Paavo Arhinmäki ilmoitti viime lauantaina, ettei ole enää käytettävissä puolueen puheenjohtajan tehtäviin. Itse olen odottanut ilmoitusta jo jonkin aikaa. En sen takia, ettei Paavolla olisi luottoa, mutta uusi elämäntilanne luo haasteita ja seitsemän vuotta puolueen johdossa on tarpeeksi.
Puolue on johtajansa näköinen. Puheenjohtajalta pyydetään haastattelut ja hänet nostetaan puolueen ykköspaikalle. Näin on tehtävä, jotta johtaja pysyy kiinni päivän politiikassa ja pystyy reagoimaan nopeasti.
Paavosta puheenjohtajana ihmisille jäävät mieleen anarkismi, graffitit, jalkapallo, jääkiekko ja Venäjä. Nämä siksi, että media nosti ne esiin. Ja monesti kysyttiin myös, missä Paavo ei ole. Paavo ei ollut Savonlinnan oopperajuhlien satavuotisjuhlissa eikä musiikkitalon avajaisissa. Paavo nauttii hiphopista ja urheilusta, jotka myös kuuluvat kulttuuriministerin alaisuuteen.
Vähemmälle huomiolle jäävät puolueen saavutukset poliittisella kentällä. Ei ole mediaseksikästä kertoa kuinka puolue onnistui hallituksessa torjumaan yhteiskunnan heikko-osaisiin kohdistuvia leikkauksia. Kunnallisverotukseen saatu progressio, toimeentulotuen tasokorotus, työmarkkinatuen tarveharkinnasta luopuminen ja pääomaverotuksen kiristäminen ovat saavutuksia, joista eniten taisi mediassa saada tilaa pääomaverotuksen kiristäminen.
Puheenjohtajapeli on avattu, ainut joka on virallisesti ilmoittanut halukkuutensa tehtävään on Jari Myllykoski, mutta media on nostanut mukaan kolme naista. Li Anderson, Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen eivät ole vielä kantaansa ilmaisseet virallisesti, mutta he varmasti ilmoittavat päätöksensä ajan ollessa kypsä. Onko kesäkuussa valittava puheenjohtaja näiden nimien joukossa, selviää ensi kesänä Oulussa pidettävässä puoluekokouksessa.
Puolueen linjasta on käyty keskustelua jo pitemmän aikaa: vihreyttä, punaista, radikaaleja nuoria, työläisiä, eläkeläisiä. Jokaiselle ryhmälle pitäisi antaa jotain ja tasapainon löytäminen on vaikeaa. Suunta, jonka itse olen aistinut ja toivonut, on kohti omia juuria, palkansaajia, pienyrittäjiä, taiteilijoita. Edellä mainituissa ryhmissä on näkemystä ja omakohtaista asiantuntemusta pienen ihmisen ongelmista: sopivassa suhteessa vihreyttä, heikompiosaisten puolustamista, yrittäjyyttä ja ripaus ahneutta.
Uuden puheenjohtajan pitää viedä puolue kauemmas vihreistä, aikaan jolloin ihmiset tiesivät paikkansa yhteiskunnassa. En vieläkään ymmärrä, miten ihmiset saatiin uskomaan vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Ei muuten ole, vastakkainasettelun aika on ollut koko ajan ja tulee aina olemaan. Tarvitsee vain avata silmät ja seurata hallituksen toimia.
uutiskirje 
