Viimeinen sana
”Mikseivät 1990-luvun laman aiheuttajat joutuneet vastuuseen, kysytään HS:n mielipidesivuilla tänään. Kaikki aiheuttivat, kaikki joutuivat.”
Näin kirjoitti Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen Twitter-tilillään 18. helmikuuta vastauksena mielipidekirjoitukseen (HS 18.2.), jossa vaadittiin laman arkkitehtejä vastuuseen.
Hämäräksi jää enää, miten politiikasta voidaan vastuuttaa sen kohteita, eikä tekijöitä.
Yritin kysyä Vartiaiselta samaisella alustalla, 1. ketkä kaikki hänen mielestään aiheuttivat, 2. ketkä kaikki joutuivat ja millä tapaa. Jatkokeskusteluun hän ei kuitenkaan osallistunut, joten oletan hänen tarkoittaneen kaikkia suomalaisia.
Koska yksityishenkilö Juhana Vartiaisella ei ole 10 000 Twitter-seuraajaa, väitän, että VATT:n suunnalta on kuultu ja luettu parempiakin analyyseja aiheesta.
Velkakriisit, kuten talouspoliittiset vituixmänöt yleensäkin, pyritään usein esittämään moraalikriiseinä. Kaikki mokaa, kaikki maksaa. Moni keskustelija huomautti, ettei tämä pidä paikkaansa. Sekä lamaa edeltäneellä että sitä seuranneella politiikalla oli sekä aktiivisia toimijoita että uhreja.
Todellisuudessa yhdet mokaavat, mutta ne ovat eri toiset, jotka maksavat. Joku siinä välissä hyötyykin.
Menemättä syvemmälle 90-laman laman syihin, useissa tutkimuksissa on sitä seurannut leikkauspolitiikka todettu tuhoisaksi. Säästöt tulivat kalliiksi.
THL tutki minua hieman vanhempaa ikäluokkaa, vuonna 1987 syntyneitä, jotka kasvoivat 90-luvulla. Leikkausten vaikutukset lapsiin ja nuoriin olivat dramaattiset. Meidän ikäluokkiemme perheet ajettiin velkaloukkuihin, leipäjonoihin ja kaulakiikkuihin.
Meidän terveystarkastuksemme jätettiin välistä, meidän perheiltämme vietiin palvelut ja tuki. Meidän koulunkäyntimme oli päivästä toiseen selviytymistä kaoottisessa ja väkivaltaisessa ympäristössä, jossa opettajat eivät viihtyneet senkään vertaa kuin me.
Meistä viidennes jäi ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. Meidän mielenterveysongelmamme lisääntyivät siinä, missä ongelmamme virkavallan kanssa. Me etsimme helpotusta ja pakoa päihteistä enemmän kuin yksikään ikäluokka meitä ennen tai meidän jälkeemme Suomessa.
Tämä kaikki tiedettiin, kun päätöksiä tehtiin. Tämä kaikki todettiin useissa tutkimuksissa laman jälkeen. Nyt ollaan toistamassa samoja virheitä, vaikka edellistenkin jälkeen on ihmiselämiä raunioina.
Laman lapsista ei voida puhua erillään laman aikuisista ja toisinpäin. Lapsilla ja nuorilla on ongelmia, jos aikuiset ovat vaikeuksissa. Ja 90-luvun laman aikaan moni oli. Eivät tietenkään kaikki, mutta eivät kaikki osallistuneet 80-luvun kulutusjuhliin ja kasinotalouteenkaan.
Vastuussa ja syyllisiä yhtä kaikki, velkojien, pääoman ja päättäjien edessä. Hämäräksi jää enää, miten politiikasta voidaan vastuuttaa sen kohteita, eikä tekijöitä.
Liikepankit pelastettiin samojen veronmaksajien rahoilla, joilta leikattiin. Perintätoimistot, juristit ja valmiiksi rikkaat sijoittajat rikastuivat.
Kiitokseksi kaikesta Viinasia, Sailaksia, Kanervia ja Liikasia kuunnellaan tänäänkin asiantuntijoina. Yhdestä Niinistöstä tehtiin presidentti. Käsittääkseni vastuunkanto olisi merkinnyt virheiden myöntämistä, korjaamista ja vallasta luopumista.
Kääntäen, jos ei ole valtaa, ei voida vaatia vastuunkantoakaan. Yhtään enempää valtaa valtion talouspolitiikkaan kuin minulla polvenkorkuisena ei ollut niillä duunareilla ja pienyrittäjillä, jotka laman nahoissaan kokivat – ja kokevat edelleen. Palvelut jätettiin rempalleen, tukia leikattiin edelleen, moni jäi velkoineen polvilleen.
Kasarin vaihtuessa ysäriksi monta sittemmin palkittua päättäjää oli tekemässä näitä päätöksiä.
Minä söin värikyniä.
uutiskirje 