Pääministeri Sipilän ja työnantajaliittojen tarjouksissa laaja-alaisesta sopimuksesta tuli pikavauhtia kaksi ”harakiria”. Puuha jäi mahtailevan propagandan asteelle. Kiristäviä uhkauksia tarjottiin Rafael Haarlan malliin, aivan kuin elettäisiin uutta ja synkkää 1930-lukua.
Sipilää entisenä työnantajana viehättää omistajavallan saneluoikeus työsuhdeasioissa. Työmarkkinakentän historia on täynnä tapahtumia, joissa palkansaajapuoli on pysäyttänyt tuotannon hetkeksi tai pitemmäksikin ajaksi saadakseen tasa-arvoisen keskusteluaseman.
Oman työhistoriani aikana tuo työnantajien ylimielinen törkeys tuli silloin tällöin arkipäiväisesti esiin. Erittäin ikävää oli joutua 1960-luvun ay-liikkeen hajanaisuuden vuosina kokemaan suuryhtiöiden rahoitus- ja kenttätuki hajotusvoimille.
Yhäti näkyy EK:n Häkämiehen haavekuvissa sellainen paikallistason sopiminen, jossa työnantaja asettelee alistetut työläiset kilpailemaan keskenään työnantajan suosiosta halvemmilla palkka- ja työehdoilla. Pärstäkerroin työvälineenä on mainio keino hajottaa ay-liikkeen jäsenistöä.
SAK:n ja ammattiliittojen johtohenkilöt ovat tuoneet toistuvasti esille neuvotteluoikeuksien parantamisasian. Huono yt-laki heikensi ratkaisevasti tasavertaisuuspyrkimyksiä työmarkkinaongelmien ratkonnassa. Yritysten tuottavuuspyrkimykset edellyttäisivät parhaan tuloksen saavuttamiseksi koko henkilökunnan panosta. Sen tavoittamiseksi on olemassa keinoja ja menetelmiä, joissa inhimillisyys nostaa tekemisen halua ja osaamista.
Tarvitaan lähidemokratiaa, toistensa kunnioitusta, koulutuksen lisäämistä ja koulutusohjelmien rakentamista tasa-arvoisuuden pohjalta. Toiminnan demokraattisia valvontamuotoja on kehitettävä hallinnon ja suoritustason eri asteikolla. Suomalainen oikeustaso on jo sillä korkeudella, ettei pelkällä hokemisella viennin vetotehokkuuden nostamisesta mitään saavuteta, jollei yhteiskunnan rakenneuudistusta lähidemokratian suuntaan toteuteta. Ristiriitojen kärjistämisen estämiseksi tarvitaan osapuolien tasa-arvoisuus.
Työväenliikkeelle ja ammattiyhdistysjohtajille suosittelen 1970-luvun alkuvuosien yritysdemokratiakamppailun historiikin perusteellista lukemista, ettei sorruta poliittisesti lyhytnäköisten konsensuspuuhien toistamiseen.
Meidän ei tarvitse mennä Esko Ahon mukana Siperiaan oppia hakemaan. SDP:n kannattaa tutkia työväen osuuskauppaliikkeen henkisen ja aineellisen tuhon tekijöitä. Ilmeisesti on tarvetta laajempaan ideologiseen pohdintaan, pystyykö vasemmisto luomaan omaehtoista taloudellista toimintaa, jota myös lähidemokratian avulla valvotaan ja kannustetaan.
Koko vasemmiston on tarpeen rehellisesti tunnustaa puutteensa ja virheensä ja lähteä sen jälkeen rakentamaan uutta ja tuoretta demokraattista sosialismia.
Luokkataistelua tässä käydään joka päivä, taistelun kuviot vain sanelee raaka ja armoton suuri raha, kapitalistinen järjestelmä.
Populistisella keikailulla ei ole mitään tekemistä yhteiskuntaongelmien ratkomisen kentässä. Arhinmäki sanoi 28.8. tv:n ajankohtaisohjelmassa, että pitää pureutua todellisiin ongelmiin. Niin pitää, ja sanomista voi vielä terävöittääkin.