Laman seuraukset näkyvät voimakkaana työpaikkojen katoamisena perinteisiltä teollisuusaloilta. Erityisesti metsäteollisuus on vähentänyt tuotantoa sulkemalla lukuisia tuotantolinjoja ja tehtaita. Rakennus- ja metalliteollisuus eivät yrityksistään huolimatta ole juuri minkäänlaista kasvua saaneet aikaan.
Palvelusektori lienee ainut ala, jonka voi olettaa säilyttävän edes nykyiset työpaikat. Automaation tullessa mukaan palveluihin (esimerkiksi automaattikassoina) työpaikkojen merkittävää lisäystä tuskin tapahtuu.
Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työllistäminen on kuitenkin mahdollista. Valtion tulisi tukea pienyrittäjiä kaikin tavoin. Usein nämä ovat työvoimavaltaisia yrityksiä. Valitettavasti lisätyövoiman palkkaaminen on tehty monin tavoin hankalaksi.
Yritystukien suuntaamista tulisi harkita uudelleen. Tuntuu järjenvastaiselta antaa tukia ylikansallisille yrityksille kun samaan aikaan suomalaiset työvoimavaltaiset yritykset taistelevat byrokratian ja lainsäädännön kanssa lisätyövoiman palkkaamisessa.
Vastuuttomina voi pitää ennen viime eduskuntavaaleja annettuja lupauksia sadoistatuhansista uusista työpaikoista. Yksikään puolue, joka näitä lupauksia antoi, ei täsmällisesti edes kertonut, mihin työpaikat syntyvät. Ja milloin ne syntyvät, jos saa kysyä.
Työpaikkoja kyllä saadaan luotua kepulikonstein, mutta se edellyttää työmarkkinoiden sopimusjärjestelmän romuttamista ja sen hyväksymistä, että on pysyvästi joukko ihmisiä, jotka eivät tule työllään toimeen. Eriarvoistuminen kiihtyy, samoin palkkaerot kasvavat voimakkaasti.
Vaihtoehtona eriarvoistamiselle on työn jakaminen. On aika tutkia tätä vakavasti. Työn jakaminen on kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto kuin voimakkaan eriarvoistumisen tuomat seuraukset.
1990-luvun laman jäljet näkyvät yhteiskunnassa vielä joka puolella. Jos kansalaisten eriarvoistamista jatketaan, koko Suomi Oyj on pian selvitystilassa.
uutiskirje 
