Viimeinen sana
Yle uutisoi hiljattain (24.9.), että Forssassa onnistuttiin saamaan työttömiä maatiloille töihin. Hämäräksi lukijalle jäi vain, missä kohtaa se onnistuminen oli. Erityiseksi onnistumiseksi ei kai voida laskea sitä, että yrittäjälle kuin yrittäjälle kelpaa tarjottu ilmainen työvoima.
Toistaiseksi monikaan työelämässä vielä roikkuva ei ymmärrä, miten tämä häntä koskettaisi. Moni elää illuusiossa, ettei työttömyys koskaan satu omalle kohdalle. Kuvittelee, että pakkotoimien kohteiksi joutuneet ovat jotenkin perustavalla tavalla erilaisia kuin he.
Kun työtä tuntuu olevan enemmän kuin ehtii tehdä, ei ensimmäisenä tule mieleen kantaa huolta sen loppumisesta. Ei työ lopukaan, mutta palkka voi loppua. Orjatyömarkkinoita (ks. myös ”vastikkeellinen sosiaaliturva”) laajennetaan ja sementoidaan kovaa kyytiä milloin työllistämisen, milloin kuntouttamisen, milloin syrjäytymisen ehkäisyn nimissä.
Työstä saatavaa korvausta kutsutaan palkaksi. Työttömyyskorvaus ei ole korvaus työstä, vaan työttömyydestä.
Forssassa kyseessä on työkokeilu, joka tunnettiin ennen työharjoittelun ja työelämävalmennuksen nimellä. Kutsuttiinpa tuota miksi hyvänsä, useampi kuin joka kymmenes työntekijä tekee töitä ilmaiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön raportin mukaan heikoimmin työllistää työharjoittelu.
Kuinkahan heikkoa mahtaa olla, jos kuntouttavan työtoiminnan läpikäyneistäkin vaivaiset kolme prosenttia pääsevät niin sanottuihin oikeisiin töihin? Kysymys on retorinen, koska ei työharjoittelun ole tarkoituskaan oikeasti työllistää.
Suomessa on puolisen miljoonaa työtöntä. Työkkärin sivuilla avoimia paikkoja näyttää olevan noin 10 000 – ja siinä luvussa ovat kaiken maailman tuote-esittelyt, vuokrapätkät ja puhelinmyynnit. Työn tarjonnasta ei totta totisesti ole pulaa, nyt kun eläkeiän nostokin meni heittämällä läpi.
Ylen jutun kirjoittanut Eeva Hannula jatkaa orjatyön puolustelua vielä kolumnissaan (29.9.). En mielelläni julkisesti repostele kollegoiden juttuja, mutta nyt koen vaikenemisen olevan valinta, jolla on konkreettisia seurauksia.
”Osuiko juttu arkaan paikkaan, jopa ammottavaan haavaan, joka kenties on syntynyt keskusteltaessa siitä, pitäisikö työttömän tehdä korvaustensa eteen työtä. Sattuiko tämä?”
Työstä saatavaa korvausta kutsutaan palkaksi. Työttömyyskorvaus ei ole korvaus työstä, vaan työttömyydestä. Lisäksi, mielestäni toimittajan pitäisi kuukausipalkkansa eteen tehdä muuta kuin puolustella orjatyötä, mutta tämä on toki vain oma mielipiteeni.
”Useimmat työttömät saavat myös asumistuen ja toimeentulotuen.”
Läheskään kaikki eivät saa. Toisekseen, ne ovat asumis- ja toimeentulotukea, eivät palkkaa.
”Työttömällä on oikeus kieltäytyä työkokeiluun osallistumisesta.”
Käytännössä ei ole. Kieltäytyvän työttömyystuki evätään ja hän joutuu toimeentulotuelle, jota voidaan leikata aina 40 prosenttia.
”Tämä on ihmisen oma valinta.”
Jotta voi valita, on oltava vapautta. Valinnanvapaus ruton ja koleran välillä on näennäistä.
”Onko joku niin höpsö, ettei ota työvoimaa, jos sellaista on saatavilla?”
Ikävä kyllä ei ole. Mutta onko joku sitten niin höpsö, että alkaa yhtäkkiä maksaa työvoimasta, kun ilmaiseksikin saa? Tähän Hannula uskoo.
”Muutama on somessa ollut myös sitä mieltä, että on väärin, että ihannoidaan sitä, että ihmiset menevät maatiloille töihin.”
Menisivätkin edes 1. vapaasta valinnastaan, 2. töihin (tässä: toiminta, josta kuuluu maksaa palkkaa).
Se, miksi kohu nousi nimenomaan maatilan töistä, liittynee historiaan. Maattomien maatyöläisten asema on toden totta ammottava haava Suomen historiassa. Tuo pitkään äänioikeudeton väestönosa koostui torppareista, mäkitupalaisista, itsellisistä, piioista, rengeistä, muonamiehistä ja loisista. Tähänkö halutaan palata?
”Kovin monet suomalaiset ovat kuitenkin tätä nykyä kiinnostuneita elämästä maalla, se jopa koetaan positiivisessa mielessä salaperäisenä.”
Niin ovatkin, koska asumisen hinta on kaupungeissa on karannut käsistä. Monia kiinnostavat myös ruokaomavaraisuus ja muut vaihtoehtoiset tavat järjestää elämänsä palkkatyö–asuntolaina-oravanpyörän ulkopuolella. Maalaisromanttisella maalailulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä työllisyyspolitiikan kanssa.
”Vai onko eräästä ominaisuudesta, joka taannoin suomalaisessa ihmisessä oli hyve, tullutkin jo kirous? Onko tätä nykyä pahe, jos joku sattuu olemaan ahkera?”
Kun nyt tähän retoriikkaan on menty: hyveistä en tiedä, mutta vakaasti olen sitä mieltä, että ihmisen ainoa synti on typeryys.
uutiskirje 