Agentti 007:ään ei sovi ainakaan määritelmä ”salainen”. Ian Fleming synnytti James Bondin vuonna 1953 romaanissa Casino Royale. Valtaisaan, edelleen jatkuvaan maineeseen agenttimme kiihdytti kymmenen vuotta myöhemmin käynnistyneessä elokuvasarjassa, jonka uusin osa, Spectre sa ensi-iltansa perjantaina. 007 on maailman tunnetuimpia tuotemerkkejä.
James Bondissa viehättää varmasti moni asia, mutta vähäisin eivät ole Q-osaston hämmästyttävät kapineet, joilla hänen majesteettinsa salaisen palvelun agentti on selvinnyt kymmenistä konnista ja pelastanut maailman varmalta tuholta parikymmentä kertaa.
Hauskinta tässä on se, että monet mielikuvituksellisilta vaikuttavat vehkeet ovat oikeastikin olemassa tai ainakin teknisesti mahdollisia.
Aston Martin muuttuu nappia painamalla näkymättömäksi.
Lois H. Greshin ja Robert Weinbergin kirja James Bondin pelit ja vehkeet (Edita) olisi jokaisen Bond-fanin toiveuni, jos sen ulkoisessa esillepanossa olisi nähty edes pikkuisen vaivaa. Tällainen kirja vaatisi ehdottomasti näyttävän kuvituksen sekä niistä elokuvien Bond-välineistä että niiden vastineista todellisuudessa. Nyt kirja on kuitenkin harmaa ja halvan näköinen.
”En koskaan vitsaile työstäni”
Mutta asiasisällöltään James Bondin pelit ja vehkeet on kyllä täyttä rautaa. Tekijöiden intohimo sekä James Bondia että tiedettä kohtaan tulee täysin selväksi ja monet kerrat nähtyjä 007-elokuvia katsoo vielä kerran uusin silmin kirjan ansiosta.
Vakoilu ja tekniset apuvälineet ovat kuuluneet yhteen aikojen alusta lähtien. Ensimmäinen vakoiluvempele saattoi olla spartalaisten käyttämä patukka, jonka ympärille salakielinen viesti kiedottiin. Vastaanottaja pystyi lukemaan sen samanlaisen patukan avulla.
Näkymätöntä mustetta käytettiin jo 1780-luvulla. Kenraali George Washington määräsi silloin perustettavaksi Culper Ring -nimisen vakoojaorganisaation, joka käytti tätä modernia menetelmää. Culper Ringillä oli myös jonkinlainen yhteys James Bondiin, sillä sen agentit nimettiin kolminumeroisilla koodeilla.
Varsinainen teknologia tuli kuvioihin mukaan ensimmäisessä maailmansodassa, jolloin britit kehittivät Q-alukset (!) saksalaisten sukellusveneiden turmioksi. Q-alukset ja niiden miehistö esittivät tavallisia merenkävijöitä. Kun sukellusvene nousi pintaan, niiden aseistus otettiin esiin ja fritzit tulitettiin upoksiin.
Saksalaiset tosin vastasivat tähän siirtymällä upottamaan brittialuksia sukelluksista käsin torpedoin.
”Aikuistu jo, 007”
Toinen maailmansota ja sen jälkeen kylmä sota merkitsivät vakoiluteknologian etenemistä harppauksittain. Kamera mahdutettiin rannekelloon, brittiagentit käyttivät Bondeistakin tuttua veistä kengän kannassa ja CIA puolestaan kehitti kyynelkaasukynän. Itä-Saksan Stasi kehitti savukepakkauksen, jossa oli kamera, KGB solmiokameran. Kultasormi-elokuvasta tuttu kengänkantaan sijoitettava lähetin oli sekin KGB:n innovaatio.
Bond-elokuviin Q-osaston ihmelaitteet tulivat verraten myöhään. Esikoiselokuvassa Tohtori No 007 pärjäsi Walther PPK -pistoolillaan ja 007 Istanbulissa -elokuvassa hänellä oli lisäksi kameranauhoitin.
Kultasormessa Aston Martin oli varustettu vaikka millä laitteilla, mutta varsinaisesti varustelu pääsi vauhtiin vasta elokuvissa Pallosalama ja Elät vain kahdesti. Niissä Bondin varustelaukusta löytyi paineilmaohjuksia, geigermittarirannekello, lentoreppu sekä tappavan piikin ampuva savuke.
KGB muuten kehitteli samoihin aikoihin huulipunan, jolla pystyi ampumaan yhden luodin.
”Älä koske siihen, se on lounaani”
Sitten ovat nämä ihan mahdottomat laitteet, autot varsinkin, joita Bond-elokuviin alkoi ilmestyä 1970-luvun alussa. Kultaisessa aseessa konna pakenee autolla, joka kesken takaa-ajon muuttuu lentokoneeksi. 007 rakastettuni -elokuvassa taas James Bondilla on huippuvälineenä sukellusveneeksi muuttuva auto.
Paitsi että lentäviä autoja patentoitiin Yhdysvalloissa viime vuosisadalla kymmeniä. Ensimmäinen, Autoplane, keksittiin jo vuonna 1917. Se ei tosin varsinaisesti lentänyt, mutta pääsi jonkin kerran ilmaan.
Robert Fultonin vuonna 1946 kehittämä Airphibia sen sijaan toimi. Se olikin lentokone, jolla pystyi ajamaan myös maantiellä. Siivet ja peräsimen sai irti viidessä minuutissa. Airphibian lentonopeus ylsi 190 kilometriin tunnissa, maantiellä se pääsi 80:een.
Rahoitusta Fultonin keksinnölle ei kuitenkaan löytynyt.
Moulton Taylor jatkokehitteli Fultonin keksintöä. Hän rakensi Aerocarin, laitteen, jolla saattoi ajaa maantiellä, nousta ilmaan ja palata taas maahan. Siipien ja peräsimen irrottaminen maantieajoa varten teki siitäkin epäkäytännöllisen eikä se päässyt laajempaan valmistukseen. Suurrikollinen Scaramanga käyttää Kultaisessa aseessa lentoautoa, joka muuttuu autosta lennokiksi – no, lennossa. Lois H. Grestin ja Robert Weinbergin mielestä Scaramangan laite on juuri Aerocar.
”Sinulla on lupa tappaa, ei rikkoa liikennesääntöjä”
Myös James Bondin sukeltavan Lotus-auton kaltaista vedenalaista kulkuneuvoa suunniteltiin samoihin aikoihin, kun elokuva tuli ensi-iltaan.
1970-luvulla alkanut kehitystyö putkautti maailmaan Bionic Dolphinin vuonna 1992. Kyseessä on auto, joka liikkuu sujuvasti myös veden alla. Ringspeed Splash on urheiluauto, joka hydrauliikan ja kantosiipijärjestelmän ansiosta muuttuu veneeksi. Bond Aquada on auton ja pikaveneen yhdistelmä.
Miljonääriseikkailija Richard Branson ajoi Aquadalla Englannin kanaalin poikki tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa kesällä 2004.
Uusin superauto nähtiin elokuvassa Kuolema saa odottaa. Siinä Aston Martin muuttuu nappia painamalla näkymättömäksi.
Täysin epäuskottavaa? Paitsi että kyseinen optinen suojaväri on olemassa olevaa teknologiaa, joka saadaan aikaan auton rakenteisiin sijoitettavilla tuhansilla pikkuruisilla digikameroilla, joilla laite ”piiloutuu” maisemaan.
”Tästä olen erityisen ylpeä”
Hämmästyttävien autojen lisäksi Bond-fanien mieltä kutkuttavat agentin henkilökohtaiset apuvälineet. Näinä digitaalisten erikoistehosteiden aikana mikään ei tietysti tunnu miltään, mutta menneinä vuosikymmeninä asiat olivat toisin.
Vuonna 1965 James Bond pakeni paikalta selkäreppuraketilla elokuvassa Pallosalama.
Ikimuistoinen lentolaite ei ollut fantasiaa, vaan toimivaa tekniikkaa. Sellaista oli 1950-luvulla alettu kehitellä kuinkas muuten armeijan tarpeisiin ja vuonna 1960 Wendell F. Moore -niminen tiedemies sai kehiteltäväkseen laitteen.
20. huhtikuuta 1961 Mooren rakettivyöllä tehtiin 13 sekuntia kestänyt 34 metrin lento. Mutta koska lentolaite nousi kuumalla paineistetulla höyryllä ilmaan, se oli epäkäytännöllinen. Agentti oli suuressa vaarassa saada pahoja palovammoja sitä käyttäessään. Polttoainettakin riitti vain 20 sekunnin pyrähdykseen, joten Mooren laitteelle ei ollut käyttöä.
Toimiva ratkaisu sen sijaan voisi olla vuonna 2000 valmistunut Solo Trek XFV, yhden ihmisen raketti, jolla yhdellä tankkauksella lentää 240 kilometriä. Laitetta kehittäneeltä yritykseltä loppuivat kuitenkin rahat kesken ja sen prototyyppiä kaupiteltiin huonolla menestyksellä verkkokauppa eBayssa.
Ehkä ihmiskunta ei lopulta tarvitse henkilökohtaista lentoreppua?
”Pitääkö sinun koskea kaikkialle?”
Vuoden 1971 elokuvassa Timantit ovat ikuisia 007 oli vuosikymmeniä edellä aikaansa. Yksi elokuvan vekottimista oli äänisyntetisaattori, jolla arkkikonna Blofeld muutti ääntään.
Omana aikanaan laite oli mahdoton, mutta nykyään puheentunnistusohjelmat alkavat olla arkipäivää kenen tahansa kotitietokoneessa.
Samassa elokuvassa valehenkilöllisyyden turvin esiintyvä James Bond harhauttaa vastustajiaan väärennetyillä sormenjäljillä. Sormenpäihin on lateksikalvoilla kiinnitetty toisen miehen sormenjäljet.
Ihan perusvaruste, väittää Q, mutta niin ei ollut vielä vuosikymmeniin.
2002 japanilaiset tutkijat esittelivät tekosormenjälkiä, jotka harhauttivat sormenjälkiskannerin neljässä tapauksessa viidestä. Ihan hyvä, mutta ei kyllin hyvä salaiselle agentille, jonka henki on pelissä.
Vuotta myöhemmin saksalainen hakkerikaksikko Starbug ja Lisa esitteli Berliinissä menetelmän, jossa sormenjälki otetaan bondilaisittain talteen graffitijauheella ja teipillä. Sitä parannellaan. Lopullinen kuva siirretään nestemäisen lateksin pinnalle ja lateksi kiinnitetään käyttäjän sormenpäähän.
Hakkereiden mukaan valesormenjäljet toimivat mainiosti.
James Bondin pelit ja vehkeet on välttämätöntä oheislukemistoa kaikille 007:n ystäville, mutta kattavuudestaan huolimatta se jättää vastaamatta muutamaan olennaiseen kysymykseen: kun roistot virittävät ydinpommin, niin alkaako siinä todella kolminumeroinen numerosarja juosta kohti nollaa eli laukeamishetkeä? Ja laukeaako pommi, jos katkaisee väärän värisen johdon? Ja pysähtyykö se, jos katkaisee oikean?
uutiskirje 