Kurvit suoriksi
Viime aikoina on ihmetelty, mitä bysanttilaisessa Kremlissä on tapahtumassa.
Kun presidentti Vladimir Putin teki puolentoista viikon katoamistempun, heti huhuttiin vakavasta sairaudesta ja monesta muusta poissaolon syystä, jopa vallankaappauksesta. Huhumyllyä vauhditti se, että Venäjällä on totuttu siihen, että Putin tekee päivittäin urotekojaan television pääkanavien uutislähetyksissä.
Putinin avustajat yrittivät vähätellä isäntänsä poissaoloa ja sanoivat tämän hoitavan hommiaan koko ajan, mutta jäivät kiinni muun muassa vanhojen filminpätkien esittämisestä.
Kotimaahan suunnattu propaganda takoo kansan päähän ajatusta pahojen voimien piirittämästä Venäjästä. Muut ovat syyllisiä Venäjän ongelmiin.
Maailmalla spekuloidaan Kremlissä raivoavasta valtataistelusta. Se ei olisi mikään ihme, kun Putin on ajanut maan talouden kuralle ja kansan elintaso laskee.
Mutta faktoja on ollut vähän. Kremlin muurit vaikenevat ja trolliarmeijan kuoro laulaa kolmessa vuorossa Putinin ylistystä. Ilmestyttyään julkisuuteen Putin ei mitenkään selittänyt poissaoloaan.
Venäjän virallinen propaganda on yltänyt kielenkäytössään kylmän sodan huippuvuosien tasolle. Esimerkiksi Putinia tukeva televisiojohtaja Dmitri Kiselev katsoi aiheelliseksi huomauttaa, että ”Venäjä on ainoa maa maailmassa, joka voi muuttaa Yhdysvallat hetkessä radioaktiiviseksi tuhkaksi”.
Presidentin katoamisen aikana Venäjän Rossija 1 -televisiokanava esitti Krimin valloituksesta kertovan filmin, jossa Putini uhosi olleensa vuosi sitten valmis määräämään Venäjän ydinaseet toimintavalmiuteen.
Venäjän EU-suurlähettiläs Vladimir Chizhov pöyhkeili Krimin niemimaan kaappaamisella Venäjän valtiollisen televisiokanavan lähetyksessä:
”Haluaisin kiinnittää huomiota siihen, miten valloitukseen suhtauduttiin lännessä. Tietysti he olivat kauhuissaan, sillä toimemme Krimillä löivät heidät ällikällä. Kaikista suurinta vaikutusta ei tehnyt kuitenkaan se, että valloitimme Krimin, vaan se miten sen teimme: nopeasti, tyylikkäästi, sotilaallisesta näkökulmasta ilman minkäänlaisia haittoja ihmisille.”
Suurlähettiläs Chizhovin muisti pätkii, sillä ei Krimin niemimaa Venäjälle siirtynyt sentään ilman ihmisuhreja, mutta toki paljon vähemmillä vainajilla päästiin kuin nyt itäisessä Ukrainassa sodittaessa.
EU-suurlähettilään lausunto herätti kysymyksen, että minkä maan Venäjä aikoo seuraavaksi vallata, kun se niin helposti sujuu. Lännessä on veikkailtu Baltiaa, jonne onkin jo siirretty symbolinen määrä Yhdysvaltojen taistelupanssarivaunuja. Kiihkeimmät ”putinistit” katsovat myös Suomen ja Puolan kuuluvan Venäjään.
Krimin valtaus tukee Venäjän suurta varustautumisohjelmaa.
Kuluneen vuoden aikana on Venäjän armeijaan liitetty kolmekymmentä Krimillä ollutta ukrainalaista joukko-osastoa ja koko Ukrainan laivasto takavarikoitiin. Näin Moskovan laivasto Mustallamerellä kasvoi kolmellakymmenellä aluksella. Samalla venäläiset vohkivat myös taisteludelfiiniosaston.
Kun Putin palasi sankarina julkisuuteen, niin hän oli käynnistänyt suuret sotaharjoitukset. Krimille lennätettiin ydinasein varustettavia pommikoneita, Kaliningradiin tuotiin Iskander-ohjuksia ja uusia Arktisen voimaryhmän joukkoja testattiin Suomen rajojen tuntumassa.
Puheet ovat puheita ja harjoitukset harjoituksia. Mutta sotaharjoitusten ajoituksella, laajuudella ja pitopaikoilla on omat viestinsä. Putin haluaa sanoa, että meitä pitää pelätä, vaikka olemme onnistuneet köyhdyttämään jo Krimin niemimaankin.
Kotimaahan suunnattu propaganda takoo kansan päähän ajatusta pahojen voimien piirittämästä Venäjästä. Muut ovat syyllisiä Venäjän ongelmiin.
Käväistäänpä välillä suomalaisessa kirjallisuudessa.
Nykyään kirjoja ilmestyy omakustanteina enemmän kuin aikaisemmin. Se johtunee siitä, että kirjan tuottaminen on tullut helpommaksi ja halvemmaksi.
Suomessa kustantajille tulee valtavat määrät käsikirjoituksia. Usein joutuu odottelemaan pitkään ennen kuin kirjoittaja saa vastauksen, julkaistaanko teksti vai ei. Suuri osa isoista kustannusliikkeistä on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen ja ne pyrkivät valitsemaan listoilleen varmoja bestsellereitä.
Hyviä käsikirjoituksia jää julkaisematta. Jotkut kirjoittajat ovat niin sitkeitä, että saattavat teoksensa julkisuuteen itse. Omakustanteina ilmestyy siis myös mielenkiintoisia kirjoja. Hyvä esimerkki on pari vuotta sitten julkaistu Angelina Kazmina-Björkbackan muistelmakirja Venäläinen onni, joka kuvaa sivistyneistöperheen elämää Stalinin aikoina.
Monessa mukana ollut toimittaja Kari Varvikko julkaisi muistelmansa omakustanteena. Luin kirjan Kääpiöitä ja jättiläisiä ja jäin miettimään, mitähän tästä kirjoittaisi.
Karin kirjassa lukijaa vastaan lappaa tapahtumia ja väkeä sellaisella vauhdilla, että mukana ei tahdo pysyä. Joidenkin mielestä naisiakin on mukana aivan liian paljon, osa myös valokuvina.
Sitten satuin tarttumaan Erkki Tuomiojan poliittisiin päiväkirjoihin vuosilta 1991–1994. Kirjan nimi on lupaavasti Siinä syntyy vielä rumihia (Tammi 2014, 680 s.).
Ja kuin tilauksesta Tuomiojan päiväkirjojen sivuillakin tulee vastaan Kari Varvikko. 11. maaliskuuta 1994 Erkki kirjoittaa:
”Tarjoamme iltapäivällä Piekassa syntymäpäiväaterian viime viikon lauantaina 50 vuotta täyttäneelle Kari Varvikolle. Istumme 2,5 tuntia kuuntelemassa Karin täydellisen sumeilemattoman itsekehun sävyttämää muistelointia. Se on hyvin samankaltaista kuin hänen isänsä jutut, mutta molemmat ovat sellaisia tyyppejä jotka osaavat kehua itseään tavalla, joka on enemmän hauska kuin vastenmielinen.”
Tuo yli kaksikymmentä vuotta vanha päiväkirjamerkintä sopii hyvin luonnehtimaan Karin muistelmiakin, jotka saavat toisen osan jo tänä keväänä.
Tuomioja ei ole pelkkä poliitikko, vaan myös historian tutkija. Tässäkin suhteessa päiväkirjat tarjoavat kiintoisia välähdyksiä. Erkki kertoo esimerkiksi lounaastaan Pekka Martinin kanssa:
”…Martin kertoo minulle uutena seikkana, että CIA oli Päivän Sanomien ensimmäinen ulkomainen rahoittaja. Näin pääsi tapahtumaan sen jälkeen kun SDP:n CIA-suhteet Väiski Leskisen ensimmäisen abortoituneen vuoden 1954 käännytysyrityksen jälkeen siirtyivät Leskiseltä Veikko Puskalalle, joka alkuaikoina sos.dem. oppositiossa mukana ollessaan hoiti CIA-rahaa Päivän Sanomille. Tämä vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja tilalle tuli neuvostorahoitus.”
Lopuksi tulee vielä uusi selitys Putinin katoamistempulle: Se oli tehokas tapa vetää huomio pois oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murhasta, jonka tutkinnassa oli ilmennyt kiusallisia käänteitä, muun muassa kiduttamalla hankittuja ja tunnustuksia.
Tässä alkaa kohta tulla Neuvostoliittoa ikävä.
uutiskirje 