Viimeinen sana
Helsingin alle suunniteltu kahdeksan kilometrin Pisararadaksi kutsuttu lenkki kuumentaa tunteita. Kokoomus käytännössä pysäytti hankkeen, jonka idea syntyi vuonna 1988. Pääkaupunkiseudun poliitikot, myös kokoomuksesta, ja esimerkiksi SAK ovat raivoissaan siitä, että Pisara ainakin lykkäytyy hamaan tulevaisuuteen.
Rataa perustellaan sillä, että Helsingin seudulle muuttaa koko ajan lisää väkeä ja raideliikenne on saatava sujuvammaksi. Nyt koko Suomen junat myöhästelevät usein Helsingin ratapihan tukkoisuuden takia.
Onko järkevää upottaa nykytiedolla miljardi euroa kahdeksan kilometrin lenkkiin, kun samaan aikaan tekeillä on myös Helsingin ratapihan kunnostus ja lisäraiteen rakentaminen Riihimäelle?
Yli 20 vuotta vanhan metsätiestön kunnostus kestää vielä 20 vuotta.
Mitä hanke, josta valtio maksaa 80 prosenttia, tarkoittaisi muun Suomen liikenneinvestoinneille? Tänä vuonna koko valtion omistaman liikenneverkon ylläpitoon on käytettävissä 907 miljoonaa euroa. Vähennystä vuoden 2014 määrärahaan on 83 miljoonaa euroa, mikä liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ”tulee heikentämään liikenneväylien kuntoa”.
Samaan aikaan toisaalla: maakunnissa viritellään kolmea suurta sellutehdasta. Metsä Fibreltä odotetaan lopullista päätöstä Äänekosken biotuotetehtaasta, viime viikolla julkistettiin pienempi Kemijärven hanke ja jokin aika sitten esille nousi myös Finnpulpin sellutehdas Kuopioon.
Jos vaikka vain Äänekosken tehdas toteutuu, lisääntyy puun käyttö 6,5 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Se on paljon, sillä vuonna 2013 puuta korjattiin kaikkiaan 56 miljoonaa kuutiota.
Puuta kyllä Suomessa riittää, sillä vuotuiset kestävät hakkuumahdollisuudet ovat noin 70 miljoonaa kuutiota ja metsien vuosittainen kasvu on yli 100 miljoonaa kuutiota.
Kysymys onkin siitä, saadaanko puut nurin ja kuljetettua tehtaisiin. Suomen metsätiet eivät nimittäin kestä tulevia korjuumääriä, koska niistä 80 prosenttia on rakennettu ennen vuotta 1992 , jolloin puutavara-autojen enimmäispaino oli 48 tonnia, mutta nykyiset painavat ainakin 60 tonnia. Lisäksi korjausvelkaa on kertynyt niin, että nykyisellä vauhdilla yli 20 vuotta vanhan metsätiestön kunnostus kestää vielä 20 vuotta.
Metsäteollisuudelle metsätiet ovat kuin verisuonisto. Jos puu ei liiku leimikosta, mikään muukaan ei toimi. Metsäteiden lisäksi muutkin tiet ovat rapautuneet. Monissa ELY-keskuksissa suunnitellaan asvaltin kuorimista, koska sorateiden hoito tulee halvemmaksi.
Kysymys on sekä kansantaloudellinen että aluepoliittinen. Nokiat tulevat ja menevät, mutta metsäteollisuuden viennin osuus koko Suomen viennistä on edelleen 20 prosenttia. Alan 44 000 työpaikkaa kerrannaisvaikutuksineen sijaitsevat pääosin maakunnissa. Niiden ansiosta ihan kaikkien ei tarvitse pakkautua ahtaalle niemelle maan etäisimpään kolkkaan rasittamaan jo ennestään kuormittunutta joukkoliikennettä.
Mitä järkeä on asettaa tällä tavalla vastakkain Pisarata ja metsäautotiet? Ei mitään, jos molempiin olisi varaa. Jos ei ole, on liikenneinvestointejakin katsottava Kehä kolmosen sisäpuolta laajemmalta kantilta.
Jos aluepolitiikka toimisi, ei tässä maassa tarvitsisi toisaalla purkaa ehjiä taloja asukkaiden puutteessa ja samaan aikaan rakentaa lisää maan kalleimmille tonteille. Kahdeksan kilometrin miljardilenkin tarvekin asettuisi uuteen valoon.
Kun maaseutu on tyhjennetty, niin kuka korjaa ja kuljettaa puut uusien sellutehtaiden tarpeisiin? Pelkään pahaa, että virolaiset keikkatyöläiset.
uutiskirje 
