Kun Martta Koskinen (1896–1943) eli aikuisuuttaan, Suomen demokratia oli vaillinainen. Näin toteaa Koskisesta kertovan Ompelijatar-dokumentin ohjannut Ville Suhonen.
– Ei silloin kovin paljon tarvinnut ajatella toisin, kun jo joutui valtiovallan ja oikeusvallan silmätikuksi. Sananvapaus oli rajoittunut, ja esimerkiksi vasemmistolaisen kirjallisuuden julkaiseminen oli aika vaikeata.
Suhonen mainitsee myös Valtiollisen poliisin eli Valpon urkintakoneiston sekä kirjesensuurin. Martta Koskisen kaltaisilla toisinajattelijoilla oli ahtaat oltavat. Koskisen kohdalla ahtaat oltavat kiristyivät äärimmilleen, aina vakoilusta langetettuun kuolemantuomioon saakka. Tuomio pantiin täytäntöön syyskuussa 1943.
Sitä ennen Koskinen oli istunut vankilassa moneen otteeseen. Ensimmäisen kerran jo vuoden 1918 tapahtumien jälkeen. Niihin Koskinen osallistui punakaartin jäsenenä.
Historia eläväksi
Ompelijatar sai ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla. Viikonloppuna se nähdään myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, maanantaina 28. syyskuuta Martta Koskisen juhlanäytöksessä Helsingin Kino Sherylissä ja lokakuussa ympäri Suomea.
Dokumentti nähdään valkokankailla, mutta vain erikoisnäytöksissä suurimmissa kaupungeissa. Historiasta ammentava dokumentti ei kiinnostanut suuria elokuvalevittäjiä. Suhonen mainitsee, että rahoitusmahdollisuudetkin ovat kansallisen aiheen kohdalla rajalliset. Ulkomaista rahoitusta puolikuuron ja köyhän suomalaisen vasemmistolaisnaisen tarinalle on turha odottaa.
Suhosen mielestä Suomessa pitäisi kuitenkin tuoda kansallisia aiheita enemmänkin esille elokuvan keinoin.
– Suomessa tehdään hirveän vähän historiadokumentteja, liian vähän. Meille ei synny oikein semmoista perinnettä, että käsiteltäisiin näitä aiheita, että syntyisi keskustelua. Elokuva on niin suora väline, dokkarintekijä voi tuoda historian iholle. Eivät kaikki jaksa lukea monisatasivuisia tutkimuksia ja väitöskirjoja.
Samaan aikaan Suomessa myös perussuomalaiset puhuvat taidekeskustelussa kansallisten aiheiden puolesta. Suhosen dokumentti ei kuitenkaan eheytä kansallista identiteettiä tai vahvista kuvaa kansallisesta konsensuksesta, päinvastoin. Se esittää kuvan Suomesta, jossa erimielisyys on epätoivottua ja vaarallista.
Sodankylän elokuvajuhlilla joku kysyikin, miten Suhonen osasi ajoittaa dokumenttinsa juuri sopivaan aikaan, polarisoituneeseen nykytilanteeseen.
– Sanoin, että olisi tämä voinut tulla viisi vuotta sittenkin. Rahoituspäätökset kuitenkin venyivät. Rahoittajat olivat sitä mieltä, että tämä aihe kyllä jaksaa odottaa.
Ei maanpetturi, eikä sankari
Sodankylän elokuvajuhlien näytöksessä käytettiin myös toisenlaisia äänenpainoja. Suhoselta kysyttiin, miksi hän teki elokuvan maanpetturista ja mikä on hänen oma puoluekantansa.
– Tämä oli sitten vielä raportoinut näytöksen Hommaforumille ja kommentoi, ettei tämä elokuva hänen mielestään ole dokumentti vaan pamfletti.
Suhonen osasi odottaa myös närkästynyttä vastaanottoa. Neljä vuotta aiemmin hän teki dokumentin Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941–42, joka kertoi jatkosodan aikaisista sotavankileireistä.
– Kyllä silloin jo huomasin, että keskustelun vastapuoli ei aina ymmärrä eikä kuule, mistä puhutaan. Se on lähestulkoon sama, mitä heille sanoo. Heidän tehtävänään on yrittää vain vaientaa.
Runsaaseen arkistomateriaaliin, muun muassa Valpon ylläpitämiin rekistereihin ja merkintöihin nojaavan Ompelijattaren sävy on pamfletti-syytöksistä huolimatta maltillinen. Suhonen sanoo, että ei halua nostaa ketään sankariksi, mutta muistuttaa, että dokumentin painotukset ovat aina tekijän tulkintaa. Koko tarina ei sellaisenaan yhteen elokuvaan mahdu.
Ehkä siksi hän suunnittelee Koskisesta myös kirjaa.
Ompelijatar ma 28.9. klo 18 Kino Sheryl, Arabiankatu 8, Helsinki. Elokuvan jälkeen keskustelu, jossa ovat mukana historiantutkijat Elina Katainen ja Jari Sedergren sekä ohjaaja Ville Suhonen. Tilaisuuden juontaa Veli-Pekka Leppänen.Ompelijatar kiertää elokuva-teattereissa loka-marraskuussa. Esityspaikat ja -ajat: www.ompelijatarelokuva.fi.
uutiskirje 