Viimeinen sana
Lapsiin kohdistuva rasismi ei ole uusi tai edes vaiettu asia Suomessa. Sitä on tutkinut muiden maussa sosiaaliantropologi Anna Rastas, joka toteaa jo vuonna 2007 väitöskirjassaan, että lapsen poiketessa ulkonäöltään kantaväestöstä nimittely, syrjintä ja jopa väkivaltainen kohtelu on Suomessa yleistä. Lasten välisestä rasismista sen sijaan ei paljon puhuta.
Muukin kuin valkoihoinen lapsi voi elää Helsingissä kohtaamatta suoranaista rasismia. Kolmen tummaihoisen lapsen kantasuomalainen äiti sanoo, että hänen perheensä on onnekas, koska ei ole törmännyt rasismiin. Hän uskoo, että rasismia on ollut, mutta sen verran lievänä, että lapset eivät ole tajunneet, mistä on kyse.
Onneksi lapset eivät seuraa samoja medioita kuin aikuiset.
Hän kuitenkin painottaa tietävänsä, että räikeää ja lapsiinkin kohdistuvaa rasismia esiintyy.
Hän sanoo, että onneksi lapset eivät seuraa samoja medioita kuin aikuiset. Näin kymmenvuotiaskin voi vielä pysyä onnellisen tietämättömänä rasismista Suomessa.
Yhtä onnekas ei ollut pukinmäkeläinen kymmenvuotias, jonka kaksi teinityttöä pahoinpitelivät vajaat kaksi viikkoa sitten. Pahoinpitelyä edelsi rasistinen solvaaminen.
Tapauksen jälkipuinnista syntyi kaksi huomiota. Ensinnäkin monet erilaisissa keskusteluissa korostivat, että kyse on lapsista ja lapset nyt nahistelevat. Että lapsia ei voi sanoa rasisteiksi, koska lasten tekemiset toistavat sitä, mitä kotona on opittu.
Näinhän se pitkälti on. Lisäksi vielä 15-vuotiainakin lapset ovat todellakin lapsia, haluaisivat tai eivät, mutta myös jo rikosoikeudellisessa vastuussa tekemisistään.
Toinen huomio Pukinmäen tapauksesta oli se, että julkinen keskustelu siitä lähes tyrehtyi alkuunsa. Mitä näistä puhumaan, kun poliisikin Helsingin Sanomissa totesi, että ”tuollaista lasten välillä tapahtuu vähän väliä”.
Olisi voinut käydä toisin ja herätä laaja keskustelu siitä, miten ihmeessä tuollaista tapahtuu vähän väliä.
Alussa mainitsemani äiti suhtautuu kaksijakoisesti menossa olevaan laajaan media- ja kansalaiskeskusteluun rasismista. Hän ei pidä siitä, että kaikki asiat peilataan rasismin kautta.
– Ihmisten etnisyys on pinnalla ja sitä kautta määritellään monia asioita, hän sanoo.
– Jollain tavalla se, että rasismi on koko ajan kaikkien huulilla, vähän ärsyttää. Toisaalta se on hyvä asia, mutta toisaalta se myös itseään lietsomalla ruokkii sitä ajattelutapaa, että kaikesta voidaan koko ajan syyttää maahanmuuttajia.
Ja maahanmuuttajilla tarkoitetaan kaikkia, jotka eivät ole valkoisia.
– Ikään kuin minun lapseni eivät muka olisi sataprosenttisesti suomalaisia, vaikka ovat syntyneet Suomessa, heillä on suomalainen äiti ja isovanhemmat ja he ovat olleet suomalaisessa päiväkodissa ja käyneet suomalaisen koulun.
uutiskirje 
