Maamme kilpailukyvyn väittää porvari olevan kiinni työkustannuksista. Se väite ontuu, koska tilastojen mukaan palkkojen osuus tehdastuotannossa on Suomessa pienempi kuin Ruotsissa ja lähes neljänneksen pienempi kuin esimerkiksi Saksassa.
Tietoisesti ei kiinnitetä huomiota siihen, mikä vaikuttaa palkkatasoon. Palkkatason on turvattava riittävä ostovoima elämiseen. Ostovoimaan vaikuttavana toisena tekijänä on hintataso. Miksi tes-neuvotteluissa kukaan ei nykyisin kajoa hintatason alentamiseen tai edes sen vakauttamiseen hintasulkusopimuksella?
Maamme vähittäishintataso alkoi vuonna 1987 nousta tukkuhintaa enemmän ja erityisesti EU-liitoksen ja euron tulon jälkeen hinnat karkasivat. Tämä on mahdollistanut suurten automarkettiketjujen luomisen. Ei kuluttaja kaipaa joka puolelle idea-parkkeja asioidakseen. Rakentaminen ja lämmitys maksaa. Myös kohtuuttomat kaupan voitot kuluttaja maksaa. Lisäksi kaupunkikeskusten liiketilat tyhjenevät asiakaskadon myötä.
Tes-neuvottelussa on otettava tiukka linja työläisen elintason turvaamiseksi. Se vaatii hintatason lukitsemista kohteittain ja myös alentamista, jolloin on hyväksyttävissä ennakoitua elinkustannusindeksiä pienempi palkkaratkaisu.
On kuitenkin muistettava, että hintasulku ja hinnanalennukset alentavat elinkustannusindeksiäkin. Kesken kauden palkkojen muutoksia voi tehdä hintaindeksin laskiessa enemmän kuin mahdollinen palkkatason lasku.
Tavoitteena on oltava euromaita alempi inflaatio. Silloin työn hinta meillä alenee alueella oleviin kilpailijamaihin verraten, ja se luo kilpailukykyä. Siinä maksumiehinä ovat mukana muutkin kuin palkansaajat ja pienituloiset.
Toinen neuvottelukohde on oltava 30-tuntinen tai nelipäiväinen työviikko, jolla työllistyy suuri joukko työttömiä kasvattamaan kulutusta. Ehkä lyhennettyyn on mentävä portaittain kuten 40-tuntiseen menimme.
Tietotekniikka ja robotit vievät työpaikat, mikä on ennakoitava riittävän suurella työviikon lyhennyksellä. Vain lyhyt työaika luo työtä tasapuolisesti. Tasapuolisuus luo myös yhteiskuntarauhaa.
uutiskirje 
