Viimeinen sana
Pöly vasemmistoliiton hallituksesta lähdöstä on jo laskeutunut, joten nyt voi pienen etäisyyden päästä katsoa, että miten se meni julkisuudessa. Toimittajat keksivät lähdölle kaikki muut syyt paitsi sen, että puolue lähti, koska se noudatti omia kesällä 2011 asettamiaan periaatteita hallitukseen mentäessä.
Poliittisesta journalismista on tullut kummallista oman mielipiteen kailottamista. Monessa uutisvälineessä on jatkuvasti vähennetty tapahtumien uutisointia ja korostettu johtavien toimittajien oman tulkinnan roolia. Ja tietysti toimittajan omalla kuvalla.
Ei se mitä tapahtui, vaan se, miltä juuri minusta näyttää, on koko ajan tärkeämpää. Toimittaja on oman itsensä suurin sankari. Keskenään samanlaisista tiskiaineista on jo vuosikymmenet tehty brändejä. Nyt myös toimittajan nimi on osa lehden tai kanavan brändiä.
Sosiaalisen median huonoimmat puolet on otettu käyttöön myös perinteisessä.
Poliittisessa uutisessa mielenkiinto keskittyy henkilöihin ja pelitilanteisiin. Yhteiskuntapoliittinen uutisointi ja analyysi on askel askeleelta jäänyt politiikasta elävien puolue- ja erikoislehtien varaan.
Isoihin tiedotusvälineisiin pitäisi politiikan toimitusten rinnalle perustaa yhteiskuntapolitiikan toimituksia, jotta lukijoilla olisi mahdollisuus ymmärtää asioiden syy ja seuraussuhteitakin. Eivät kaikki vain pelaa ja laskelmoi koko ajan politiikassakaan – eivät etenkään siinä.
Vasemmistoliiton hallituseroa seuratessa ei voinut välttyä ajatukselta, että sosiaalisen median huonoimmat puolet on otettu käyttöön myös perinteisessä. Ilkeys, iva, omat kaunat, vain minun mielipiteelläni on merkitystä -asenne ja toisten kuulematta jättäminen ovat yhä useammin ”eturivin” toimittajien käyttövoimaa.
Voi julmasti sanoa, että suurin poliittisen keskustelun este tätä nykyä on media – lehdistö ja sähköiset tiedotusvälineet.
Aatekeskustelu on ”sitoutumattomista” välineistä ilmeisen ohjelmallisesti heitetty kokonaan romukoppaan koskipa se mitä laitaa tahansa. Siksi on helppo toistaa, että vaihtoehtoa ei ole, koska vaihtoehtoa ei ole. Vai milloin viimeksi luit valtamediasta jutun esimerkiksi politiikkaa ja vaihtoehtoja kihisevästä Suomen sosiaalifoorumista?
Puolueita ja puoluejohtajia medialle on kahta lajia. Entiset kolme suurta SDP, kokoomus ja keskusta ovat vastuullisia ja vakavasti otettavia. Niille ei piruilla.
Muut – ne todellisuudessa kaikkein aatteellisimmat – ovat vapaata riistaa pilkkakirveille. Ne puuhastelevat ”marginaalisten asioiden” parissa ja ”politikoivat” vakavilla asioilla. Ovat olemassa vain politiikan toimittajien riesaksi paitsi silloin, kun jossain on käynnissä sisäinen riita.
Perussuomalaiset kahden ryhmän välissä ovat omanlaisensa tapaus. Ennen viime vaaleja puolue sai runsaasti medianostetta virkistävänä tapauksena jähmettyneessä puoluekentässä. Nyt pienempi oppositiopuolue on nostettu mediassa merkitykseltään suurimmaksi. Siksikö, että sen leikkauslista on isoin?
uutiskirje 