Viimeinen sana
Käy eespäin väki voimakas,
äl’ orjajoukko halpa täst’ alkain ole
Tarmollas sä särje tieltäs salpa
Palopuheet ei suojele pakkaselta, mutta yhdessä lauletulla laululla on valtava voima.
Ensimmäinen Suomessa julkaistu Työväen laulukirja ilmestyi vuonna 1900. Siinä oli mukana myös tuo Oskar Merikannon säveltämä, sittemmin demarien tunnuslauluksi muodostunut ponteva Työväen marssi.
Suomen rikasta työväenlauluperinnettä jatkoi myöhemmin poliittinen laululiike. Protestoitu on myös punkilla ja huumorimusiikilla. Tämän päivän armottominta yhteiskuntakritiikkiä esittävät räppärit.
Itse uskon laulun olevan yhtä vanha kuin ihminen. Härän kotiluolansa seinään piirtänyt esi-ihminen hymisi ehkä lapsensa uneen tai ulvoi suruaan.
Samoista perustarpeista ovat kummunneet poliittiset laulut. Ne ovat syntyneet todellisista tilanteista. Epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden kokemuksista, koetusta ja nähdystä sorrosta arjessa, työssä, yhteiskunnassa, maailmassa.
Valtaapitäville on sepitetty pilkkalauluja ja niiden laulamisesta on saatu voimaa ja nostatettu kapinahenkeä. Palopuheet ei suojele pakkaselta eikä rumpujen paukutuskaan, mutta yhdessä lauletulla laululla voi olla valtava voima. Se saa uskomaan muutokseen.
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus.
Suomessa punavankileireillä syntyi valtavasti lauluja, mutta suuri osa niistä on kadonnut. Todellisista tilanteista kirjoittaa laulunsa myös toisaalla tässä lehdessä haastateltu Mercedes Bentso.
Kun vappuaamu armas sarastaa, työn orjia kehotetaan taas nousemaan sorron yöstä. Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa ja sitä rataa.
Vappuna viritellään, osin vitsimielessä, myös 1970-luvun laululiikkeen klassikoita. Vuosikymmenen poliittisissa traumoissa kieriskelyn sijaan (olen sitä paitsi liian nuori kärsimään taistolaistraumoista), laulan minäkin ettei rakkaus synny ilman oikeutta.
Se ei ole vain nostalgiaa. Eriarvoisuus ei maailmasta ole kadonnut, vaikka Neuvostoliitto onkin.
Monet biiseistä ovat veretseisauttavan hienoja ja toiset ihan yhtä ajankohtaisia kuin kirjoittamishetkellään. Junat kuljettavat yhä hiljaisia miehiä ja naisia, töihin, kauas pois kotiseuduiltaan. Vapauden kaiho soi rinnoissa eikä pelastusta köyhille näy.
Ihmiset kaikkialla maailmassa pakenevat sotaa, nälkää, luonnonkatastrofeja, vainoa tai epäinhimillisiä elinolosuhteita. Vaarallisille taipaleille lähdetään, jotta edes lapsille olisi leipää ja paremman elämän mahdollisuudet.
Reikä jää leipojan käteen Suomessakin: Viikon sisällä kaksi suurta leipomokonsernia, Fazer ja Vaasan oy, ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut. Neuvotteluissa on uhattuna 250 ihmisen työpaikka.
Kun ihminen ihminen on, niin leipää hän tarvitsee.
Suunsoitto ei nälkää karkoita eikä tyhjää täydeksi tee.
Lauri Siparin vuonna 1973 sanoittamassa Euroopan syrjäkylät -laulussa muistot himmenevät ja pihoilla kukkivat nokkoset.
— tänäänkin raha ja valta kulkevat käsikkäin,
sillä niiden hyväksi alkoi tämä kansainvaellus uus,
sitä laajenneet markkinat vaati ja kasvava teollisuus.
Niillä on lakinsa, joita niiden täytyy noudattaa,
ja ihmisjoukot on niille vain käyttötavaraa,
jota ostetaan markkinoilta, jonka hinnasta tingitään,
joka hyödyttömäksi voi käydä ja siksi hylätään.
Se ei ole johdatusta, se ihmisten tekoa on
ja on ihmisten käsissä päättää, onko se muuttumaton,
minkä hyväksi tehdään työtä, minkä takia edistytään
ja pääoma vaiko kansat on veljet keskenään.
Pääoma vaiko kansat on veljet keskenään?
Ihan hyvä kysymys eurovaalien alla, vappuna 2014. Kysykää ja laulakaa, ihmiset!
uutiskirje 
