Viimeinen sana
Poliittisen keskustelun persuuntuminen on muun muassa sitä, että kun rasistit heiluttavat täällä jo muutakin kuin sanansäilää, niin syytetään ääripäiden hallitsevan keskustelua. Uudenlaisen poliittisen korrektiuden nimissä ketään ei saa sanoa rasistiksi sanomatta, että kyllä vikaa on heidän vastustajissaankin.
Ääripäistä ovat puhuneet ainakin kokoomuksen Ben Zyskowicz viime perjantaina A-Studiossa, pääministeri Juha Sipilä Pääministerin haastattelutunnilla ja valtiovarainministeri Alexander Stubb eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Kukaan ei täsmentänyt, mikä on se toinen ääripää, kun oletuksena on, että heidän mielestään toinen on rasistien kuoro.
Onko ääripää kovassa nousussa oleva nuivuuden vastapaino – vapaaehtoiset, jotka auttavat kotimaidensa väkivaltaa ja vainoa pakenevia? Vai ne, jotka sanovat rasismia rasismiksi? Vai ne tuhannet, jotka kokoontuivat eri kaupungeissa sanomaan yhteen ääneen ei Olli Immosen ja kaltaistensa vihapuheisille taistelumanifesteille?
Täällä suosiota kalastellaan saituudella, leimaamisella, syyttelyllä, pilkunviilaamisella ja välinpitämättö- myydellä
Yhä rajummaksi muuttuvassa maahanmuuttokeskustelussa ääripäitä on vain yksi. Se levittää pelkoa, vihaa ja vääriä tietoja. Se käyttää natsilippuja ja halveksii ihmisyyttä.
Ben Zyskowicz vähätteli tilannetta samassa A-Studiossa vertaamalla nykyistä keskusteluilmapiiriä 1990-luvun alkuun. Silloinkin oli suuria mielenosoituksia ja vihaisia puheita, hän sanoi.
Tämä päivä on täysin toinen. On totta, että 1990-luvun laman aikaan ilmassa oli vihaakin, mutta se ei kohdistunut tavallisiin ihmisiin, vaan siihen pieneen joukkoon, joka oli vastuussa päätöksistä.
Ero huonompaan suuntaan on valtava. 1990-luvun alun kiihkeässä ilmapiirissä yksilöitä ei lietsottu toistensa kimppuun ihonvärin tai syntyperän perusteella. Yksittäisiä tapauksia tietysti oli, kuten Joensuun skinit, mutta ei sellaista systemaattista kiihotusta kuin nyt.
Syitä eroon on kaksi ylitse muiden. Ensinnäkään ei ollut poliittista liikettä, joka perustaa kannatuksensa keräämisen ennakkoluulojen levittämiseen ja tavallisten ihmisten asettamiseen toisiaan vastaan. Eikä ollut sosiaalista mediaa, jossa puolitotuudet ja suoranaiset valheet leviävät ja monistuvat.
Tämän yhden ääripään vahingot on nyt yritettävä minimoida. Hyvän neuvon suhtautumisessa pakolaiskriisiin antoi Helsingin yliopiston tutkija Jarmila Rajas Politiikasta.fi -verkkosivulla alkuviikolla: ”… huomiota herättävää on inhimillisyyden puute. Esimerkiksi katolisissa maissa pakolaisten inhimillinen hätä on selkeämpi huolenaihe, josta Suomessa harvalla poliitikolla on rohkeutta tai halua puhua. Täällä suosiota kalastellaan saituudella, leimaamisella, syyttelyllä, pilkunviilaamisella ja välinpitämättömyydellä.”
Saksan liittokansleri Angela Merkeliltä kuultiin selvää puhetta maanantaina: ”Kehotan kaikkia pysymään kaukana heistä, jotka ovat täynnä kylmyyttä ja vihaa.”
Merkel ei puhunut ääripäistä mitään. Suomalainen arvojohtaja ei samaan pysty, koska hän mieluummin myötäilee sitä ainoaa ääripäätä.