Marc-Aurele Vecchionen ohjaama ranskalainen dokumentti Black Music (2008) käy musiikin kautta läpi Yhdysvaltain mustan väestönosan tien orjuuden päivistä nykyhetkeen. Mukana on valtavasti arkistomateriaalia ja musiikkinäytteitä. Runsauden pulassa on elokuvan sekä vahvuus että heikkous.
Koska esillä on paljon materiaalia, syvempään tarkasteluun ei jää aikaa. Toisaalta voi sanoa, että jo materiaali sinänsä puhuu paljon omasta puolestaan.
Dokumentin ydin on hahmotettu tarkoin. Punaisena lankana kulkee musiikin ja yhteiskunnallisten olojen luja yhteenkuuluvuus. Katsojalle avautuu kiehtovia näkymiä maailmaan, jossa on luotu koko maailmaa koskettavaa kulttuurihistoriaa.
Tie etelän puuvillapeltojen negrospirituaalien ja bluesin jykevistä soundeista gangsta rapin hedonistiseen maailmaan (”vallankumouksen aika on ohi”) on pitkä ja paljon kertova, mitä tulee mustien osaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tätä tietä dokkari valottaa elävästi, äärettömän dynaamisella ja hyvin kiintoisalla tavalla.
Se, että mustat ovat saanet osansa menestyksestä ja vallan kakusta (Obama, suurkaupunkien pormestarit, viihdetähdet jne.), ei ole koko totuus. Dokumentti muistuttaa lopussa karummasta, menevien musiikkivideoiden sivuuttamasta yhteiskunnallisesta todellisuudesta.
Black Music. Yle Teema sunnuntaina klo 21.00
uutiskirje 
