Ranskalais-vietnamilaisessa tuotannossa Vihreän papaijan tuoksu (Mui du du xanh, 1993) kymmenvuotias päähenkilö Mui (Lu Man San) kävelee kotikylästään pääkaupunki Saigoniin. Hän asettuu palvelustytöksi isoon muusikkoperheeseen.
Tapahtumavuosi on 1951, Vietnam on irtautumassa Ranskan siirtomaan alaisuudesta. Poliittishistoriallinen puoli jää kuitenkin pimentoon, ohjaaja Tran Anh Hungin käsikirjoittama tarina keskittyy yksilötasolle. Kyseessä on perhe- ja rakkausdraama sekä päähenkilön kehitystarina.
Elokuva jakautuu ajallisesti ja paljolti myös sisällöllisesti kahteen osaan. Jälkimmäinen osa sijoittuu 1960-luvun alkuun, Mui on nuori nainen (Tran Nu Yen-Khe) ja palvelija toisessa osoitteessa. Siellä tarina yltyy ennen pitkää kipakaksi kolmiodraamaksi.
Tapahtumissa kohtaavat eri maailmat saman katon alla enimmäkseen valoisten tähtien alla. Palvelijoiden ja isäntäväen luokkaerolla ei mekasteta, asiaan suhtaudutaan toteavalla asenteella ja itämaisella tyyneydellä. Piirre lävistää koko visuaalisesti häikäisevän elokuvan. Näin hillityn runollisesti arkisia juttuja lähestyvää elokuvaa tapaa harvoin.
Asia huipentuu toisella osuudella. Tuolloin on tarjolla niin sanotun puhtaan elokuvan juhlaa. Replikointi on vähissä, kuvat ja vivahteikas ääniraita puhuvat puolestaan.
Vihreän papaijan tuoksu. Yle Teema keskiviikkona klo 22.00