Viimeinen sana
Suuri joukko kansalaisista epäröi äänestämistä. Miksi äänestää, jos vaaleilla ei ole mitään merkitystä? Muutama viikko sitten tehdyn TNS Gallupin mukaan joka toisen kansalaisen mielestä äänestämällä eduskuntavaaleissa ei voi vaikuttaa. Suurten puolueiden kannattajat uskovat muita useammin, että puolueet ylipäänsä ajavat kansalaisille tärkeitä asioita. Tulos on pelottava ja haastava.
Nyt odotetaan yllätysvaaleja. Kantaansa epäröivät voisivat sekoittaa koko pakan äänestämällä. Entä jos kaikki epäröivät työttömät, pienipalkkaiset, nuoret ja pienyrittäjät rynnistäisivätkin vaaleissa? Millainen eduskunta saataisiin?
Moni nykyinen kansanedustaja lentäisi eduskunnasta kuin leppäkeihäs. Epävarmat äänestäjät lähtevät hakemaan muutosta. Viime vaaleissa muutoshalu ja protesti kanavoituivat perussuomalaisiin ja osittain vasemmistoliittoon. Nyt näyttää keskusta keräävän epäröivien äänet. Myös vasemmistoliitosta haetaan muutosta.
Kantaansa epäröivät voisivat sekoittaa koko pakan äänestämällä.
Äänestäjät pettyivät syvästi nykyiseen eduskuntaan vielä aivan viime vaiheessa. Eduskunta äänesteli – pääministeri Alexander Stubbin naureskelun siivittämänä – kuin hollituvassa, hallitus eturintamassa omia esityksiään vastaan.
Jonkun ne päätökset on tehtävä, sanoo Jyväskylän valtio-opin professori Kari Palonen tuoreessa Kuka hullu haluaa poliitikoksi? -kirjassa. Palonen on saanut Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn toimittamassa haastattelukirjassa parlamentarismin puolustajan viitan.
Hienoa, että parlamentarismin puolustajia löytyy. Politiikkaa kovinkaan analyyttisesti erittelemättä se kuitataan usein julkisessa keskustelussa epäilyttäväksi. Palonen sanookin demokraattiseen prosessiin kuuluneen sen syntyhetkistä lähtien syytökset poliitikkojen mädännäisyydestä, kyvyttömyydestä ja laiskuudesta.
Eduskunnan jättävällä ja muiden yläpuolelle itsensä asemoivalla Osmo Soininvaaralla on oma missionsa: politiikka on tyhmistynyt. Poliitikot ovat menettäneet kansalaisten tuomion pelossa kykynsä tehdä päätöksiä. Hän syyttää eritoten eduskunnan tyhmistämisestä sosiaalidemokraatteja, jotka ovat kilpailleet perussuomalaisten kanssa perussuomalaisuudesta. Demarit tuskin allekirjoittavat tätä väitettä.
Blåfieldin ja Rädyn kirjassa pohditaan myös poliitikkojen kinkkistä suhdetta mediaan. Soininvaaralaisittain ilmaistuna tyhmistyminen näkyy myös poliitikkojen suhteessa mediaan. Vaikka asiat monimutkaistuvat ne pyritään yksinkertaistamaan politiikassa. Tästä osa vastuusta kuuluu asioita yksinkertaistavalle medialle.
Aika ajoin nousee huoli, että saavatko puolueet kasattua vaaleissa maan parhaat voimat eduskuntaan. Perusteeksi esitetään kansanedustajien liian huonoja palkkioita, epäkiitollista kusitolpan virkaa ja rahalla käytävää kampanjointia, joka avaa ovia niillekin, jotka eivät muutoin ylittäisi eduskunnan rappusia.
Aina voi spekuloida, mutta kansalaiset tekevät valintansa. Valitettavan vinoksi valinnan tekee se, että hyvätuloiset ovat määräävässä asemassa valinnoissa yksinkertaisesti siitä syystä, että he äänestävät muita innokkaammin. Tämä trendi on vahvistunut vuosikymmenten kuluessa ja äänestysaktiivisuuden hiipuessa.
Politiikassa olisi tilaa politiikan ulkopuolisille, yhtenä esimerkkinä Paleface, jota on kysytty useaan otteeseen mukaan politiikkaan. Blåfieldin ja Rädyn haastattelema räppäri Paleface – muusikko Karri Miettinen – perustelee omaa päätöstään pysyä politiikan ulkopuolella sillä, että ”mulla on tarve tehdä jotain”.
Valitettavan moni ajattelee, etteivät poliitikot tee muuta kuin ajavat omaa etuaan. Parlamentarismi – ja poliitikot – tarvitsevat myös puolustajansa, ja äänestäjänsä. Palosen sanoin: jonkun on asioista päätettävä. Demokraattisessa yhteiskunnassa se on kansan itsensä valitsema eduskunta.
uutiskirje 
