käytännössä täystyöllisyys, vaikkei työnteon kannustimia oltu viritetty huippuunsa. Massatyöttömyyden synnyttyä ilmiölle kehitettiin Esko Ahon porvarihallituksen ulkopuolinen syntipukki ja sellaiseksi valikoituivat työttömät itse.
Kannustamisen nimissä lainsäädäntöä on viilattu vuosien mittaan niin, että työmarkkinatuen voi lakkauttaa kokonaan, jos työmarkkinatuen saaja ei noudata työvoimaviranomaisten määräyksiä ja työmarkkinatukea on maksettu yli 500 päivää. Vuoteen 2012 mennessä tällä perusteella oli tehty lähes 50 000 päätöstä työmarkkinatuen lakkauttamisesta.
Tulottomien kohdalla on hälyttävä piikki 20–25-vuotiaiden ikäryhmässä, siis juuri 1990-luvun suuren laman aikana kasvaneissa ja syntyneissä. Tämä on yksi hinta silloin toteutetuista paniikkisäästöistä.
Tavan mukaan hallitus kuulee budjettiriihen alussa useita asiantuntijoita. Toivottavasti Kelan Pertti Honkanen on jo kutsuttu paikalle kertomaan, miten kalliiksi tänään tehdyt huonot säästöt tulevat huomenna.
uutiskirje 
