Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista; niistä on pienet tytöt tehty! Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet pojat tehty? Etanoista sammakoista koiranhännän tupsukoista; niistä on pienet pojat tehty!
Näin saivat alkunsa pienet tytöt ja pojat, mutta mistä tarveaineista meidät suomalaiset on tehty? Listan kärjessä voisivat olla – siitä ei liene suurta erimielisyyttä – siniristilippu, leijonavaakuna, Maamme-laulu, sauna, kahvi ja pesäpallo.
Mutta onko siniristilippumme alun perin suomalainen? Ei suinkaan, sillä se on suora kopio Dannebrogista, Tanskan puna-valkeasta ristilipusta, joka hulmahti taivaalta kuin laskuvarjo. Ristin rohkaisemina tanskalaiset rökittivät kesällä 1219 virolaispakanat, hävittivät Lindanisen tukikohdan ja perustivat tilalle Tallinnan, Tanskan linnan.
Pohjoismaat valitsivat lippuihinsa ristin ja yhtä lailla niiden vaakunoihin tassutti ennemmin tai myöhemmin leijona.
Lipun syntykertomus kuulostaa hiukan erikoiselta, mutta nationalistisessa hurmoksessa sitä syötettiin ainakin koululapsille, kuten televisiosarjasta 1864 taannoin opimme.
Tanskasta ristilippu levisi Ruotsiin, Norjaan, Suomeen, Islantiin, Färsaarille ja Ahvenanmaalle. Myös Uhtuan tasavallassa liehui Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema lippu, jossa vihreälle pohjalle oli vedetty uhkaavan puna-musta risti.
Onko leijonavaakuna alun perin suomalainen? Ei suinkaan, sillä flaamilaistaiteilija Willem Boy veti sen hatusta ja nakutti vuonna 1583 Kustaa Vaasan Uppsalassa sijaitsevaan hautamonumenttiin. Valtakunnan itäosissa Boy ei ollut ikinä edes käynyt.
Pohjoismaat valitsivat lippuihinsa ristin ja yhtä lailla niiden vaakunoihin tassutti ennemmin tai myöhemmin leijona. Mutta kun Islannin tasavalta vuonna 1944 itsenäistyi, leijonakuningas vaihtui demokraattisempaan nelikkoon, johon kuuluivat aarnikotka, härkä, lohikäärme ja jättiläinen.
Eurooppa voidaan jakaa karkeasti leijonan ja kotkan klaaneihin. Bysantin kaksipäinen kotka levisi Venäjän vaikutusalueelle ja Rooman yksipäinen kotka Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan, joka ei ollut tosin pyhä eikä roomalainen.
Vanhat kiistakumppanit Venäjä ja Saksa elävät edelleen kotkan siipien suojassa ja lintujen herraan luottavat myös Albania, Itävalta, Liechtenstein, Moldova, Montenegro, Puola, Romania ja Serbia.
Pohjoismaiden ohella leijonavaakunaan ovat päätyneet Alankomaat, Armenia, Belgia, Britannia, Bulgaria, Espanja, Georgia, Latvia, Luxemburg, Tšekki ja Viro.
Ja jos kurkistamme Euroopan ulkopuolelle, leijonan kannattajiksi paljastuvat vielä Burma, Burundi, Filippiinit, Intia, Kambodža, Kanada, Kenia, Kongo, Marokko, Senegal, Sierra Leone, Sri Lanka, Swazimaa, Togo, Tšad ja Tunisia. – Näistä Kongon leijona on Suomen leijonan ilmeinen kaksoisolento.
Onko Maamme-laulu alun perin suomalainen? Ei suinkaan, sillä kappaleen sävelsi maahanmuuttaja Friedrich Pacius, jota Hampurin kotiväki kutsui Fritziksi.
Lahjakkaana viuluniekkana Pacius lumosi pohjoisen Saksan, ja kun Stralsundin konserttiin osui Tukholman Harmonisen seuran edustaja, Pacius soitti kohta Ruotsin hoviorkesterin ykkösviulua.
Vuonna 1834 Pacius hommattiin musiikinopettajaksi Helsingin yliopistoon. Eikä suotta: aikailematta tulokas järjesti sivistyksen umpiperässä hienon oratoriokonsertin. Kappaleena oli hänen opettajansa Louis Spohrin Die letzten Dinge ja soittajina saksalaisten kylpyläorkesterien miehiä.
Saksalaistunnelmat jatkuivat useimmissa Paciuksen teoksissa (Aus der Jugendzeit, Die Weihe der Töne, Tod im Tode) ja elähdyttivät myös Maamme-laulua, jonka sävelen joku oli kuullut jo saksalaisessa krouvissa. Teksti oli kuitenkin ruotsia, olihan J. L. Runebergin suku, tarkemmin sanottuna isoisä, saapunut Ruotsin Jämtlandista.
Maamme-laulun suomensi Julius Krohn, jonka isoisä oli kotoisin Rügenin saarelta Pommerista. Pietarissa isoisä nai saksalaisen neitosen ja Viipurissa isä Leopold Wilhelm Krohn nai saksalaisen Julia Dannenbergin ja puhui tämän kanssa viittä eri kieltä.
Entä miten kävi Paciuksen? Eläkkeelle jäätyään säveltäjä muutti kotimaahansa Saksaan, mutta yleisö oli jo niin nirsoa, että neljän vuoden kuluttua hänen oli luikittava nolona ja pettyneenä Suomeen.
Onko sauna alun perin suomalainen? Ei suinkaan, sillä se on samanlainen kulttuurinen jäänne kuin itkuvirsi. Jo muinaisen Egyptin, Kreikan ja Rooman naiset hallitsivat rituaalisen itkennän, mutta meidän aikojemme kynnykselle traditio säilyi vain Suomen, Karjalan ja Venäjän ortodoksisilla reuna-alueilla.
Pimeä hirsitönö, jonka nurkassa hohkaa kuuma kivikasa, on niin arkaainen ratkaisu, että sen on täytynyt syntyä historian aamunkoitossa. Keskiajalla myös läntisessä Euroopassa saunottiin, kuten Decameronekin (n. 1350) vahvistaa, mutta vähitellen sauna kävi vanhanaikaiseksi ja jäi suomalais-karjalais-venäläiseksi reliktiksi.
Varhaisin maininta venäläisestä saunasta löytyy kiovalaisen munkin vuonna 1095 laatimasta Nestorin kronikasta. Kronikan mukaan apostoli Andreas taivalsi Mustanmeren kreikkalaisiin siirtokuntiin Venäjän kautta ja tutustui siellä saunoihin. Apostolin näkemät saunatavat vastaavat niin hyvin omiamme, ettei raporttiin ole paljonkaan lisättävää.
Radzivillin eli Königsbergin kronikassa, 1200-luvun käsikirjoituksessa, muistellaan puolestaan, miten puiden kansa – drevljaanit – murhasi vuonna 945 ruhtinas Igorin ja miten leskiruhtinatar Olga telkesi murhamiehet saunaan ja kärvensi heidät kuoliaiksi. Tekstiä somistavassa miniatyyrissa sauna on meille tuttu harjakattoinen rakennus.
Onko kahvi alun perin suomalainen? Ei suinkaan, sillä kansamme himoitseman juoman keksi etiopialainen vuohipaimen Kaldi, jonka nimi elää yhä tuotemerkissä Kaldi’s Coffee.
Tarinan mukaan Kaldi kummasteli, mikseivät hänen vuohensa nuku enää öisin, ja tajusi lopulta, että elikoiden pirteyden salaisuus olivat kahvipensaan marjat.
Ja vielä vihoviimeinen kysymys: onko kansallispelimme pesäpallo alun perin suomalainen? No jaa. Mallina oli tietysti amerikkalainen baseball, mutta vain Pihtiputaan mummon poika Tahko Pihkala osasi nähdä typerän pallonlyönnin sotaleikkinä ja tappoharjoituksena. Näin ollen vastaan: pesäpallo on tosiaan suomalainen.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 