Olisikohan minulla kykyjä jopa uudeksi pressaksi, kun olen aika usein huolissani, niinkuin olen ollut kuulevinani tämän mahdollisen ”X”:nkin olevan? Mutta toisekseen, pelasinhan minäkin futista aikoinani. Ja osaanhan minä soitella puhelimella, jopa Ruotsiin. Nuorempi velipoika kun on asustanut siellä jo melkoisen tovin. Ja eiköhän se meidänkin puhelimella onnistu.
En ole kyllä niiden kunkulle edes yrittänyt, vaikka aika hyvin on vielä muutama sana muistona sieltä Lyskan ajalta. En kyllä oikeastaan muistakaan miten se oikein sanottiinkaan, se huolissaan olo. Että se ymmärtäis, mutta olis se varmasti vähintäänkin ihmeissään, jos kertoisin olevani huolissani, niinkuin tää nykyinen sillepähän Puutinille soittaessaan.
Tai voishan se soittaa vaikkapahan sille Obamallekin etenkii. Sehän tää viimeksi mainittu on yleensä valmis pommittamaan kaikkee mitä tuo Israel toivoo ja omilta kiireiltään, palestiinalaisten kiusaamiselta, kerkeää. Sehän on sikäli mielenrauhan kannalta tärkeää, kun käyttää vielä miehittämättömiä koneita. Sehän on iso lohtu noille lasten vanhemmille.
Isis, Pisis, Ripis, pesis, koris, ssis kaikki mistä ei edes selvää saa, kun Obama merkin antaa, saa pommittaa.
No onhan tää ehkä vähän yksoikoinen näkemys tästä päivästä mistä tämä Unioni kaikkine kommervärkkeineen on kyllä päävastuullinen. Perimmäinen syy on kyllä pohjimmiltaan työväenluokan ns. luokkatietoisuuden katoaminen EU:n kieroutuneisiin syöväreihin, niinkuin sen pääomapiirit olivat suunnitelleet.
Suurin vaikeus tuon tuhontien oikaisemisessa on kuinka saadaan nämä 3–4 ns. työväenpuoluetta yhteisen pöydän ääreen. Mieluusti ennen seuraavia vaaleja. Ei voi olla vain vähän työläinen, jos haluaa oikeudenmukaista rauhaan turvaavaa yhteiskuntaa.
Uskon Suomesta löytyvän kaikista näistä ns-puolueista maltillisia tovereita, jotka tajuavat, että vain yhteivoimin ja yhteistyöllä voimme turvata Suomen kansalle hyvän ja turvallisen tulevaisuuden. Siihen tarvitaan viljelijä- ja työväestön yhteistyötä. Pienellä neuvottelulla sen uskoisi onnistuvan.
Lähetän tästä versiosta kaikille mahdollisille ns. työväenlehdille ja muillekin mahdollisuuksien mukaan kopion harkintaa varten.