Viimeinen sana
Neljän viikon päästä kansa valitsee ne päättäjät, joita se viimeistään kahden vuoden päästä inhoaa. Sellaista on demokratia. Äänestetään muutoksen puolesta, mutta viimeistään vaalikauden puolivälissä halutaan taas uutta muutosta. Edellisten vaalien suurtappiossa on seuraavien rökälevoiton alku. Se on makeimmillaan gallupien aikana, koska voitossa on puolestaan tappion siemen.
Näitä vaalikampanjoita siivittävät Stubbin hallituksen katastrofimaiset loppuviikot. Alexander Stubbilta ei pääministeriksi tultuaan paljon odotettukaan, mutta nekin odotukset hänen onnistui alittaa. Saavutus sekin. Kun kokoomus vihdoin sai Suomen johtoonsa, ei johtajuutta löytynyt sen enempää Stubbilta kuin Kataiseltakaan.
Kansa kuitenkin kaipaa Kekkosta ja erityisesti vaikeina aikoina jotain, joka sanoo, mitä tehdään. Tässä on nyt pari päivää ihmetelty, miksi mukava ja sopuisa Juha Sipilä jätti menemättä keskiviikkona puoluejohtajien EU-tenttiin ja miksi Olli Rehn marssi sieltä mielenosoituksellisesti ulos.
Tämä vaalikausi osoittautui vähintään vuoden liian pitkäksi.
Imagopeliä, sanon minä. Keskustan kaltaisessa puolueessa ei tehdä mitään ilman tarkkaa harkintaa. Nyt on harkittu, että Stubbin jälkeensä jättämä johtajuusvaje vaatii tulevalta pääministeriltä kiltteyden vastapainoksi särmää ja sitä Sipilä näytti osoittamalla ensin, että häntä ei pomputella ja sitten vielä illalla MTV3:n tentissä käymällä tiukasti Stubbin kimppuun.
Tuskin Olli Rehnkään pikaistuksissaan poistui EU-tentistä. Mallia harkitusta loukkaantumisesta näytti jo kokoomuksen puoluesihteeri Harri Holkeri marssiessaan ulos Ylen Sirkus Pasila -viihdeohjelmasta 26.12.1970. Myöhemmin Holkeri myönsi, että tempauksella tavoiteltiin huomiota. Sitä riitti myös Rehnille ja keskustalle.
Tämä vaalikausi osoittautui vähintään vuoden liian pitkäksi. Hallituspuolueiden kyky sietää toisiaan päättyi viime keväänä puheenjohtajavaihdoksiin. SDP on käynyt Antti Rinteen johdolla täydellä höyryllä vaalikampanjaa viime toukokuusta ja kokoomus kesäkuusta.
Jos tiedoiltaan ja taidoiltaan puheenjohtajavuosinaan huimasti kehittynyt Jutta Urpilainen johtaisi edelleen SDP:tä, hän olisi kova haastaja Sipilälle ja saattaisi valtionaisena Stubbin vielä nykyistä kummallisempaan kuvaan. Hän myös täyttäisi kansan kaipaamaa johtajuutta siinä missä Sipiläkin sitä yrittää. Mutta kuka uskoo, että koko ajan kuumana käyvä Rinne on pääministerin oloinen mies?
Vuonna 2011 aloittaneen hallituksen on sanottu olevan kykenemätön päätöksentekoon, koska pohja oli liian laaja. Toisin kuin nyt hoetaan, hallitus kuitenkin pystyi sopimaan monista asioista kuuden puolueen kokoonpanossaan. Vasta sen kutistuminen neljän puolueen ”toimeenpanohallitukseksi” johti päättämättömyyteen. Tai ei oikeastaan päättämättömyyteen. Stubbin hallitus teki tuplapäätökset. Ensin se päätti tehdä ja sitten se päätti jättää tekemättä.
Hallituksen alkuaikoina lisättiin sosiaalista oikeudenmukaisuutta monin tavoin, mutta kriitikoiden silmissä hallitus ”ei tehnyt mitään”, koska sen toimeliaisuus keskittyi vääriin asioihin. Oikeita asioita ovat leikkaukset.
THL:n asiantuntijaryhmä totesi helmikuussa, että ”lainsäädännön muutokset ovat pienentäneet tuloeroja ja köyhyysriskiä. – – Suurin vaikutus on ollut vuoden 2012 lakimuutoksilla, muun muassa työttömyyspäivärahojen ja toimeentulotuen perusosan tasokorotuksilla. Arviointijakson aikana myös takuueläke tuli voimaan, asumistuki uudistettiin ja työttömyysturvan sovitteluun tuli suojaosuus.”
Ryhmän mukaan perusturvan riittävyys on kuluneen vaalikauden aikana parantunut, mutta suhteessa kohtuulliseen minimikulutukseen se on edelleen riittämätön.
Ei ihan toivoton tulos hallitukselta, joka oli liian leveä ja päättämätön.
uutiskirje 
