Euroopan liittovaltiokehitys tarkoittaa monia muitakin asioita kuin vain EU:n perussopimuksen muuttamisen. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksen rukkaaminen kävi läpi satoja kokouksia, ratifioinnit ja monen eri instanssin leimasinpöydät.
Perussopimuksen muuttaminen itsessään on vuosikymmenien projekti, jotta Euroopan unionia jonain päivänä jouduttaisiin kutsumaan liittovaltioksi.
Liittovaltionomainen kehitys on kuitenkin jo käynnissä. Miltei kaikki eurovaaliehdokkaat tunnustautuvat sanoissa liittovaltiota vastustaviksi. Todellinen toiminta ja tavoite on haettava paljon syvemmältä.
Yksilöinä omaamme toisistamme poikkeavat käsitykset kyseisestä kehityksestä. Pelkkä federalismin vastustaminen ei oikeastaan sano yhtään mitään. Kuitenkin vain kaksi parlamenttiryhmää on sanonut kollektiivina vastustavansa liittovaltiota.
Mielestäni suuret yhteiset teemat kuten ylhäältä saneltu talous- ja puolustuspolitiikka ovat liittovaltiolle ilmeisiä. EU on laaja, eikä liittovaltiokehitys tarkoita ihmisten ajamista samaan muottiin, vaan kansallisen päätöksenteon altistamista entistäkin oligarkkisemmalle järjestelmälle.
Tuossa järjestelmässä ihmisiin suurimmassa mittakaavassa vaikuttavat päätökset tehdään kaukana alueilta, joihin itse päätökset heijastuvat. Kun unioni sanelee valtioiden taloustavoitteita ja osallistuttaa hallitukset mielettömiin pelastustalkoisiin, olemme jo liian syvällä liittovaltiossa, kutsuttiinpa sitä sitten unioniksi taikka miksi tahansa. Yhteinen talousalue on tuonut meille paljon hyvää, mutta myös todella paljon huonoa.
Harva 90-luvun laman muistava tuskin kaipaa markan jatkuvaa devalvointia. Etääntyvä ja enemmän suurkapitalistien määrittämä demokratia ei mielestäni kuitenkaan ansaitse itseään kutsuttavan demokratiaksi.
Keskitetty taloushallinto on myös näin antanut pirulle pikkusormensa. Se ei ole tapahtunut vahingossa. Tästä on esimerkkinä poliittisesta ohjauksesta vapaa, talousalueen rahapolitiikasta vastaava EKP, Euroopan keskuspankki.
Lapista on jo tarpeeksi pitkä matka eduskuntaan – monet kokevat, ettei etelän politiikka koske meitä. Bryssel ja Strasbourg tuntuvat vielä kaukaisemmilta. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki EU:n yhteisiä asioita koskevat päätökset ainakin välillisesti heijastuvat myös nuorgamilaisen mummon pirttiin.
Jos EU:n demokratiaa halveeraavaa kehitystä ei edes yritetä pysäyttää, etääntyy mahdollisuus vaikuttaa entistä kauemmas. EU:n parlamentin on ryhdistäydyttävä. Sen on päästävä kumileimasin-roolistaan ja muututtava vahvaksi päätöksentekoelimeksi. Jos tähän ei päästä, vaikuttaa se kielteisesti niin Näkkäläjärvellä hiihtelevään entiseen savottajätkään kuin Esplanadilla räkivään nuorisojengiinkin.
uutiskirje 
